Ämpäri nurin

Ämpäri nurin

Moi!

Tämä blogini on paitsi raportointia puutarhastamme, myös tärkeä tuuletuskanava meikäläiselle. Päästelen ns. höyryjä ja niitä totisesti riittää. Jälleen kerran elämä opetti, että ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Minua on koetettu hoitaa ajattelemaan asioista ja itsestäni positiivisemmin johtuen masennuksestani. Yritä tässä sitten! Olen yli vuoden kulkenut yksisilmäisenä, sillä en näe oikeastaan enää mitään oikealla silmälläni. Näkö on mennyt kaihin vuoksi. Kaihi taasen aiheutui jatkuvasta puolentoista vuoden Kortisoni-lääkityksestä silmääni kroonisen iriitin vuoksi. Iriitti johtuu selkärankareumastani.

Kerron konkreettisia esimerkkejä. En näe lukea lehteä aamupalalla, en uskalla ajaa autoa kuin äärimmäisessä pakossa (ei ole kielletty), en näe peiliin – ehkä hyvä juttu, en näe ihmisten kasvoja kunnolla, joten en paljon moikkaile, tv:ssä on koko perheen iloksi puolen kuvaruudun kokoinen tekstitys, sama kännykällä ja tietokoneella, kaikki on harmaata, puutarhassa en näe esim. rikkaruohoja, jollen pistä nenääni sananmukaisesti maahan. Kaikki on harmaan kalvon takana. Hyvin näkevästä voi kuulostaa pieneltä murheelta, mutta kokeilepa reilun vuoden ajan. Jatkuva pinnistely vie voimat, olen sairaan väsynyt joka päivä.

Ensi viikon tiistaina oli määrä saada näköni takaisin ja elämän kirkastua. Valmistauduin leikkaukseen puunaamalla kotia, jotten järkyty pölyistä, joita en ole yli vuoteen nähnyt. Olen psyykannut itseäni henkisesti ja ollut iloinen, että näen kesällä. Psyykannut siksi, että pelkään rutiininomaista kaihileikkausta, koska minulle se on laatuaan ensimmäinen. Muutenkaan mikään ei suju meikäläiseltä normimeiningillä, kun näitä autoimmuunisairauksia on. Pelkään jälkiseuraamuksia.

Vaan eipä tarvitse pelätäkään. Ensi viikolla ei leikata! Ok, minun parhaakseni peruutus, mutta ei se lohduta. Sumussa eläminen jatkuu ja mikä takaa, ettei tule uutta peruutusta elokuussa, jonne sain uuden leikkausajan. Ja miksi näin? Koska minulla oli juuri uveiitti, siis värikalvon tulehdus tässä oikeassa silmässä, siksi ei voida nyt leikata. No, iriitti on ollut puolitoista vuotta putkeen! Jos tälle linjalle lähdetään, tuskin silmääni leikataan koskaan. Siis nyt on todella epätoivoinen olo. Silmäpoli ei saa silmätulehdustani kuriin ja em. syystä ei leikata. Tässä itken ja kirjoitan, enkä muuta voi.

Milloin tämä elämän tarjoama jatkuva sonta päättyy? Jatkuvalla syötöllä jotain. Ja ei, se ei lohduta vieläkään yhtään, että jollain toisella on paljon pahemmin. En saa siitä iloa, enkä lohtua. Elän ihan omassa kurjuuskuplassani, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Mitä järkeä tässä meikäläisen elämässä on?

En pysty palaamaan opettajan työhöni, en näe, jalka rikki, selkäkin rikki, iho ruvella, mieli rikki. Ja seuraava yllätys varmaan jo odottaa nurkan takana. Reumapolia eivät meikäläisen reumavaivat kiinnosta, ihopoli on potkinut pihalle, silmäpoli ei mahda uveiitilleni mitään. Tänä kesänä pitäisi taas niellä letkua ja tilata vatsatähystys mahapolille vatsakatarrini vuoksi. Siinä kiteytetysti meikäläisen elämää. ”Kivaa on”.

Olen valmis muuttamaan kerrostaloon. Valmis hylkäämään puutarhan – ennen niin rakkaan. Haluan mennä pimeään nurkkaan mädäntymään. Mutta eihän se käy. Puren huulta ja yritän hymyillä, vaikkei hymyilytä pätkän vertaa. On tämä syvältä. Miksiköhän mottoni on: ”Pessimisti ei pety”. Siksi, että aina tulee turpaan.

Tulipa taas avauduttua. Kiitos ja anteeksi.

10 thoughts on “Ämpäri nurin

  1. Kyllä sinua nyt koetellaan se pitää sanoa. Minulta leikattiin muutamia vuosia sitten molemmat silmät yhdellä kertaa kaihin takia ja minä tiedän tunteen kun joutuu tihruumaan. Minäkään en meinanut nähdä näitä blogien tekstejä. Minua jännitti ihan älyttömästi myös tämä leikkaus ja nosti verenpaineen pilviin pelkäsin että peruuvat koko leikkauksen sentakia . Minulla kävi vaan niin että silmälasit jouduin ottamaan jopa vahvemmat kuin ennen. Jotkut ei tarvitse enää ollenkaan laseja leikkauksen jälkeen. Mutta tottavie maailma kirkastui kummasti ja värit. Minäkin näin kaikenlaista tahraa ja fläkkiä mitä en ennen edes huomannut. Sairaalassa leikkauksen jälkeen ei paine meinanut millään laskea silmistä ja pääsin kotiin vasta illalla. Poistivat sitä moneen otteeseen. Tuohon värikalvon tulehdukseen en kommentoi tietystä syystä. Siskon pojan kokemusta en halua jakaa mutta tsemppiä sinulle se on ainoa mitä voin antaa ja voimahalit. ❤

    1. Kiitos, Nila. Alkaa tässä mennä usko kaikkeen. Olen todella väsynyt ja masentunut. Onnellista loppuviikkoa.

  2. No se nyt vielä puuttuisi, että pitäisi alkaa ajatella muitten mahdollisia murheita, kun sua on todellakin koeteltu enemmän kuin millään mittarilla olisi kohtuullista. Ihan hirveän epäreilua!

    Ihmisellä on vain kaksi silmää ja tiedän omasta (lievemmästä) kokemuksestani, että niiden merkitys korostuu entisestään, kun näkö on uhattuna.

    Voi kunpa voisin täyttää ämpärin, tai paremminkin saavin pelkästään hyvillä uutisilla alkaen silmäleikkauksen onnistuneesta toteutumisesta kaikkien kipujen ja särkyjen poistamiseen tai edes kohtuullistamiseen ja kaataa sitten sellaisen ämpärin sun päälle <3

    1. Kiitos, ihana. Enpä olisi joskus uskonut, että elämä on vielä tällaista ja koko ajan menee kurjemmaksi.

  3. Oi miten surullista. Luulin jo postausten myötä tilanteen helpottuneen.
    Mitä voisi tehdä?!! Yksityinen lääkäri? Oletko käynyt?

    1. Pääsin Terveystalon ihanalle reumalääkärille työterveyden kautta. Ko. lääkäri on entinen reumapolin ylilääkäri. Tuolloin kaikki olikin sillä saralla paremmin. Tämä lääkäri lupasi hoitaa minut kuntoon. Saa nähdä, onnistuuko.

  4. En osaa sanoa muuta kuin toivottaa voimia. Toivon ja uskon, että sinullekin tulee parempia päiviä.

Vastaa käyttäjälle Nila / Lappalainen etelässä blogiPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: