Ensimmäinen pakkasaamu

Ensimmäinen pakkasaamu

Hei! Täällä kaakossa paistaa aurinko ja on pikkpakkanen.

Ajattelin mennä pihalle leikkaamaan perennoja alas, jotta ensi viikolla on helpompi istuttaa kukkasipuleita. Äitini tulee avuksi. Onneksi, sillä kylmien kelien myötä on reuma alkanut kiukutella.

Hollannin sipulitilauksen pitäisi tulla ensi viikolla. Sitten onkin, mitä istuttaa. Olen odottanut, että tuo tilaus tulee ennen, kuin aloitan sipulien istutuksen. On helpompi hahmottaa kokonaisuuksia, kun hoitaa koko potin (3 000 sipulia) suht kerralla.

Puutarhuriopinnotkin etenevät pikkuhiljaa. Tein viime viikonloppuna kolme nettitenttiä ja marraskuussa on lähijakso, jossa harjoitellaan kukkakaupan juttuja. Mukavaa, tosin työni vuoksi en voi olla läsnä niin paljon, kuin haluaisin. Sitten pitäisi aloittaa harjoittelu kukkakaupassa. Teen senkin työni ohella. On ihana oppia uusia kukkajuttuja!

Jep, nämä kuvat ovat tältä aamulta. Kaunis ja kuulas syyspäivä, joten eiku pihalle! Raikasta viikonloppua!

34 thoughts on “Ensimmäinen pakkasaamu

  1. Ai hurja, mikä istuttaminen sinulla onkaan tulossa. Täälläkin oli pakkasta viimeyönä. Onneksi olen saanut kasvihuoneen ja kasvimaan tyhjättyä. Mukavaa viikonloppua!!!

  2. Nyt ei taas sanat riitä kertomaan kuinka upea puutarhasi on. Hassuna sivujuonteena, kun katsoin ensivilkaisun, yksi poluistasi näytti purolta. Onnea opintoihin ja jaksamista reuman kanssa, tiedän tuon kiukuttelun kyllä.

  3. Ihanaa, että tulee viimein kukkakauppaopintoja! Kaunis päivä tosiaan, auringonpaiste tuntuu niin mukavalta.

  4. Vau mikä kukkasipulimäärä. Voiko perennat leikata syksyllä jo vihreinä vai pitääkö niiden olla jo kuihtuneita? Itse olen siistinyt osan syksyllä ja loput keväällä. Mukavaa viikonlopun jatkoa. Tv Marja.

  5. Onpa iso sipulimäärä maahan laitettavaksi, kiva että saat apua 🙂 Onnea ja jaksamista opintoihin ja harjoitteluun.

  6. Mukavaa pihapäivää. Siinä tulee olemaan melkoinen kasa kukkasipuleita istutettavaksi.

  7. Kiitos, Liisa. Meilläkin on nyt pelargonit sisällä ja vesiallas tyhjennetty. Pikkuhiljaa..

  8. Juu, sipulia pukkaa. Vihreinä lähtee osa. Ei nuo aiempina vuosina ole olleet moksiskaan. Kivaa viikonloppua!

  9. Kiitos! Paljon on, mutta keväällä on sitten ihanaa. Onneksi saan apua.

  10. Tänään oli kyllä huippu kaunis päivä. Itse pyörin myös puutarhamyymälässä ja tehtiin löytöjä äitini pihalle ihan pilkkahintaan.
    Ihanaa syyskuun viimeistä viikonloppua sinulle Satu <3

  11. 3 000 kukkasipulia näyttävät keväällä upeilta – mutta niiden istuttaminen… Huoh ;-(

    Upeaa, että jaksat jatkaa opintojasi 🙂
    Ihanaa syksyn jatkoa 🙂

  12. Sinulla on kyllä edessä hurja istutusurakka. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä yksin 🙂 Mukavaa viikonloppua sinulle ja onnea opintoihin!

  13. Olet kyllä sinnikäs opiskelija työn ohessa. Hatun nosto täältä! 3000 sipulia on melko paljon! Johan noissa menee ikuisuus istuttaessa!

  14. Luinko oikein, 3000 sipulia, huh huh, siinä on puuhaa. Mukavaa, että jaksat opiskella, vaikka siinä on varmasti sovittelemista oman työn ohella.

  15. Puutarhas on viäläki rehevä ja muutenki hyvän näkööne vaikka syksy o jo näinki pitkällä. Voi, voi ja mulla teköö tiukkaa muutaman saran sipulin kans. Sullei oletettavasti oo vappaa-aijan ongelmia 🙂 Tsemppiä opintoohi ja toivottavasti reuma pysyy kuris.

  16. Onpa kaunista! 3000 sipulia, siinä todellakin piisaa hommaa ja hahamottamasti, ensi kevättä odotellessa… 🙂

  17. Eilen oli pakkasyön jälkeen tosi kaunis sää, aurinko lämmitti mukavasti.
    Kiva kuulla, että opiskelut sujuvat hyvin!

  18. Pakkasta meilläkin oli toissayönä. Aikamoisen sipulimäärän ajattelit istuttaa. Se tietää kaunista kukintaa ensi keväänä. Mukavaa sunnuntaita!

  19. Niin se syksy tulee meillekin väkisin, mutta kaunista aikaa sekin on. Ja talven keskellä on kiva olla kukkakaupassa! 🙂

  20. Niin oli! Puutarhamyymälöissä on kiva pyöriä. Kivaa sunnuntaita, Outi!

  21. Onhan niissä hommaa, mutta keväällä on kiva. Pitää yrittää hoitaa ne opinnot. Kivaa sunnuntaita, Susanna!

  22. Onhan se. Onneksi on apua, sillä muutoin voisi tulla masis.. Mukavaa sunnuntaita, Heidi!

  23. Kiitos, Vilma. Halua on opiskella, mutta työ vähän viivästyttää hommaa. Pakko on tienata. Hih, suuruudenhullu olen..

  24. Jep! Ei enempää eikä vähempää. Puuhaa on. Onhan siinä aina soviteltavaa.

  25. Kiitos, Jonna. Hommaa piisaa, mutta tulee liikuntaa ja ulkoilua.

  26. Joo, onhan noissa hommaa. Keväällä on sitten palkkio. Kivaa sunnuntaita!

  27. Syksyä pukkaa. Tykkäisin syksystä, jollei nivelet vinkuisi. Totta!

  28. Oet sinä tarmokas nainen. Niin monta asiaa hoidossa. Minä olen myös havainnut, että sää vaikuttaa kipuihin. Sateiset, kosteat säät ovat pahimpia. Viime kesän lämpö ja kuivuus sopivat minun jäsenilleni paremmin kuin pihan kasveille.

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: