Välillä omalla pihalla!

Välillä omalla pihalla!

Heips! Eilen keli oli kohdillaan, kun  Kuopion puutarhaseura kävi meillä puutarhavierailulla.

Alkuun Mikki oli sisällä, mutta tuli sitten moikkaamaan vierailijoita ja ”Mikkimäiseen” tapaan varasti shown. ;O)

Kuvailin illalla puutarhaa. Kukinta oli vierailijoiden iloksi suht kohdillaan sään lisäksi. Mikki esittelee:

Yksi asia minua alkoi mietityttää Iso-Britannian reissullani: Monien suomalaisten puutarhaihmisten inho keltaisia kukkia kohtaan. Mistä se juontaa juurensa? Voikukista? Luulin aina, että brittiläisistä puutarhoista. Totesin, että ei ainakaan sieltä. Briteissä puutarhoissa oli paljonkin keltaista, samoin kesäkukkaistutuksissa. Itse olen aina tykännyt keltaisista kukista ja on vähän nolottanut myöntää se. Nyt paukuttelen keltaisen puolesta ihan rinta rottingilla, kun näin, että puutarhojan ”äitimaassa” niin tehdään!

Mikki hohtaa kuvissa valkoisten verhojen ja patsaan kanssa kilpaa ilta-auringossa…

Operaatio Lillevillasta kukkasidontahuoneeksi on meneillään…

Taidanpa lopettaa kuvamarathonin tähän. Jääpä jotain toisellekin kertaa, sillä kukkia ja kuvia riittää… Kukkaisaa viikonloppua!

30 thoughts on “Välillä omalla pihalla!

  1. Upeat kuvat❤ Että voikin olla kaunista! Kova on työ että tuollaisesta kauneudesta saa nauttia. Ihailen kyllä suuresti taitojasi! Suloiselle Mikille rapsutuksia ja ihanaa kesäpäivää❤

  2. Mukava että järjestätä vierailuja puutarhaasi, saavat muutkin nauttia livenä.
    Keltainen on jännä juttu, jotkut ei huoli millään keltaista puutarhaan, minä huolin. Keväällä aloittaa vuohenjuuri, sitten kullerot, keskikesällä helokki ja maksaruohot ja nyt parhaillaan alkaa nauhukset kellertää 🙂 Ja kappas vaan, keväällä ostetuissa orvokeissa on kaikissa keltaista, voimakasta keltaista ja heleän vaaleaa…

  3. Koriasti kukkii!
    Vaikken keltaasen ylin ystävä ookkaa, nii kummasti siton sujahtanu tasaasesti ympäri puutarhaa. Aina johonki se ny vaa tuntuu sopivan paremmi ku joku muu färi.

  4. Kuopion puutarhaseura kiittää, olipa kukkarunsautta kerrakseen. Mikille terveisä

  5. Kuopion puutarhaseura kiittää! Olipa kukkarunsautta ihasteltavaksi. Mikille terveisiä.

  6. Keltaiset kukat sopivat hyvin suomalaiseen puutarhaan. Se on kivan näköistä kun sitä on runsaasti. Tarha-alpit ovat levinneet meidän saaripihalla isoksi pensaaksi, samoin soihtunauhukset ja maassa suikertelee suikeroalpit. Kultahelokki on pirtsakka kukkiessaan keltaisena, samoin iirikset, kehäkukat, krassit, samettiruusut, liljat ja unikot.

  7. Mikki on ilman muuta puutarhasi nähtävyys siinä, kuin kukatkin. Ja erinomainen esittelijä, joka ansaitsee rapsutukset.
    En ole keltaisen värin ystävä minäkään, mutta kyllä se kukkiin ja puutarhaan sopii ja kuuluu.

  8. Oli mukava, että puolustat keltaista, joka on joutunut tuomituksi viime vuosina. Meillä sitä riittää, kun tarha-alpi on sitkeämpi kuin voikukka.Yleensä kukkien tuomitseminen värin perusteella on outoa.

  9. Minä rakastan englantilaisia puutarhoja. Pidän sellaisesta hallitusta kaaoksesta, värien sekamelskasta. Sellainen olisi varmasti oma pihani, jos olisi siis sitä pihaa enemmän kuin tuo läntti tuolla 🙂
    Kukkaisaa viikonloppua Satu <3

  10. Keltaiset kukat kyllä kuuluvat minunkin mielestäni puutarhaan, vaikken muutoin keltaisen värin ystävä olekaan.
    Mikki on mainio puutarhan esittelijä.

  11. Keltainen ei jostain syystä ole muutenkaan suomalaisten mieleen, väriä näkyy meillä vähän. Joistain keltaisista kasveista tykkään mutta en kaikista, keltainen väri ei saa olla hallitseva mutta muiden joukossa sitä voi ja pitää olla. Nyt on säät kohdillaan, nautitaan!

  12. Eikö olekkin mukava esitellä puutarhaansa kiinnostuneille, samanhenkisille ihmisille? Minulla taajamassa pieni piha jota ihmiset käyvät katselemassa ohi kulkiessaan kesäisin.Kyllä kannattaa sinun pihaasi esitellä, paljon olet vaivaa nähnyt sen eteen.:-)

  13. Kiitos taas ihanuuksista?
    Jäi mietityttämään tuon verhon funktio.
    Onko vain tilanjakaja kuten kaaretkin. Vai kasvarissa, kuten minulla välillä. On jäänyt työn touhussa moni postaus lukematta. Vielä kiinnostaa käytävien materiaali, oisko kivituhkaa?
    Oisitpa lähempänä, tulisin katselemaan. Jaksamista touhuiluun???

  14. Kasvarissa ja Lillevillassa verhot ovat varjostamassa ja suojaavat myös lintuja, etteivät lennä ikkunaan. Polut ovat kivituhkaa. Kiitos!

  15. Onhan se. Työlästä tosin on puunata puutarha ennen vierailuja. Olen luonteeltani sellainen, että stressaan kaikkea. Uskon, että vierailijat tykkäisivät pihasta ihan sen normioloissa, mutta hinkkaan silti kaikkea vielä siistimpään kuosiin.

  16. Minulla on sitruunankeltaisia vaatteitakin, joista tykkään. Meillä on pihassa aika paljon keltaista. Vähän liian kuuma on nyt meikäläiselle. En pysty puuhailemaan pihalla.

  17. Minäkin tykkään niistä ihan kympillä! Sain paljon ideoita reissulta. Mukavaa sunnuntaita, Outi!

  18. En tajua, miksi keltaisen värin karttaminen pitää aina vielä erikseen korostaa. Ehkä se on jotenkin täällä Suomessa trendikästä? No, niin tai näin, minä en enää rakkauttani keltaiseen ujostele, oli se sitten miten ” vulgääriä” tahansa.. ?

  19. Olen huomannut, että pölyttäjät ja perhoset pitvät erityisesti keltaisesta. Juu, Mikki kuuluu meidän puutarhaan.

  20. Meillä on noita kaikkia ja suurin osa kukkii parhaillaan.

  21. Kiitos mukavasta vierailusta! Mikki kiittää myös! Aurinkoista kesänjatkoa!

  22. Minusta keltainen kirkastaa yleisilmettä. Ilman keltaista meidän piha olisi pliisu. No, ehkä se olisi hienostuneempi, muttei emäntäkään ole ?

  23. Nuo samat keltaiset löytyvät täältäkin. Vierailut ovat kivoja. Tosin jälleen kerran toivoisin olevani rennompi. Hypin aina edeltävät pari päivää kuin mikäkin höyrypää…

  24. Kiitos! On tuossa hommaa. Tykkään tosin puuhailla ja onhan se kiva näyttää omien puuhailujen tulos muillekin. Mukavaa sunnuntaita!

  25. Niin kaunista! Keltainen on hieno väri, tykkään! Ihanaa sunnuntain jatkoa?

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: