Puutarhan asukkaat

Puutarhan asukkaat

Hellurei!

On ilmoja pidellyt! Hiki virtaa, mutta virratkoon, sillä ei näitä kelejä kovin usein ole.

Nyt tapahtui niin, jälleen kerran, että tämän puutarhurin oli pakko syödä kuormasta. Kukkaiselämää-kauppaani tuli Ruotsista ihania siluettikoristeita. No, kaksi pääsi omaan puutarhaan. Kissa jahtaa kanaa uudella aidallamme.

Kerroinkin jo aiemmin, kuinka oravat käyvät keittiömme ikkunalla ruokailemassa. Harmi vain, naakat keksivät ko. paikan yhtenä yönä. Piti virittää melkoiset verkot, jotta kurret ja pikkuvarpuset saavat käydä jatkossakin rauhassa. Tänään oli peräti kaksi oravaa yhtä aikaa ja toinen hätisti toisen pois. Kuva on huono, sillä yritin saada kuvaa ikkunan läpi häiritsemättä ruokailijoita. Kuvassa toinen putoaa alas isomman tyrkättyä sen. On kuin Avaraa luontoa katsoisi ikkunasta.

Viime yönä saimme kevyttä sadetta ja kylläpä se teki hyvää puutarhalle. Pionit kukoistavat edelleen, sillä sade oli hellää.

Meillä kävi tänään ammattikuvaaja puutarhassa. Kerrankin oli kukinta ja keli kohdillaan. Jännityksellä odotan, millaisia kuvia tuli.

Tällaista täällä. Tänään vielä paistaa ja hiostaa, mutta huomenna tulee ilmeisesti ukkonen. Pelätään pahinta ja toivotaan parasta pionien suhteen. Ovat taivaallisen ihania.

Lämmintä keskiviikkoa!

4 thoughts on “Puutarhan asukkaat

  1. Täälläkin vieraili ukkonen mutta kohteli puutarhaa hyvin, pahin tuuli tuli ennen sadetta ja sade tuli hiljalleen, juuri sopivalla nopeudella.

Vastaa käyttäjälle SatuPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: