Puutarhan kuvapläjäys

Puutarhan kuvapläjäys

Hei!

Eilen tuli vettä taivaalta enemmän kuin kotitarpeiksi. Kiitos, nyt jo riittää. Olisi lämmön ja auringon vuoro välillä.

Laitanpa tähän vaihteeksi kuvia etupihaltamme, Ruusulasta. Siellä kukkivat nyt syksyllä istuttamani 300 kukkasipulia ja vähän entisiäkin. Aika vaatimatonta on noin pienen sipulimäärän kukinta, mutta ihan söpöä.

Tykkään tulppaanien ja muiden sipulikukkien kukinnasta, mutta sen jälkeen ne raastavat meikäläisen esteettistä silmää. Aika usein hermo pettääkin ja leikkelen lehdet ja heitän multaa päälle. Em. johtaa siihen, että eivät kummoisesti kuki seuraavana keväänä. Minkäs teet?

Viime talvi oli meillä melkoisen ankara ruusuille ja polkujen reunuskasveille. Olen joutunut leikkaamaan molempia ankaralla kädellä ja saas nähdä, miten toipuvat.

Keittiömme ikkuna on Itäpolulle päin ja ikkunan edessä on täpötäysi lintujenruokinta-automaatti. Minun piti ottaa se pois, vaan nytpä linnut ja orava löysivät sen. Koko talven eväät olivat syömättä ja nyt maistuu. Orava istuskeli yhtenä aamuna ikkunalaudalla ja söi siemeniä hyvällä ruokahalulla.

Olen virittänyt jätesäkin automaatin alle, jotta on helpompi siivota. Parina keväänä olen joutunut nostelemaan nuo kivijalan reunuskivet ja puhdistamaan ne ja alusen siemenistä. Säkki on helpompi ottaa pois.

Kasvimaan pylväät odottavat, että käymme ostamassa päällyslaudat. Pylväitä lyhennetään ja laudat tulevat kolmelle sivulle pylväitten päälle.

Pusutunneli on vielä karu. Odotellaan köynnösten kasvua.

Mortti-apulainen ottaa pihahommat rennosti.

Tänään jatkan istutusalueitten lannoitusta ja multausta. Pitää myös siistiä polut rikkaruohoista. Käytän sellaista varrellista rikkaruohorautaa ja haravoin.

Alla näkymä Länsipolulle

On meillä nurmikkoakin leikattavaksi. Leikkasin eilen ennen kaatosadetta.

Puutarhan isot puut saarni ja amerikanjalopähkinä vasta kasvattelevat lehtiään. Tuo etualalla oleva kuivunut kirsikka odottaa sahaa. Tosin ensin pitää odotella lintujen pesimätouhut loppuun, sillä puussa on linnunpönttö. Ehkä pistän jonkin köynnöksen kasvamaan puuta vasten, jotta rumuus ei näy.

Sitten näkymiä Lillevillan tienoilta

Rakastan tuota limenväristä särkynyttäsydäntä!

Vielä yleisnäkymää takapihalta

Heh, tästähän tulikin oikea kuvamarathon! Jos jaksoit tänne asti, kiitos siitä!

Joko olet osallistunut blogini siemenarvontaan? Mukavaa uutta viikkoa!

8 thoughts on “Puutarhan kuvapläjäys

  1. Minä niin tykkään teidän pihasta. Pidän siitä miten siellä on erilaisia pisteitä, joissa voi joko touhuta jotain tai vaan nautiskella olostaan.
    Ihanaa viikkoa sinulle Satu <3

    1. Monia paikkoja on oleskeluun. Useimmiten tulee kyllä touhuttua jotakin.

      Kiitos, Outi. Mukavaa viikkoa.

  2. kaatosateita on riittänyt, eipä ole tarvinnut kastella istutuksia. Mukavaa viikkoa.

    1. No, ei ole tarvinnut. Vesiastiat pullistelevat tulevia helteitä varten, jos sellaisia joskus tulee.. Kiitos. Kivaa viikkoa!

  3. Lime särkynyt sydän on kyllä hieno. Vaikka sadetta on riittänyt liikaakin, voisi seuraavat sateet huuhdella pois keltaisen männyn siitepölyn.
    Minun silmääni ei kuihtuvat sipulikukat häiritse, varsinkaan vanhoissa penkeissä, joissa on kasvillisuutta tarpeeksi.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: