Hortensiahoito, suosittelen!

Hortensiahoito, suosittelen!

#ei herkkähermoisille (ällöjä kuvia)

Hei!

Viikko taas mennä vilahti huiman nopeasti. Täytyy sanoa, että olipa viikko.

Minua on sekä ymmärretty että aika ikävästi vähätelty kuluneella viikolla. Se, että jollain toisella menee vielä huonommin kuin minulla, ei tee minun tilanteestani parempaa. Sellainen, joka on itse täysin terve ja ura ja työ ovat kaikki kaikessa, ei ilmeisesti voi tällaista vaivaista maan matosta ymmärtää. Sanonpa vain, että ko. asenne loukkaa, vallankin, kun olen itse tukenut ko. ihmistä vaikeassa tilanteessa.

Pistän tähän kuvan ”säihkysäärestäni” esimerkkinä pienestä fyysisestä ongelmasta. Sain lääkityksen toiseen vaivaan, joka taas aiheutui reumalääkkeestäni, ja tämän toisen vaivan lääke taasen pahensi psoriastani. (Ei tästä taida saada mitään tolkkua!) Tässä vain yksi pikkuinen esimerkki elämästäni, joka ei vielä ilmeisesti ole yhtään rankkaa. Mutta eikö sen rankkuuden mittaa se eläjä itse? Tämä siis vain pikku näyte. Kaikkihan ei päällepäin näy ja kaikkea näkyvääkään ei viitsi näyttää.

Joskus tulee fiilis, että näille taudeilleni ollaan suorastaan kateellisia. ”Siellä se vain puutarhaa hoitaa ja kauppaa pyörittää”. Tuttu asenne. Pitäisi varmaan kokopäiväisesti maata sängyssä ja itkeä aamusta iltaan? Ei masennus käsittääkseni sitä tarkoita. Minulla on todettu vakava masennus, mutta ei se noin mene. Ehkä tästä masennuksesta kirjoittaessani saan nyt stigman otsaan, mutta ei voi mitään. Minulla ei ole tapana peitellä tai salailla asioita. Sanon asiat, niin kuin ne ovat. Menipä syteen tai saveen. Heh, yleensä menee molempiin.

Luin muuten lääkepakkauksesta, että biologinen lääke, jota minun on käytettävä useamman lääkärin kehotuksesta, voi aiheuttaa masennusta. Voi myös laukaista psoriasiksen. Kappas! Meikä sai kaksi yhden hinnalla!

Mutta miten tässä taas näin kävi? Minun piti kirjoittaa hortensiahuumasta ja jälleen kerran avaudun ”kokovartaloketutuksestani”. No, sitä vain odottaisi tietyn tasoisilta ihmisiltä tietynlaista, aitoa ymmärrystä. Siinäpähän odottelen! Pakko tässä on purkautua.

Tällä viikolla aivan mahtava lääkäri totesi minulle, että onneksi minulla on vielä huumori jäljellä. Toisenlaisella luonteella makaisin jo maassa, mutta meikäläinen nyt vain ”huojuu hiukan”. Ihanasti sanottu. Se antoi toivoa, että vielä perhana täältä noustaan, vaikka tällä kertaa nousussa vähän kestää aiempia kertoja kauemmin. Jotkut sen ymmärtävät, toiset eivät.

Loppuun kuva hortensioiden täyteisestä puutarhasta. Niistähän minun siis piti kirjoittaa, mutta oli muuta mielen päällä.

Kuvassa eiliset shoppailuni ja tänään haen lisää hortensioita. Voin suositella masennuksesta kärsiville hortensiahoitoa. No, leikki sikseen. Ei se kaikilla toimi, mutta minua kukat lohduttavat kummasti!

Hyvää viikonloppua. Kiitos ja anteeksi.

10 thoughts on “Hortensiahoito, suosittelen!

  1. Olen huomannut, että monet kuvittelevat, että ainoa masennuksen muoto on näkyvä. Sellainen, jossa on täysin toimintakyvytön ja itsetuhoinen. Masennuksen kirjo on paljon suurempi ja masennuksen vähättely on loukkaavaa sekä ala-arvoista. Kaikille vähättelijöille ei edes lääkärin diagnoosi tunnu kelpaavan. Ehkä tällaiset ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa mileipiteineen. Samaten he, jotka kuin pikkulapset kinaavat tyyliin ”mun sairaus on pahempi kuin sun sairaus”.
    Hortensiat ovat niin ihania. Puutarhan hoidon voisi lisätä taiteiden joukkoon. Niin kauniita kukilla maalailuja on monissa puutarhoissa.

    1. Kiitos, Ninnu. Itse oli nuorempana varmaan aika kova, jos ihan rehellinen olen. En oikein ymmärtänyt ahdistuneita tms. No, näin se elämä opettaa.

      Hortensiat ovat parhautta. Ostin yhteensä 12. Niillä saa jo kauneutta aikaan.

  2. Kommentoin äsken, mutta onnistuin hukkaamaan viestini taivaan tuuliin… Uusi yritys siis… jos enää muistan mitä piti sanoa ?.
    Tuntuu niin uskomattomalta, että vielä tänä päivänä on monia, jotka eivät ymmärrä masennuksen kirjoa. ..siis, että masennus ilmenee muullakin tavalla kuin sillä pahimmalla joka ajaa täysin sängyn pohjalle ja toimintakyvyttömäksi. On ajattelematonta vähätellä kenenkään sairauksia. Tuntuu siltä, että kaikille arvostelijoille ei edes kelpaa, vaikka lääkärin diagnoosia heiluttelisi nenän edessä. En myöskään ymmärrä näitä, jotka kilpailevat kuin pikkulapset ”Minun sairaus on pahempi kuin sinun”. Sellaiset ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa.
    Ihania hortensioita. Puutarhanhoito pitäisi laskea omaksi kuvataiteen alalajiksi. Kukilla ym maalaamista.
    Voimia ja iloa ?.

    1. Kiitos, Ninnu. Kyllä kommentti tuli perille. Kesti hetken, että ehdin sen julkaista.

  3. Miksi ihmisten pitää aina verrata kärsimyksiään? Ei jotenkin tajuta, että kaikki me tunnemme eri tavalla. Toiselle joku juttu voi olla ihan pieni kun taas toiselle samainen asia on suuri, sama tautien kanssa, huoh!
    Tsemppiä ja lisää niitä hortensioita sinne ehdottomasti <3

    1. Kiitos, Outi. Kaipa siksi, että minun tulisi olla yhteiskunnalle tuottava. Mielestäni olen kyllä terveenä ja sairaanakin ollut ihan riittävän tuottava. Aloitin kesätyöt 15-vuotiaana. Lukion ajan olin kaikki viikonloput, keskiviikkoillat ja pienemmätkin lomat töissä. Ensimmäisen kesälomani aikuisena pidin 30-vuotiaana. Nyt aion huilia itseni kuntoon, miellytti se sitten kanssaeläjiä tai ei. Tai ehkäpä vaihdan koko elämäni suunnan tuolla työrintamalla. Jää nähtäväksi.

  4. MInä en edes uskalla katsoa haavaa jalassani, vaikka ei tämäkään mikään mittari ole eli älä pahastu kommentistani. Sen verran olen minäkin nyt joutunut ”hoitojärjestelmän” kanssa tekemisiin, että tiedän millainen p-suo se on. Ken sieltä selviää hengissä ja tervepäisenä, niin kestää kaiken eteen tulevan.
    Kunpa löytäisit oikein pätevän lääkärin! Mistä kiven navasta sellainen haettaisiin esille?

    1. En pahastu! Tsemppiä sinulle haavan kanssa. Minulla alkaa kyllä jo latva vähän heittää kaikkien näiden tautien ja hoitojen kanssa. Ei yksi pää kestä kaikkea loputtomiin. Ihan hyviä lääkäreitä useimmat ovat, mutta kun on monta sairautta, homma mutkistuu. Pitäisi olla joku koordinaattori.

Vastaa käyttäjälle NinnuPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: