On tätä odotettukin!

On tätä odotettukin!

Hellurei!

Vihdoin visioni alkaa toteutua. Muutin puutarhamme tunnelmaa ja värimaailmaa tietoisesti joitakin vuosia sitten. Aiemmin meillä oli todellista väri-iloittelua ja nyt olen pyrkinyt hieman hillitympään ja romanttisempaan tyyliin.

Miksi näin? Kultahelokki oli oleellinen osa aiempaa värimaailmaa ja sen kukinta ja kasvu olivat hyvin oikukkaita. Monesti talvi verotti helokkeja tai sitten keskelle tuli aukko ja muuttivat laidoilla, minne halusivat. Halusin myös toisentyylistä, sillä vaihtelu virkistää.

Muutosta tehdessäni mietin, mikä on ehdoton lempikasvini. Helppo nakki: Pioni!

Ainoa riski pionin valinnassa pääkukkijaksi on Suomen kesä. Yleensä, juurikin pionien pääkukinnan aikaan, on se kesän pahin myrsky ja ukkoskuuro. Nyt näistä ihanuuksista olen saanut nauttia jo kolme päivää.

Moni tuolloin muutama vuosi sitten istuttamistani pioneista kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Onkin hauskaa huomata joka päivä jokin uusi ihanuus. ”Satumaiseen” tyyliin, minulla ei ole aavistustakaan kukkijoiden nimistä. Tänä kesänä ostin Coral Charmin ja Scarlett O’haran. Coral minulla on jo ennestään, sen muistan.

Kun pionit ovat tässä penkissä kukkineet, on jalopähkämöiden vuoro. Seuraavana niiden jälkeen ovat hortensiat, joita on 7 – 8 tämän kukkapenkin laidoilla. Huomasin, että safiirihortensiat ovat tehneet paljon nuppuja ensimmäistä kertaa. Rakastuin ko. hortensioihin Cornwallissa muutama vuosi sitten.

Pionien seurana kukkivat samaan aikaan perhosangervot.

Alla kuvapläjäys pionialueesta

Pihalla on melkoisesti keltaisia lehtiä, sillä amerikanjalopähkinä ei arvosta näitä helteitä.

Voi, nyt pitää vain nauttia tästä kauneudesta niin kauan, kuin sitä riittää!

Kukkaisaa tiistaita!

P.S Tänään on Kukkaiselämää-pihapuoti avoinna klo 17 – 19, Merenlahdentie 41, Uus-Lavola, Lappeenranta TERVETULOA!

8 thoughts on “On tätä odotettukin!

  1. Pionit ovat upeita ja yllättävän helppoja, vähään tyytyväisiä hoidettavia.

  2. Kylläpä näyttää kauniilta! Täällä vasta ensimmäisissä pionien nupuissa alkaa näkyä väriä. Onneksi eivät olleet vielä viime yönä auki, sillä kaksi rankkasadekuuroa ukkosen kera kulki yli. Mukavaa juhannusviikkoa!

  3. Pionin kauneutta on vaikea ylittää, on ne vaan niin ihania! Mahtavan joukon sinä oletkin onnistunut kasvattamaan pihallesi! Jos kukinta onnistuu, ei voi juurikaan upeampaa olla! Harmi vaan, että kovin usein sade ja rankat sadekuurot onnistuvat pilaamaan parhainta kukkaloistoa. Siellä näyttää hyvältä. Tänään toki ukkossade pyyhkäisi täältä osan kukintoja maata vasten, toivottavasti Lappeenranta säästyi nyt rankimmilta pisaroilta! Hyvää juhannuksen odotusta!

    1. Kiitos, Sirkku. Täällä on sade vielä ollut melko hellää ja pionit ovat säästyneet. Toivotaan, että saavat vielä kukkia ihanina. Aurinkoista juhannusta!

  4. Kauniisti kukkivat pionit. Mikähän siinä mahtaakaan olla, että aina jossain vaiheessa pionien kukintaa sataa?

Vastaa käyttäjälle Minna / Hiidenkiven puutarhassaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: