Joulu vaihtui kukkiin

Joulu vaihtui kukkiin

Hei!

Se on kevät – ainakin meikäläisellä. Kevääni alkoi 22.12. talvipäivän seisauksella, vai mikä se nyt virallisesti nimeltään onkaan. Valoa kohti mennään.

Kukkaiselämää-kauppa sai ylleen kukkakuosin jo tapaninpäivänä ja joulu jäi taakse. Kotona vielä pönöttää joulukuusi.

Odotan jo kovasti kevättä ja uutta vuotta. Uusi vuosi kyllä pelottaa myös. Koronan leviäminen vain kiihtyy ja alkaa tuntua siltä, että koronaa on lähes mahdotonta välttää. Kolme rokotusta olen saanut, joten toivottavasti ne tehoavat.

Kulunut vuosi oli lievästi sanoen raskas. Ihanaakin oli, mm. oman kivijalkakaupan perustaminen Lappeenrannan keskustaan. Terveysrintamalla oli vastoinkäymisiä enemmän kuin riittävästi. No, jospa ensi vuosi olisi parempi.

Miten sinun kulunut vuotesi sujui?

Hyvää loppuvuotta!

4 thoughts on “Joulu vaihtui kukkiin

  1. Jotenkin aika perinteinen vuosi ollut, ei onneksi mitään mullistavaa ole tapahtunut. Edellinen vuosi olikin ihan helvetistä, joten ehkä tällainen perusvuosi oli nyt tarpeen.
    Ihanaa loppuvuotta sinulle Satu <3

  2. Jos unohdetaan silmäongelmat (vaikea unohtaa, koska ovat edelleen läsnä), urheilijapojan loukkaantuminen ja sitä seurannut kallis, mutta välttämätön leikkaus (josta vakuutus ei korvannut kuin pienen osan), 9 kk kuntoutus ja työkyvyttömyysjakso (jonka aikana mistään ei näytä tulevan mitään korvausta) plus loppuvuoteen ajoittuneet muut vastoinkäymiset, vuosi oli paikoitellen aivan hyvä ja tavallinen. Ei haittaisi, vaikka tuleva vuosi olisi tavallisempi.

    Sinulle toivon myös parempaa tulevaa vuotta, terveyttä ja ilon hetkiä kauniiden kukkien keskelle,

    1. Kuulostaa vaikealta vuodelta. Toivon sinulle onnellista ja tervettä tulevaa vuotta. Luulisi, että kohtuuden nimissä olisi yhtä paljon iloa ja onnea kuin vastoinkäymisiäkin. Voimahali.

Vastaa käyttäjälle SatuPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: