Kranssihommia

Kranssihommia

Moikkelis! Harmaa sunnuntai. No, mitä sitä oikein tekisi, kun on ihan Duracell-pupu -olokin…? Silitin jo pyykit, pesin pari ikkunaa, ompelin… Hmm. Eilen tuli pari komeroakin siivottua ja sijoitin kaikki parikymmentä pelargoniaa talvetukseen sisätiloihin.  Jotenkin ylienerginen olo? Kun järjellinen tekeminen loppui, päätin tehdä kranssin etuoveen.

Käytin valmista pohjaa. Yleensä päällystän pohjan sammalella, mutta nyt minulla ei sitä ollut. Mikä neuvoksi? Kesäkukkaistutuksista jäi hopeaputousta, jota käytin syysistutuksiin. Olin jo monena päivänä aikeissa lyhentää putouksia. Niinpä sakset käteen ja pihalle. Päällystin siis kranssipohjan hopeaputouksella. Päällystettyyn pohjaan on helpompi tehdä kranssi ja tulee muhkeampi. Kiinnitin hopeaputouksen juuttinarulla.

Itse asiassa olisin voinut hyvin jättää kranssin noin ja olisi ollut ihan kiva. Mutta kun nyt kerran päätin tehdä kukkakranssin, sen tein.

Kävin saksimassa hortensian kukkia, mustikkaa, angervoa…

Valmista tuli. Harmaata ei pahemmin jäänyt näkyviin. Se on pohjalla tukena ja muhkeuttajana.

Teetkö sinä kranssin itse? Ostatko valmiin? Minä käytän noita valmiita pohjia, ja kierrätän niitä vuodesta toiseen. Mukavaa sunnuntaita!

43 thoughts on “Kranssihommia

  1. Olen joskus tehnyt, mutta lintujen ruokinta ja ovikranssi eivät näemmä sovi samaan pihaan! Linnut tekivät siitä alle viikossa selvää! Niiden mielestä kun kaikki uusi pihalla on ensisijaisesti heille! Kaunis tuli kranssistasi.

  2. sellaisella teho duracellillä olisi käyttöä meilläkin:) Ihana kranssi!

  3. Niin kaunis >3 Teen itse mahdollisimman helpon, en kyllä osaa mitään erikoista edes tehdä, joten pitäisikin opetella.

  4. Ompa hieno kranssi,itsellä on näitä valmiita pajusta tehtyjä pohjia ja taiteilen sitten sesongin mukaan siihen millon mitäkin risua ja ruusua 🙂

  5. Wau! Tulipa upea! En ole itse tainnut koskaan tehdä kranssia kukista. 🙂

  6. Upea kranssi!

    Aikoinaan tein itse kaikenlaista, mutta nykyään ostan myös kranssit – ovat paljon kauniimpia kuin minun tekemäni, en saa epäonnistumisen aiheuttamaa pahaa mieltä ja aikaakin jää enemmän johonkin,mistä oikeasti nautin. Ei voi olla hyvä ihan kaikessa 😉

  7. Oi wau!<3<3<3 Kiitos ideasta, nuo väriyhdistelmät on todella mun mieleen!<3

  8. Simppeli havukranssi tulee tehtyä joulun alla ja satunnaisesti pääsiäisenä pajunkissakranssi…pitäisi kai ryhdistäytyä tässäkin asiassa. Kukkakranssisi on aivan upea, ihanat syksyn värit <3

  9. Yleensä käytän valmista pohjaa kransseissa. Sinun kranssisi on upea, ihanat värit ja muhkea ulkonäkö <3

  10. Iiihana kranssi! Hortensian kukkaset sopivat niin kauniisti kransseihin, omat hortensiani ovat niin mahdottoman pieniä ja pahaksi onneksi paleltuivat ruskeiksi ennen kuin kranssiin asti ehtivät. Mutta itse minäkin kranssini teen, oonkohan koskaan ostanut kaupasta?! Mukavaa alkavaa viikkoa, Satu!

  11. Tästä tuli tosi kaunis! Vähän nauratti toi sun hopeaputouksen tasattu olemus 😀

  12. Oi, tosi hieno tuli. Enpäs ole muuten koskaan tehnyt kranssia. Pitäisiköhän joskus korjata asiantila? Mukavaa lokakuun alkua!

  13. Totta. Linnut käyvät minunkin kranssilla tiuhaan tahtiin. Kiitos, Tillariina.

  14. Kiitos, Marika. Tuo on helppo. Valmiit pohjat ovat käteviä.

  15. Kiitos. Samoja pohjia minäkin pyörittelen kaudesta toiseen. Päälliset vaihtuvat.

  16. Kiitos, Riina. Hortensiat alkavat minulla jo käydä vähiin kukkien osalta. Olen napsinut niitä vähän sinne ja tänne. Onneksi istutin niitä lisää.

  17. Kiitos, Susanna. Hih, no ei niitä kannata tehdä, jollei tykkää tehdä. Minusta on kiva värkätä kukkien kanssa.

  18. Havukranssit ovat kauniita, mutta karisevat mokomat. Kiitos, Onneli.

  19. Kiitos, Sirkku. Ei kaupoista oikein löydy mieleisiä, joten on tehtävä itse. Kivaa viikkoa!

  20. Kiitos, Kati. Hih, tänään se vielä kapenikin, kun tein kranssin kaverille.

  21. Kiitos, Minna. Kannattaa kokeilla kranssin tekoa. On kivaa puuhaa. Mukavaa viikkoa!

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: