Koristelua kukin kesän juhliin

Koristelua kukin kesän juhliin

Hei! Eilen meillä juhlittiin tyttären lakkiaisia. Koulun osuus vietettiin Lappeenrannan kaupungintalolla, minkä jälkeen siirryimme Lappeenrannan Upseerikerholle.

Tein juhlan kukkakoristelut perjantai-iltana ja veimme kukat kerholle varhain lauantaiaamuna.

Juhlapöydän pääasetelman kukat olivat kaikki omasta puutarhasta.

Koristelujen päävärinä oli vaaleanpunainen. Tein tyttären vanhasta hulavanteesta ikkunakoristeen. Päällystin hulavanteen lastunauhalla.

Kiinnitin vanteeseen kukkateipilla ruscusta ja eucalyptusta.

Lisäsin harsokukkaa ja tylliä. Tyllillä peitin kukkateipin.

Kiinnitin vanteeseen tarralla kiinnitettävän pienen Oasis-sienen, johon laitoin pari ruusua, harsokukkaa, ruscusta  ja eucalyptusta.

Tein toisenkin ikkunakoristeen.

Seisovaan pöytään pääsi kranssi. Käytin siihen harsokukkaa, eucalyptusta ja kuivattuja ruusuja.

Kranssin lisäksi pyöräytin viisi pientä harsokimppua.

Juhlapöydän pääasetelman alle veimme kotoa kaksi peiliä. Lisäkoristeiksi laitoin kerhon upeat kyntteliköt tuomaan juhlatunnelmaa.

Noutopöydän koristelu: kranssi, harsokukkakimppu ja pieni kukkakimppu, johon käytin harsokukan ja eucalyptuksen lisäksi pionia.

Tytär sai meiltä muhkean kimpun, jonka sidoin itse. Kimput kukat ostin.

Juhlavalmisteluissa meinasi käydä huonosti. Mortti ilmeisesti onnistui syömään harsokukkaa tai tulppaania, jotka ovat koiralle myrkyllisiä. Pidin koko ajan lattian puhtaana, mutta Mortti vaani vieressä haukkana. Yhtäkkiä se tuli kamalan huonovointiseksi. Onneksi selvisimme säikähdyksellä. Vastedes olen vieläkin tarkempana kukkien kanssa, kun Mortti on lähistöllä.

Tyttären saamista onnitteluruusuista ja koristelukukista, joita minulta jäi yli, tein yhden muhkean kimpun.

Kirjoitin näin seikkaperäisen postauksen tekemistäni koristeluista, sillä samalla osoitan puutarhuriopintoihini liittyen, että olen tehnyt juhlakoristelut. Tuollainen koristelu kukilla on niin ihanaa, että voisin tehdä sitä vaikka työkseni. Tykkään todella! Ja loppuun juhlatunnelmia…

Kaksoisveljen lakkiaiset ovat toivottavasti syksyllä. Hän opiskelee IB-lukiossa, josta valmistutaan elokuussa.

Perhepotretti

Mortti toipui onneksi ennalleen ja kävi myös onnittelemassa kerholla.

Onnellista kesäkuuta ja kesälomaa teille, joilla se alkoi. Onnea kaikille valmistuneille!

28 thoughts on “Koristelua kukin kesän juhliin

  1. Voi Morttia! Mikä huoli! Kamalaa, kun toinen on niin nopea nappaamaan.
    Paljon onnea tyttärellesi! Hän on vallan hemaiseva kesäinen neitokainen asussaan.
    Tekemäsi koristeet ovat mielettömän kauniit, tuo pöydän pääasetelma varsinkin niin täydellisen kaunis, ryöppyävä ja luonnollinen – täydellinen!

  2. Sydänmelliset onnittelut koko perheelle!
    tekemäsi juhlakoristelu kävisi vaikka lopputyöstä mielestäni, kerrassaan taidokasta. erityisesti pidin tuosta pöydän isosta kukka-asetelmasta, alaspäin riippuvat valkoiset kärhöt uskomattoman kaunis yksityiskohta. asetelma peilautuu kauniisti, kunpa sen olisi voinut nähdä luonnossakin.
    onneksi Mortti toipui. pennut ovat arvaamattoman vikkeliä, niiden kanssa saisi olla silmät selässäkin.
    Sinulla on ollut varmaan työläs viikko? onneksi nyt alkaa kesäloma, pystyy rauhoittumaan ja nauttimaan kesän alun kukkaloistosta:))

  3. Beautiful flower decorations…owwww your sweet dog always a pleasure to see…love Ria ???

  4. Oot sie taitava! <3

    Voi Mortti-ressukkaa. Tuo kuva, jossa Mortti makaa nalle kainalossa, on niin hellyttävä. Onneksi selvisi säikähdyksellä!

    Onnea tyttärellesi! Olette niin kaunis perhe. <3

  5. Kyllä Mortti totisesti säikäytti! Siivoan mielestäni kaikki putoavat kasvinpalat salamannopeasti juurikin Mortin vuoksi. Silti ehti jotain nappaamaan. En muutakaan syytä sen huonoon oloon keksi. Huojui, silmät olivat sameina ja oksensi.

    Kiitos, Saila!

  6. Kiitos! Mortti pelästytti ihan kunnolla. Se on kyllä ihan vahdittava tapaus. Olen ollut viisi viikkoa sairaslomalla uupumuksen vuoksi, joten sen puoleen ei ollut stressiä. Kesällä minun piti alunperin mennä kukkakauppaharjoitteluun, mutta se nyt lykkääntyy. Pitää hoitaa itseni kuntoon.

  7. Thank you, Ria. Mortti was sick. He ate something poisonous. Now, he's okey again.

  8. Kiitos, kaima! Onneksi selvisi. Säikäytti kunnolla.

  9. Lämpimät onnittelut koko perheelle. Todella kauniit ja näyttävät kukka- asetelmat. Olet taitava sitoja.
    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa.

  10. Wau mitä asetelmia! Harsokukat niin ihania! Ikävä kuulla koirien olevan niille herkkiä! Hienoa, että Mortti voi hyvin!

  11. Oi että, mitkä luomukset loihdit juhlapaikkaan!! Onneksi koiruudelle ei käynyt huonommin, voi sitä. Meillä myös on ollut toipilas viikonlopusta lähtien, kun koira astui vesirajassa olleeseen lasinsiruun ja polkuanturaan tuli syvä viiltohaava :(. Aika hankalaa yrittää pitää sitä puhtaana, ettei tulehtuisi ja kyllähän sairas koira aina niin säälittävältä näyttää. Hyvä, ettei meilläkään käynyt pahemmin. Ikävä juttu, että vaikka kuinka olemme siivonneet ja lasinsiruja keränneet rannastamme, routa puskee vuosikymmenten aikana hautautuneita juttuja edelleen ylös :(.

  12. Onnea ylioppilaalle <3 Upean näköinen perhe olette! Olet tehnyt ihan huikean kauniit kukkaiset taideteokset juhliin. Minä tykkään noista hulppeista kimpuista ja muhkeasta kranssista ihana erityisesti. Onneksi ei Mortille käynyt huonosti, en tienytkään tuosta tulppaanin myrkyllisyydestä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Satu <3

  13. Voi Morttia! Onneksi selvisitte säikähdyksellä ja Mortti on kunnossa. Kyllä tuollaiset tilanteet pelästyttävät aina kovasti. Lämpöiset onnittelut tuoreelle ylioppilaalle! Ja sinulla kehut kauniista koristeista. Olet taitava käsistäsi! Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

  14. Onnittelut ylioppilaalle ja koko perheelle. Onneksi Mortti selvisi säikähdyksellä.

  15. Onnittelut uudelle ylioppilaalle ja koko perheelle! Ihanat koristelut, teillä on ollut hienot puitteet juhlaan! Ja tsemppiä Mortille! Hyvää kesälomaa sinulle, Satu, maltathan lepäillä itesi kuntoon.

  16. Onnea ylioppilaalle ja teille vanhemmille! Kauniit asetelmat oot tehny. Hyvä kun Mortti selevis säikäyksellä.

  17. Kiitos. Lemmikin kärsimystä on kamalaa katsoa. Nuo lasinsirut vesistössä ovat vihoviimeisiä. Olen itse lapsena useaan otteeseen astunut lasiin ja koirammekin on. Se on todella kivuliasta.

  18. Kiitos, Outi. Mortti säikäytti meidät ihan kunnolla. Onneksi on nyt kunnossa. Mukavaa tiistaita!

  19. Kiitos, Ulla. Säikäytti meidät oikein kunnolla. Nyt on kunnossa. Hyvä niin.

Vastaa käyttäjälle KatjaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: