Todellista Kukkaiselämää odotellessa…

Todellista Kukkaiselämää odotellessa…

Hei!

Viime yönä saivat lumet kyytiä, sillä täällä kaakossa oli kaatosade. Ai, että! Paistaisipa tänään vielä aurinko ja olisi lämmin päivä. Pälvipaikat ovat mukavasti lisääntyneet, joten toivoa on, että pääsiäisen aikaan pääsisin edes pienimuotoisesti pihahommiin. Olisi kaikenmoista leikeltävää ja siistittävää.

Harva se päivä on täytynyt käydä kohentelemassa havujen varjostusverkkoja. Täällä on tuullut siihen malliin, että verkot ovat saaneet kyytiä.

Talventähtiä pompsahtelee joka päivä lisää. Siitä se kukkaloisto alkaa!

Keväällä on jännä vaikutus. Vielä muutama viikko sitten ajattelin, että tänä vuonna ei tuo puutarha taida innostaa yhtään. Ja kuinkas kävikään? Aurinko paistaa, lumi sulaa ja meikäläinen syttyy puutarhalle! Mutta.. yhtään siementä en ole kylvänyt. Suorakylvöillä mennään.

Sunnuntaina pääsin jo haravoimaan kadun viertä. Enää lunta ei ole noissa kadun varren istutuksissa yhtään. Muutaman tetenkin kävin ostamassa ja pistin ulos amppeliin. Heh, tuli tuollainen lapsellinen istutus tekijänsä mukaisesti.

Sisälläkin kukkii ja tuoksuu! Vielä en löytänyt mitään kaunistusta noitten hyasinttien juurelle, mutta menköön. Kukat ovat se juttu.

Tein myös oman puutarhan kuivatuista kukista kuivakukkahässäkän. Vielä jäi materiaalia toiseenkin, jos jaksan tehdä.

Näillä mennään kevättä kohti! Mortti odottaa puutarhakautta ja pitkiä pihapäiviä jo malttamattomana.

Tiedän tunteen…

Vielä muutama etäopetuspäivä ja sitten on neljä päivää pelkkää puutarhaa ja Kukkaiselämää sään sallimissa mitoissa.

Mukavaa tiistaita.

5 thoughts on “Todellista Kukkaiselämää odotellessa…

  1. Huikian ihanat pääsiääsoristeet. Hyasintit ♥
    On se vain taas niin voimaannuttavaa, kesän odotus ☺
    Aurinkoosta Pääsiääsviikkoa Satu ♫

  2. Pääsiäiseksi on ilmeisesti luvattu ihan kivaa keliä, joten pääset toivottavasti Mortin kanssa vähän puutarhahommiin.
    Ihanaa pääsiäisviikkoa sinulle Satu <3

Vastaa käyttäjälle Outi KrimouPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: