Ajoissa liikkeellä

Moi!

Joulukuusi on koristeltu. Harkitsin, ryhdynkö moiseen urakkaan. Ryhdyin. Kolmisen tuntia meni, nelisen sataa palloa ja selkä rikki. Mutta koristeltu on. Ajoissa, koska vain viikon kuusen katselun vuoksi en viitsi moiseen hommaan ryhtyä. Kuusta meillä siis katsellaan kuukausi.

Aikamoisen homman tein, vaikka en ole lainkaan jouluihminen. Olen kukka- ja kesäihminen, vaikkei enää puutarhaa ole. Se on muuten edelleenkin aika kova paikka. Tosin syksyä ja järjetöntä syystöiden urakkaa en todellakaan kaipaa. Ehkä siis on hyvä näin. Ainakin tällä terveydellä. Muistot on onneksi jäljellä. Puutarhaelämä oli onnellista aikaa. Olenkohan enää koskaan niin onnellinen?

Hain kouluun. Taas. Saa nähdä, pääsenkö. Hain ammattikouluun mittaustilausompelijan opintoihin. Jos pääsen, luultavasti teen vain osan opinnoista. Haluan oppia kaavoitusta ja ompelemaan hyvin. Parin viikon kuluttua on haastattelu opintoihin. Ties, vaikka olisi entisiä oppilaita koulukavereina, jos pääsen!

Sain pari viikkoa sitten kauan odottamani kuulokojeet. Ei mene niihin tottuminen putkeen, kuten alussa luulin. Kahden päivän käytön jälkeen sain jäätävän päänsäryn. Tuntuu korvissa, kuin joku rapisuttaisi leivinpaperia korviin, kun hiukset osuvat kojeisiin. Ääni kaikuu ja välillä tuntuu, etten moisesta epämukavuudesta huolimatta kuule. Menee moti. Huomisaamuna on kuulonhuolto ja katsotaan, voiko asialla jotain tehdä. Yhtenä päivänä otti niin kovin päähän, että olisin voinut hyppiä niiden kojeiden päällä. Korvat menivät aivan lukkoon. Kuin lentokoneessa. En kuullut kojeiden jälkeen senkään vertaa kuin yleensä. En siis paljon mitään. Ehkä minut on tuomittu elämään hiljaisuudessa omaa mölinääni lukuun ottamatta. Huonokuuloisena ja opettajan taustalla itsehän puhun kovaa. Meikäläisen oppitunneilla peräpenkkikin tiesi, missä mennään. En itse kestänyt koululaisena ”Hilda Hissu -tyyppisiä” opettajia.

Huomenna on kuulonhuollon jälkeen jalkahoitaja sairaalalla. Varpaiden tulehdus parani (sain yllättäen hoitoa), vaan akillesjänne on edelleen kipeä. Siihen ei voi kortisonia rajattomasti pistää, kun se haurastuttaa ja voi aiheuttaa akillesjänteen katkeamisen.

Röntgenkuvien mukaan jänteessä on kalkkeumaa. Kalkkeuma taasen on tullut reilun vuoden olleen tulehduksen seurauksena. Tulehdus taasen kesti noin kauan, koska en kaikista pyynnöistä huolimatta saanut ajallaan hoitoa. Vetää kyllä mielen vihaiseksi ja katkeraksi. Onko meikätyypin kävelylenkit loppuelämän osalta tehty?

Meikäläisen akillesjännettä ei niin vain voi putsata leikkauksella. On näes pyoderma (haavainen ihotulehdus), joka voi iskeä leikkaushaavaan. Kivun vuoksi voin tällä hetkellä kulkea vain lipokasmallisilla Crocseilla. Voipi olla hankalaa, kun lunta tulee. Taidan pysyä talven sisätiloissa.

Minusta on hyvää vauhtia tulossa katkera ämmä. Kiitos muutaman lääkärin. On minulla onneksi ihaniakin lääkäreitä, joten en voi koko ammattikuntaa moittia. Enkä moiti osaamista, vaan asennetta. Taidan olla pitkävihaista tyyppiä, kun en lepy?

Ompelu on vaarallista. Ompelin haalarin henkselit, käänsin ne oikein päin värikynällä. Jotta kangas ei rikkoutuisi, työnsin henkseliä kynän tylsällä päällä. Terävällä päällä nojasin itseeni. Otin kynälle tukea. Humpsista! Onnistuin pistämään kynänterän kortisonin ohentamaan ihon kohtaan reidessäni. Otti ja upposi ja kipeääkin teki. Tuli ihan mojova haava. Nahkani tuosta kohtaa oli ohutta kuin kreppipaperi ja siihen pieneen kohtaan onnistuin osumaan. Miten ihmiselle käy näin? Muutoin ei olisikaan ollut mitään näytettävää ihopolilla kontrollikäynnillä – tällä kertaa. No, ei ollut turha reissu.

Tänään pitäisi saada pari hommaa tehtyä, vaikka selkä huutaa hoosiannaa. Mutta sehän sopii, sillä tänään on ensimmäinen adventti.

Hyvää sunnuntaita.