Nyt ja kohta

Nyt ja kohta

Hei!

Sain idean tähän postaukseen, kun katselin viime kesän puutarhakuvia. Kesä on jo kovasti mielessä.

Kuvattu takapiha 16.6.2019
Takapiha 16.4.2020

Siis kaksi kuukautta ja alemman kuvan maiseman pitäisi näyttää tuolta kuin ylemmässä kuvassa. Kääk! Sama juttu alla olevissa kuvissa.

Länsipolku 16.6.2019

Länsipolku 16.4.2020

Ruusula 16.6.2019
Ruusula 10.4.2020

Voi ihanuus! Kesä on täällä ihan kohta.

Siitä puheen ollen. Olimme aikoneet osallistua Avoimiin puutarhoihin. Muistelen, että viimeinen ilmoittautumispäivä on ihan kohta. Tässä maailmantilanteessa en taida uskaltaa osallistua. Harmitus.

Aurinkoista lauantaita!

24 thoughts on “Nyt ja kohta

  1. Kiva postaus. Aika tavalla erilaiselta näyttää. Onneksi ei ole kovin pitkää aikaa kesään. Sitä odotellessa. Saattaa olla, että Avoimet perutaan kokonaan, ainakin luulisin niin. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    1. Kiitos. Nyt jo vähän vihertää pensaissa. Luulisin minäkin, että perutaan. Kivaa viikonloppua!

  2. Jos kokoontumiskiellot jatkuvat toukokuun jälkeen niin eiköhän Avoimet Puutarhat peruta, itse mietin että taisi tulla koronan vuoksi välivuosi meillekin.

  3. Ihana näkökulma tämä nyt ja kohta! Se tuo mahtavaa toivoa ja odotuksen iloa tähän kevääseen. Kohta tuo kaikki ihanuus on täällä.
    Niin voi olla, että Avoimet puutarhatkin ovat tänä vuonna vähän epävarma juttu. Niin moni kiva juttu joudutaan perumaan, mutta eihän sille mitään mahda. Luulen, että ensi vuonna kaikki messut ja tapahtumat tuntuvat entistä inspiroivimmilta ja arvokkaammilta.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    1. Juu, enää ei tarvitse kauan odottaa. No, vaihtelua tämäkin. Kotoilua. Kivaa viikonloppua, Riina.

  4. No nyt on kyllä aihetta odottaa jo sitä kesäkuuta. Aika huimaa on kyllä kasvienkin kasvuvauhti.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu <3

    1. Melkoinen muutos kahdessa kuukaudessa. Kiitos, Outi. Mukavaa viikonloppua!

  5. Äkkiä tapahtuu, kun kasvu alkaa toden teolla. Vaikka eiväthän vuodet koskaan veljeksiä ole.

  6. Lumoavan ihania kesäisiä näkymiä, ja siistiltä ja kauniilta näyttää puutarhasi nytkin.
    Erikoismaininta hyvästä postauksen otsikosta. 🙂 ”Nyt ja kohta” on kuin houkuttelevan kirjan nimi.
    Mukavaa sunnuntaita!

    1. Kiitos, Sara. Hih, tuli itsellekin jokin kirja mieleen. Mukavaa viikonloppua!

  7. Mukava on noin kaunista pihhoo vuottoo kukkimaan. Avoimet puutarhat on iso kysymysmerkki tänäkesänä!

    1. Äkkiä kesä on täällä. Ensi viikolla alkaa jo toukokuu! Mukavaa viikonloppua!

  8. Ihan sitä unohtaa talven aikana, kuinka rehevää kesällä onkaan!
    Ihanaa että mennään tuota kohti:)

Vastaa käyttäjälle Outi KrimouPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: