Synttärikimppu

Synttärikimppu

Hei!

Lauantaiaamu alkoi ihanasti kukkien parissa. Tein tilauksesta synttärikimpun.

Olikin oikein mukavaa tehdä pitkästä aikaa kukista kimppu. Osan kukista ostin ja osa on omasta puutarhasta. Suuruudenhullu luonteeltani kun olen, tykkään tehdä muhkeita kimppuja.

Se vähän huolettaa, että miten kukat kestävät tätä lämpöä.

Auringosta ja lämmöstä huolimatta en ole pistänyt nenääni ulos vielä tänään. Sain ihan hulluuskohtauksen eilen hyttysten vuoksi. Ovat erittäin verenhimoisina kimpussa sankoin joukoin tuolla puutarhan puolella. Saavat rehottaa rikkaruohot ja amerikanjalopähkinä saa sotkea rauhassa norkkoineen. En mene!

Jahas, kävin kuistilta nappaamassa kuvan kaaoksesta ja mies onkin pihalla vähän haravoinut norkkoja kasaan. Amerikanjalopähkinä on komea puu, mutta armoton roskaaja.

Eilen haravoin ja lakaisin kaiken siistiksi ja tänä aamuna roskaa oli kaksin verroin eiliseen verrattuna.

No, ehkä vedän sen verran sanojani takaisin, että on mentävä kastelemaan ruukut ja ison kasvarin kasvit. Mies oli kastellut hyötykasvit, jotka ovat hänen hoivattaviaan.

Aamupäivä meni Kukkaiselämää-kaupan hommissa, sillä eilen tuli lasti ihanuuksia Ruotsista. Koristeita niin puutarhaan kuin kotiinkin. Vaikea on taas pitää omat näpit tuotteista irti… Yllättävän monta tuntia muuten menee tuotteiden lisäämisessä kauppaan. Pitää kirjoittaa tuotekuvaukset, ladata kuvat ja hinnoitella. Useampi tunti siinä vierähti.

Tällaisia lauantaipuuhia täällä. Mites siellä?

Mukavaa lauantaita!

2 thoughts on “Synttärikimppu

  1. Komeat on kimput!
    Puutarha tuottaa valtavasti työtä, vaikka minä en edes yritä pitää joka rikkaruohoa aisoissa.

    1. Kiitos! Totta, työtä riittää jokaiselle päivälle niin paljon, kuin jaksaa tehdä.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: