Uusi puutarha-apulainen?

Uusi puutarha-apulainen?

Hei!

Eilen sain viimein raahattua itseni puutarhaan lähes viikon tauon jälkeen. Ilmeisesti meidän pihalla on ollut hyvin rauhallista, kun en ole riehunut siellä trimmeröimässä ja haravoimassa. Puutarha oli saanut uuden vieraan vai peräti asukkaan?

Varpushaukka piti minulle seuraa koko puutarhasessioni, siis useamman tunnin ja ihan lähietäisyydellä. Vau! Seurasi touhujani uteliaana.

Jotenkin sain vaikutelman, että tämä yksilö on vielä poikanen. Päästi minut metrin päähän kuvaamaan itseään. Tuijotti keltaisilla silmillään minua silmiin. Juttelin jopa sille. Kävipä tuo meidän terassillakin istuskelemassa. Testasi niin tuolit kuin pöydänkin. Mies toi sille Mortin lihaa tarjolle, josko olisi ollut nälissään, kun asettui Mortin vesikupin luo. Ei kelvannut juoma eikä ruoka.

Pistin haukasta kuvia kaupunginosamme Facebook-ryhmään. Kävi ilmi, että haukka oli tuotu hoitoon tuohon lähelle naapuriin. Hoidokki oli karannut sieltä. Hoitaja tuli etsimään haukkaa illalla, vaan tuolloin haukka oli jo lähtenyt pihaltamme. Enää en ole haukkaa pihapiirissämme nähnyt. Toivottavasti se pärjää.

Haukka oli viety hoitoon, koska se oli tapellut kahden tuulihaukan kanssa Imatralla. Melkoinen veijari.

Morttia haukka kiinnosti. Mortti ei kuitenkaan sitä tavoitellut, eikä haukkunut. Katsoi vain.

Oli kyllä upea kokemus viettää päivä puutarhatöissä haukan kanssa!

14 thoughts on “Uusi puutarha-apulainen?

    1. Ihan tuli huoli, miten pärjää. Kovasti yritin sitä katseella tänään etsiä, vaan eipä näkynyt.

        1. Toivottavasti! Minä höppänä aina ihastun ja kiinnyn hetkessä kaikkiin eläimiin…

  1. Siinä on olleet pikkulinnut ihmeissään. Toivottavasti haukka on kunnossa ja on päässyt jatkamaan matkaansa.

    1. Kiinnitin oikein huomiota, että yhtään pikkulintua ei tuolloin ollut pihapiirissä. Tuo haukka tosin vaikutti niin höntiltä, että en tiedä, olisiko ymmärtänyt niiden päälle. Toivottavasti osaa saalistaa itselleen ruokaa.

  2. On kyllä ollut aika kesy kaveri tämä haukka! Jotenkin haukat ja kotkat ovat niin ylvään näköisiä aina.
    Ihana apuri sinulla 🙂
    Kivaa iltaa Satu <3

    1. Kesy oli. Toivottavasti pärjää. Kiitos, Outi. Mukavaa sunnuntaita.

  3. Vau! Hieno puutarhavieras. Nuorelta linnultahan tuo vähän näyttäisi, mutta en osaa sanoa, onko ihan tämän kesän poikasia kuitenkaan. Toivottavasti tappelusta ei jäänyt sille luonnossa pärjäämistä haittaavia vammoja ja se pärjäisi siellä jo omillaan.

    1. Upea oli. Nuorelta minustakin näytti. Kyllä se ainakin lentää osasi.

Vastaa käyttäjälle Rva Kepponen Peruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: