Maltti ei ole valttini!

Maltti ei ole valttini!

#yhteistyössä Lappeenrannan K-Raudan kanssa

Moi!

Eilen oli mahtava päivä. Pesimme koko terassin, terassin matot ja nyt on puhdasta. Kylläpä olikin hiekkaa ja pölyä.

Tapahtuipa muutakin. Aitaprojektimme nytkähti sen verran eteenpäin, että aitatarvikkeet ovat nyt pihassa. Olipa taitava Lappeenrannan K-Raudan kuski, joka lastin toi. Meidän piha ei ole niitä helpoimpia rasteja vilkkaan tien, portin ja aidan vuoksi.

Nyt pitäisi vain meikäläisen malttaa ja olla kärsivällinen. Voin sanoa, että minussa on monia luonteenpiirteitä, mutta malttia odottamiseen ei ole sitten yhtään! Kaikki heti mulle nyt – mieluummin jo eilen! Se on se mentaliteetti. Pitää tapahtua tai menee hermo.

No, mieheni on kiireinen heppuli. Tämä päivä menee jossain johtamiskoulutuksessa. Just joo. Jos osaisin rakentaa itse, ei siinä kauan hippulat vinkuisi. Vaan en osaa. En sitten yhtään. Täytyy siis vain odotella.

No, ainakin tarvikkeet ovat nyt pihassa, joten aloittaa voi heti, kun herralle passaa. Olen ilomielin naulatyttönä. Ja Mortti hoitaa pomon hommat.

Olen kyllä innoissani tästä projektista! Tulee sellaista salaisen puutarhan fiilistä kaiken muun hyvän lisäksi. Mistä näitä ideoita oikein tulee? No, Pinterestistä tietenkin!

Kivaa keskiviikkoa!

13 thoughts on “Maltti ei ole valttini!

  1. Hienoa että tavaratoimitus pelaa hyvin. Minä taas olen joutunut odottamaan kaikkea elämässäni aina kauan lapsiakin vuosia siis jopa huomattavasti kauemmin kuin elefantti 🤔
    Mutta kiinnostavaa mitä näistä syntyy tai oikeastaan minkälainen aita 😁

    1. Heh, olen minäkin odottanut. Ehkä siksi, en enää jaksa odotella yhtikäs mitään.

  2. Jään innolla seuraamaan projektin etenemistä. Täälläkin tarvittaisiin uusi aita.

    Ihanaa kesäviikkoa Satu💖

  3. Ymmärrän tunteesi 😀 Nyt on tarvittava materiaali jo pihassa. Kun pääsette rakennuspuuhiin, niin valmista tulee sukkelaan tahtiin. Odotan mielenkiinnolla rakennusprojekti ne alkua. Aurinkoista helatorstaita ja viikonloppua!

  4. Minulla on sinulle haaste blogissani ❤

  5. Odottaminen ei kuulu myöskään minun vahvuuksiini 🙂
    Kivaa puuhastelua teille ja toivotaan, että säät sallivat teidän rakennuspuuhat.

    1. Kiitos, Outi. Vaihtelevaa on luvattu. Josko aita valmistuisi viikonloppuna.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: