Unelmien ruusutarha

Unelmien ruusutarha

Moi!

Jos ruusutarhamme sijaitsisi vähän eri kohdassa tonttia, se olisi ehdottomasti lempipaikkani puutarhassamme. No, hyvä se on noinkin. Tuhat kertaa parempi kuin aiemmat marjapuskat.

Multaiselta näyttää vielä, mutta jahka ruusut vihertyvät ja kasvavat – saatikka kukkivat! Tämä on vasta ensimmäinen ruusutarhan kevät. Reunuskasvit puuttuvat, vielä pitää kohottaa istutusalueita pikku hiljaa.

Istutin viikolla viisi pensaspionia, joista neljä ruusutarhaan. Halvalla, kun sain!

Kun köynnökset kasvavat tuota raudoitusverkkoaitaa vasten, kruunaa se ruusutarhan. Ja ne istuttamani Austin-ruusut! Yksi punaherukkapensas sai jäädä. Lähinnä lintujen iloksi.

Isompi kasvihuone sai jo verhot ja muutaman kesäkukan. Vielä puuttuu tyynyt ym. pientä.

Pienempään kasvariin on istutettu tomaatit.

Ja loppuun vielä yleisnäkymiä. Viime yönä satoi ja pari päivää oli aika lämmintä. Lannoittanutkin olen, joten pikku hiljaa puutarha vehreytyy.

Luumupuu ja kriikunat kukkivat. Kirsikan komein kukinta on jo ohi.

En tykkää yhtään sipulikukista niiden kukittua ja niiden ”poikasista”. Näyttää sotkulta. Tekisi mieli repiä kaikki pois. Eilen sainkin hepulin etupihan kaaospenkistä ja kolme kottikärryllistä scilloja ym. saivat häädön syreenien juurelle takapihalle. Kukkikoot ja levitkööt siellä. En kestä sotkupenkkejä. En sitten yhtään. Tuntuu, että nyt ei muita olekaan.

Kasvulavoihin istutin mm. daalioita.

Itäpolku

Länsipolku

Etupihalla kukkivat tulppaanit.

Tänään on iltapainotteinen urakka. Saan kukkakuorman illansuussa. Ne on käsiteltävä kylmiöön, tehtävä 45 rintaruusua, kimppuja ja materiaalit huomiselle kukkakurssille. Kas, siinäpä pientä iltapuuhaa. Hyvä, kun hommaa riittää, mutta niillä on tapana kasautua yhdelle päivälle. Ja yksin, kun teen, tiedän tehneeni. Iloinen kuitenkin olen, että kysyntää on. <3

Toivotaan, että huomenna sää suosii kukkakurssia puutarhassamme. Aurinkoista viikonloppua!

10 thoughts on “Unelmien ruusutarha

  1. Tsemppiä urakkaan! Ihanat tulppaanit puutarhassa.

  2. Kauniilta näyttää. Varmaan oma silmäsi huomaa parhaiten kuihtuvat sipulikukat. Yleensä vierailijoiden silmät vain menevät sinne, missä kukkii tai on jotain mielenkiintoista.

  3. Ruusutarhasta tulee vielä upea! Tulppaanit ovat siellä vielä kauniissa kukassa. Ihanaa viikonloppua sinulle Satu <3

  4. Nyt jo näyttää kauniilta ja aina vain paranee, kunhan kesä etenee.
    Mukavaa kurssia ja kivaa viikonloppua!

Vastaa käyttäjälle SatuPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: