Takapihan vuoro

Takapihan vuoro

Moikkelis!

Meikä on ihan puhki! Aloitin takapihan siivouksen. Siinä riittääkin työtä. Onneksi on tuo apulainen.

Aika paljon saimme Mortin kanssa aikaan. Isoimmat istutusalueet on haravoitu ja osa poluistakin. Leikkasin kärhöt siistimmiksi ja siistin lintujen ruokintapaikan. Vielä jäi hommaa, mutta nyt näyttää jo paljon paremmalta kuin eilen.

Muratit ovat jälleen talvehtineet hienosti. Jospa muratti jonain päivänä kiemurtelisi tuota muuria vasten…

Jättimuna pääsi etupihan portaille. Virittelimme sinisen kannun tuohon Pihapuodin kyltin alle. Kannu oli saanut vähän osumaa kuljetuksessa, joten pääsi somistustehtäviin, kun sitä ei voi myydä kaupassa.

Jaa-a. Taitaa sohva kutsua tätä puutarhuria. Huomenna takapihan siivous jatkuu, mikäli sää sallii.

Kivaa sunnuntai-iltaa!

14 thoughts on “Takapihan vuoro

  1. Hyvältä näyttää! Itsekin innostuin auringonpaisteessa touhuamaan niin, että voimat olivat sen jälkeen ihan loppu 🙂

    1. Äkkiseltään käy kunnon päälle, kun on tullut vain löhöiltyä koko talvi.

  2. Täällä tuntuu päivän puuhastelut reisissä ja pakaroissa. On tullut talvella löhöiltyä liikaa sohvalla. Oli hieno päivä tehdä puutarhatöitä.

  3. Siellä on kevät jo noin pitkällä! Näyttää niin hyvälle <3 Pihatyöt sujuvat varmasti Mortti-puutarhakoiran kanssa yhdessä tehden mukavasti. Täällä sataa taas lunta. Sanotaan, että uusi lumi, vanhan surma. Silti tuo lumisade ei enää jaksa innostaa 🙂

    1. Hyvin on kevät edennyt. Mortin kanssa aika menee kuin siivillä. Meillä sataa vettä.

  4. Teillä onkin enemmän sulaa jo kuin meillä. Pihatyökausi on onneksi nyt edessä.

  5. Mahtavasti ovat lumet sulaneet sinun pihaltasi ja pääset jo tositoimiin puutarhan kanssa! Muraatti olisikin upea rauniomuurin peittona, jospa siihen kotiutuisi ja kestäisi meidän pakkastalvet. Minulla on koetalvetuksessa yksi muraatti, joka vielä on lumikerroksen alla, en tiedä, lieneekö selvinnyt… Tsemppiä kevättöihin, pian siellä taas on kukkivaa pihan täydeltä!

    1. Ihmeen vahvoja nuo muratit ovat. Minulla ovat selvinneet ulkona maassa jo useamman talven. Kiitos, lämmintä on luvattu jo viikonloppuna. Kivaa keskiviikkoa!

Vastaa käyttäjälle Katja/Päivänpesän elämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: