Unelmieni penkki ja esimakua tulevasta kukinnasta!

58 thoughts on “Unelmieni penkki ja esimakua tulevasta kukinnasta!

  1. Voi, sinulla on nyt tuollainen klassinen Lutyens-penkki! Olen kateudesta vihreä kuin hiirenkorvat! Se on oikea piste iin päälle puutarhassa.
    Pieni kuvausapulainen olisi kyllä pitänyt päästää esittelemään penkkiä 😉

  2. Hih! Se on iiiihana. Olen haaveillut tuollaisesta jo monta vuotta, mutten ole raaskinut ostaa. Nyt koin hetken tulleen. Mortsa oli jo yöpuulla.

  3. Scillat ja kevättähdet kukkivat, krookukset on jo kukkineet, narsissit aloittavat kukintaa. Kevätkaihonkukat, sinivuokot ja valkovuokot kukkivat, samoin kirkkaan keltainen mukulaleinikki aloittelee kukintaa nurmikolla ja katoaa sitten nopeasti nurmikon alle. Penkistä löytyy myös violettia käenrieskaa 🙂

  4. Sinulla on ihan mahtavan suuret kukkasipulipenkit,tulppaanejakin tulee jossain vaiheessa kuin hollannissa!Tuo puupenkki on myös upea,en ole tuollaisesta lutyenssistä kuullutkaan,mutta googlaus selvitti asiaa,hienoa että olet saanut yhden haaveen toteutettua!

  5. Onpa upea aika massiivinenkin penkki. Odotan innolla miltä näyttää, kun puutarha on täydessä loistossaan.

  6. Upeaa kukintaa etupihallanne!
    Kaunis penkki. Mortti kasvaa hurjaa vauhtia.

  7. Ihana tuo penkki ja tuota olen haaveillut itsellenikin! Upeita kevätkukkijoita!

  8. Voi ihanuus miten upeita kuvia ja niin kaunista kukintaa! Hieno tuo penkki, kyllä siinä kelpaa sitten istuskella ja ihailla ympärillä olevaa kauneutta kun kukkia alkaa putkahtelemaan:) Meillä ei vielä kukkijoita näy, viimeiset lumet on juurikin sulaneet:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

  9. Kaunis penkki. Ihanat kevätkukat, tykkään kun kasvavat kaikki yhdessä.

  10. Kaunis penkki – siinä on varmasti kesällä mukava istuskella puun varjossa. Upeita kevätkukkijoita!

  11. Penkki on todella kaunis, samoin kevätkukkijasi. Meillä pikkusipulit alkavat lopetella kukintaansa, seuraavaksi odotellaan tulppaaneja. Kääpiötulppaaneissa on jo niin komeat nuput, että ei pitäisi mennä enää kauaa. Toivotaan, että viilennyt sää ei kovasti hidasta niiden kukkimista. Mukavaa sunnuntaita ja uutta viikkoa!

  12. Oi miten ihana penkki. Ei voi hienompaa olla! Tulppaaneja on kukassa, mutta aika vähän sinun tykitykseen verattuna;). Meillä pahus vie kyllä peurat verottivat aikaisimpia tulppuja. Oli niiltä aika ikävä temppu.

  13. Mortti on niin hellyttävän näköinen tuossa ikkunassa. minulle tuli siitä mieleeni heti se Mikin pentukuva, missä Hän katselee Helsingin kodissanne kadulle! tuo Lutyens-penkki on kyl ihana ja sopii täydellisesti puutarhaanne. hyvää ja mieleistä kannattaa odottaa kauemminkin.
    uskomattoman paljon sipulikukkia, ei näy missään, et Mortti olisi niitä tallonut;) kotipihan kukkijoita en ole itse nähnyt, mut talonvahti on laittanut kuvia ja sielkin täydes kukas tulppaanit ja narsisst, pensaiden alusta sinisenään scilloja. tääl kesäkodin pihalla kukkiin vasta pienet keväänkukkijat ja valkovuokot.

  14. Onpa ihana puutarhapenkki! Pitikö tilata ulkomailta?
    Todella paljon on siellä jo kukassa. Meillä vasta pikkusipulikukat, tällä hetkellä pääasiassa kevättähdet ja erilaiset sinililjat sekä vuokot kukkivat.

  15. kelpaa siun tuolla penkillä istua ja ihailla upeeta puutarhaasi,Mortti kainalossa. Täällä just narsissit alkaa kukkimaan, tänävuonna vähän vaisusti, nuppuja näkyy sellaset 900, myöhemmin kukkivat ei oo vielä oikein nousseet.

  16. Hieno penkki! Siinä onkin mukava istuskella ja katsella puutarhaa. Kaunista kukintaa teillä onkin jo. Meillä vasta ensimmäiset pikkusipulikukat kukkivat, narsissit vasta parin sentin piipoilla. Osa tulppaaneista ja laukoista ei ole edes noussut, mutta ehtiihän niistä vielä nauttia touko-kesäkuussakin. Mukavaa viikkoa!

  17. Kuulostaa ihanalta. Mukulaleinikkiä minulla ei olekaan ja käenrieskaa on ihan vähän keltaisena.

  18. Kiitos. Tulppaanit ovat ihania kesänaloittajia, joten satsaan niihin joka syksy.

  19. On ihanaa, kun kaikki kukkaloisto on vielä edessäpäin.

  20. Kiitos, Nina. Monta vuotta minäkin tuosta penkistä haaveilin!

  21. Kiitos. Ehtisi ja malttaisi vaan istuskella! Mukavaa vappua!

  22. Kiitos, Heidi. Sama täällä. Krokukset ovat jo ohi ja ensimmäiset tulppaanit ovat auenneet. Mukavaa vappua!

  23. Kiitos. Auts. Olisi ne peurat voineet jotain muutakin syödä. Niillä on selvästi silmää kauneudelle.

  24. Kieltämättä vähän samaa noissa kuvissa on. Kaksi rimppakinttua. Aika paljon on kukkavarsia katkeillut..

  25. Meillä eivät narsissit oikein viihdy. Tulppaanit aloittelevat kukintaa ihan pian.

  26. Kiitos, Minna. Hyvä kukkapäivä siis edessäpäin! Mukavaa vappua!

  27. Toi penkki sopii teille ihan täydellisesti.
    Voi mikä kukka loisto siellä jo on, ei meillä kyllä vielä kuki läheskään noin upeasti.
    Mikä ton keltasen, liljan näköisen kukan nimi on? Haluaisin sellaisen, aivan upea.
    Vappuja sinne.

  28. Wow piha alkaa siellä toden teolla kukkimaan. Mutta itku sentään miten tuo Mortti voi olla ihana. <3 Kivaa vappua teille. <3

  29. Sipulikukat maalaavat väreillään tonttinne kauniiksi. Tämä on vuoden kulussa niin hienoa aikaa. Mortti on suloinen pakkaus.

  30. Kyllä täälläkin kukkii muttei tässä mittakaavassa kuin sinulla. Kaunis penkki ja hyvässä paikassa.

  31. Kiitos. Se keltainen kukka on koiranhammas. Kukkii vuodesta toiseen ja lisääntyykin ihan sopivasti. Mukavaa vappua.

  32. Ihanaa aikaa on. Toivottavasti perjantaina ei sada lunta, kuten on vähän lupailtu.

  33. Kyllä on hyvännäköinen penkki ja ihanaa kukintaa. Täällä ei ole ihan noin komeaa kukintaa eikä penkkiä, mutta kevät kuitenkin!

  34. Jopa on kaunista kukintaa jo! Oikein kiva penkki ?, apulainen onkin kasvanut jo kovasti!

  35. Kiitos, Eeva. Saada nähdä, miten kukinnan käy, jos luvattu lumisade tulee.

  36. Ihanaa, miten pitkällä kasvu on jo puutarhassasi! Minä odottelen, että parin viime päivän lumituiskun saanti sulaisi pian pois ja pääsisi pikkuhiljaa laittamaan pihaa kevätkuntoon. Tarkoitus oli haravoida nyt viikonloppuna, mutta luonto päätti toisin..

    Minulla onkin ollut pitkä blogitauko. Nyt vasta tutustuin Morttiin <3

  37. Oi,onpa teillä jo kummasti väriä puutarhassa!
    Meilläkin vähän:)

  38. Siellä kukkii jo ihanasti, toivottavasti yöhallat eivät ole vieneet kukkiasi. Penkki, jossa levähtää puutarhapuuhien välissä ja vielä minkälaisella penkillä, kyllä sinun nyt on pakko välillä istahtaa ja nauttia vaan katsellen! Mukavaa viikkoa, Satu!

  39. Piti tulla tänne kukkia katselemaan kun omista kukkii vasta ainoastaan krookukset. Hei bongasin sementtisivulta että olette tehneet itse laattoja, saitteko projektin päätökseen? Onko laatat ulkona polkuna ja jos on, onko vuodenajat ja aika vaikuttaneet kuntoon? Pitäisi valaa kasvihuoneen lattialle samantyylisiä laattoja…

  40. Melkoinen takatalvi saatiin. Mortti on mukava kaveri. Mikillä oli karu ja surullinen kohtalo ihan liian nuorena.

  41. Kymmenen laattaa mies valoi. Sataa pyysin, ei suostunut. Laatat ovat olleet jo useamman talven ulkona ja ihan ovat pysyneet ennallaan. Ei mitään muutoksia.

  42. *Peukku tähän kohtaan* Eikun kokeilemaan kunhan paikallinen sekametelikauppa saa kuivabetonitoimituksen 🙂

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: