Nojatuoli uuteen kukoistukseen, arvonnan voittaja

Nojatuoli uuteen kukoistukseen, arvonnan voittaja

Hellurei!

Se olisi sitten sunnuntai. Tämä viikko meni kotosalla omaehtoisessa karanteenissa korona-altistumisen vuoksi. Kävin perjantaina testissä ja puhdas olin kuin pulmunen. No, tulipa lomailtua aurinkoisessa säässä ja se teki hyvää tälle sielulle kaiken sota-ahdistuksen syövereissä.

Kotosalla ollessani piti tietenkin touhuta jotain. Jouten en osaa olla. Niinpä vanha Ektorp-nojatuolimme sai uuden kukkakuosin.

Vaikka itse sanonkin, ”Ei huono!”. Ensimmäinen verhoilu eläissäni. Mies oli apuna rungon verhoilussa ja itse ompelin tyynyihin päälliset ja vieläpä irralliset käsinojasuojatkin.

Tänään ajattelin aloittaa toisen tuolin verhoilun. Se ei ollut alkuperäinen suunnitelma, mutta jos tuolit sattuvat joskus olemaan vierekkäin, näyttää hassulle, jos ovat erilaiset. Siispä sama käsittely toisellekin Ektorpille. Sohviin, joita on kaksi kolmen istuttavaa, haluaisin löytää tuon nojatuolin pohjavärin mukaiset suojat tai kankaat, joista verhoilen. Se olisi kyllä aika iso urakka.

Oli tuossa nojatuolin verhoilussa hommaa ensikertalaiselle. Reilu päivä siinä meni. Ehkä toinen menee ensimmäisen opeilla vähän nopsemmin.

Verhoiluhommien lisäksi olemme mieheni kanssa ulkoilleet joka päivä. Mortti on tyytyväinen. Kävelimme Saimaalla.

Välillä piti putsata tassuja paakkuuntuvasta lumesta.

Ja sitten Keijupöly-arvonnan voittajaan… Paljon onnea Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogin Tarja K:lle. Kiitos kaikille arvontaan osallistujille. Saatanpa piakkoin keksiä jotain muutakin arvottavaa…

Miten aiot tämän keväisen päivän viettää? Meikä ulkoilee ja verhoilee. Kivaa sunnuntaita!

7 thoughts on “Nojatuoli uuteen kukoistukseen, arvonnan voittaja

  1. Tulipa nojatuolista ihana!
    Minä taidan katsella puutarhaohjelmia netistä ja käydä vähän kaivamassa taas terassia esiin:)

  2. Vau minkä verhoilun sait aikaan! Ihanaa viidakkomeininkiä.
    Mortti on niin söpö. Todella hienot ulkoilusäät nyt onkin!

  3. Onnittelut Tarjalle <3 Tuosta nojatuolista tuli aivan ihana. Upea tuo kankaan kuosi, vähän väriä elämään!
    Täällä on ollut vähän erilainen viikonloppu, bonusisä sai eilen lievän sydänkohtauksen ja tänään käytiin häntä sairaalassa katsomassa.
    Aurinkoa tulevaan viikkoon Satu <3

    1. Kiitos, Outi. Voi ei. Toivottavasti hän toipuu hyvin. Hyvää viikonloppua.

  4. Olet kyllä taitava! Tuolista tuli tosi kaunis. Olen itsekin miettinyt parin nojatuolimme uudelleen verhoilua, mutta en ole vielä uskaltautunut. Mietin esim. millaista kangasta tuon verhoilukankaan tulisi olla että kestäisi. Täältä meidän saarelta tuskin sellaista löytyy. Olen tilannut itselleni uuden ompelukoneen. Ehkä vihdoin uskaltautuisin kokeilemaan verhoilua minäkin.
    Ihanaa ja aurinkoista viikkoa sinulle!

Vastaa käyttäjälle SatuPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: