Ei tarvitse olla huolissaan!

Ei tarvitse olla huolissaan!

Hei! Syksyisin sisäinen hamsterini saa vallan. Kukkasipuleita, kukkasipuleita.. Viime syksynä istutin 2 000, tänä vuonna luvuksi tulee lähemmäs 3 000, jollei ylikin.

Millä sitten takaan kukkaloiston keväälle? Sain blogiyhteistyökumppaniltani Scheteligiltä kukkaloistoa varmistamaan Natria Luujauhoa. Luujauho saa sipulikasvit kukoistamaan! Jauhoa käytetään syksyllä istutuksen yhteydessä tai ripotellaan rakeita aikaisin keväällä maan pinnalle. Lopuksi kastellaan tai annetaan sateen hoitaa kastelu. Luujauho on luomua, mikä lämmittää tätä kukkailijaa erityisesti.

Lannoitetta levitetään istutuksen yhteydessä 50 g / m2 tai sekoitetaan kasvualustaan n. 10 g / litra.

Olen tehnyt aiemminkin jutun, jossa Mikki esittelee Natria-jauheita. No, mitäs sitten olen hamstrannut? Ja, ei mopo ei keuli, eikä ole lähtenyt käsistä. Tämä oli täysin harkittua. Ei siis tarvitse olla huolissaan! Kävin torstaina Lidlissä ja sieltä tarttui mukaan…

Ja muualta mukaani on tarttunut…

Kaksi pussia näitä

Vetämässä on myös sipulitilaus Hollannista, josta tulee noin 1 000 sipulia. Olen kaiken kukkuraksi löytänyt omista mullista nelisen ämpärillistä sipuleita möyhiessäni pihaa uuteen uskoon.

Mitäkö teen syyslomalla? Istutan sipuleita.

Lähipäivinä jaan tätä sipulien ilosanomaa sinullekin järjestämällä pienen kukkasipuliarvonnan täällä blogissani. Siitä piakkoin lisää…

Tein myös vähän isompia tilauksia, jotka tulivatkin tällä viikolla.

Kuvahaun tulos haulle beauty of apeldoorn
250 kpl Beauty of Apeldorn (kuva netistä)
Kuvahaun tulos haulle Groenland tulip

250 kpl Groenland (kuva netistä)

Kuvahaun tulos haulle Spring Green tulip
250 kpl Spring Green (kuva netistä)
Kuvahaun tulos haulle HYACINTHOIDES NON-SCRIPTA 7
250 Non-Scripta (Scilla Nutans)
Kuvahaun tulos haulle jan bos hyacinth
250 Jan Bos -hyasintteja (kuva netistä)

Iloista viikoloppua! Joko olet hamstrannut kukkasipuleita?

47 thoughts on “Ei tarvitse olla huolissaan!

  1. No huh huh onpas tiedossa istuttamispuuhia 😀
    Saaressa voi kasvaa vain sellaisia sipulikukkia, joita eläimet eivät syö, joten täällä on levinnyt laajasti hyasintit ja scillat. Tykkään laukoista , joten niitä olen istuttanut ja varjellut niitä verkoilla. Hankin lisää laukkoja. Kotipiha Turussa on pieni rivitalopiha, jonne ei kauheasti mahdu mitään. Jotain hankin varmasti. Sielläkin ympäröi verkkoaita kukkapenkkiä jänisten ja peurojen vuoksi. Scillat ovat ihania, samoin kevättähdet, joita molempia löytyy runsaasti pihalta. Tykkään myös helmihyasinteista.

  2. Joo, mutta mullei oo ku kolome muavipussillista 🙂
    Voi hertti jee! Tiäräkki istuttanehes ku nua o maas, mutta keväällä saat sitte ihaalla komiaa kukkaloistua 🙂

  3. Sanoitko 3000 kpl!!!!! Ei ole tekemisen puutetta tänä syksynä sinulla! No, keväällä on komea kukkaloisto teidän pihassa.

  4. Hyviä löytöjä teit Lidlistä, osaa noista ei enää ollut kun eilen kävin. Mahtava määrä hyasintteja.

  5. Käsittämätön määrä sipuleita. Onko liikkeellä eläinrosvoja, jotka pöllivät ainakin muutamia? Meillä on suojaaminen yhtä iso homma kuin vähäisten sipuliemme istutus.

  6. Sipulit saa olla kaupassa tänä syksynä, innoissani kyllä odotan äitini sipuliostoksia. Kyllä vaan on taas keväällä tulossa ihanaa kukkaloistoa sinun puutarhassa.
    Ihanaa viikonloppua Satu <3

  7. Wau! Onpa siinä määrä. Menin melkein sanattomaksi. Minulle riittää noin kymmenesosa tuosta määrästä. Tosin maan uumenissa uinuu jo useampi sata sipulia.

  8. Olen vaikuttunut mutta rakas Kukkaiselämä, sinun ei pidä olla huolissasi. Kukkasipuleita ei voi koskaan olla liikaa! Mutta saako kysyä, mistä tilasit sipuleita. Itsekin tilasin ystävien kanssa tulppaaneja ja narsisseja ekaa kertaa Hollannista ja niiden postitus on ensi viikolla. Haitko laatikot postista vai toiko kuriiri kotiin?

  9. No onpa mahtava määrä sipuleita!! Itse oon menny tarkoituksella aika maltilla. Lidlistä ostin jättilaukan sipuleita ja yhtä narsissia. Joitain tulppuja varmaan vielä täytyy hankkia.

  10. Upeaa kukkaloistoa siis tiedossa. Mukavaa viikonloppua! 🙂

  11. Tein tilauksen Hollannista, en vielä ole käynyt katsastamassa meikäläisten kauppojen valikoimaa:)

  12. Siellä taitaa syntyä ihan oma Keukenhoffi! Itse joudun vielä odotelemaan polven paranemista, useamman viikon, ennen kuin pääsen kaupalle, mutta vielä lokakuulle varmasti löytyy vielä ihan vaikka ale-tulppuja istuteltaviksi.

  13. Mikä määrä 😀 Totta kai olen hankkinut sipuleita, mutta sinun määrääsi verrattuna se on hyttysen ininää (ja sinulla trumpetin töräys ;-))

  14. Että istutat joka syksy muutaman tuhat kukkasipulia! Minulle aika käsittämätön määrä, kun en yleensä istuta sipulikukkia ollenkaan. Tänä vuonna olen kuitenkin päättänyt repäistä ja ostan helmililjan sipuleita pari pussia eli aloitan aika varovasti, mutta eipä minun pihanikaan ole sitä kokoluokkaa kuin sinun. Mökille olen joskus istuttanut narsissejakin, mutta aina kun ne ovat kukkineet kaivan ne maasta ylös kun en siedä niitä kuihtuvia varsia, vaikka tiedän että niiden pitäisi rauhassa antaa kuivua. Joskus olen säästänyt sipulit, mutta ennenpitkää ne ovat ajautuneet kompostiin. Että sellainen sipulikukkien kasvattaja!

  15. Minulla on vasta vaivaiset 300 sipulia kasassa istutettavaksi 🙂
    On sinulla urakka kymmenkertaisen määrän kanssa, mutta keväällä näyttääkin sitten sen mukaiselta. Upea kukkaloisto on taas tiedossa 🙂

  16. Sanattomaksi vetää! Viime kevään missasin, ensi keväänä tulen vierailulle:)

  17. Huikea määrä. Ihailen aina sun puutarhaasi. Mietin usein, että missä on minun puutarhahulluus? Olisi kyllä takapiha, mutta kun ei ehdi sitä edes laittaa ?

  18. Voi hyvätavaton mikä määrä sipuleita:) Kyllä myssykkää pitää nostaa, on siinä istutettavaa♥ Leppoisaa sunnuntaita♥

  19. Niin on. Pikkusipulikukat ja laukat ovat kivoja, kun lisääntyvät taantumisen sijaan. Peurat ja myyrät asettavat haasteensa.

  20. Onhan sekin paljon. Juu, onneksi on varrellinen istutuskuokka ja syysloma!

  21. Jep! Viime vuonna oli 2 000, joten pannaan paremmaksi. Keväällä on sitten tilipäivä.

  22. Minusta tuntuu, että erikoisimmat sipulit olivat jo menneet, kun torstaina illalla ehdin Lidliin, mutta hyvän saaliin sain.

  23. En ole huomannut sipulien vähentyneen. Kyllä yleensä kaikki kukkii, mitä istutan.

  24. Kiitos, Outi. Olisihan ihanaa aloittaa kevät ja uusi puutarhakausi kukkaloistolla.

  25. Onhan siinä. En takaa, ettei sipulialesta vielä jotain tartu.

  26. Ei voikaan! Siihen pyrinkin. Bulbsilta Hollannista. Hollannin lasti on vielä tulematta. Nuo laatikot ovat Suomesta ystävän kautta vähän isompina erinä.

  27. Juu, on. Haluan oman pienen Keukenhofin suuruudenhulluun tapaani!

  28. Minä olen Lidlissä ja Hankkijalla käynyt. Vähän katselin Plantsussakin, mutta sinne vielä jäivät.

  29. Juu, ihan oma! Varmasti löytyy. Paranemista sinulle!

  30. Hih, meikä on "torvinaisia" ;O). Sinulla ovat ne peurat siellä, meillä vain Mikki, joka saataa vähän juosta kukkia nurin.

  31. Kyllä. En minäkään siedä kuihtuvia lehtiä. Nappaan ne surutta poikki. Jos eivät uudelleen kuki sen vuoksi, ei voi mitään. Taantuvat ne tulppaanit kuitenkin ja en todellakaan ala nostaa yllös tuhansia sipuleita.

  32. Urakkaa on, mutta kyllä se kannattaa. Keväällä olen ihan liekeissä.

  33. Kiitos, Maiju. Tykkään olla ulkona, ja luoda omin pikku kätösin jotain kivaa. Puutarha on oiva puuhamaa siihen.

  34. Ei tarvitse jumppaan lähteä, kun nuo kyykkään maahan. Kivaa sunnuntaita!

  35. Valtava määrä?
    Luujauhovinkki on hyvä. Pitää muistaa se.

  36. Tiedossa melkoinen istutusurakka, mutta loistava palkinto onkin odotettavissa keväällä. Meille ei kyllä mahtuisi tuollainen määrä edes pikkusipuleita – paitsi jos kaivaisin istutuskuoppia myös nurmikolle, joka sattuu olemaan miehen silmäterä 😉

  37. Apua mikä määrä sipuleita 😀 Mutta näillä on ehdottomasti upeaa kukkaloistoa luvassa ensi keväänä.

  38. Ei hyvänen aika ? ostit sitten kaupan tyhjäksi ? siinä sitä on sinulle puuhaa. Myöhästyneet hääpäiväonnittelut.

  39. Luulin olevani kovakin tekijä, kun hankin kymmenen sipulia…Tsemppiä istutuspuuhaan!

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: