Moi!
Kyllä voikin ihminen tulla onnelliseksi saadessaan upottaa kätensä multaan! Vaikka vain ihan pikkuisen. Ja keittiössä. Ja istutukseen nähden vähän vääränlaiseen multaan, kun muuta ei ollut. Istutuskin on maltillisen pieni. Jotain korkeaakin tuo ruukku olisi kaivannut…
Se ei ole muuttunut mihinkään, että kukat loppuivat hommissani kesken. Tarkoitus oli istuttaa vielä amppeli. Jäi vain yksi narsissi. Siispä kukkia on haettava lisää!
Voi, kun olisi omaa istutusmaata edes kaksi neliötä! Että se tekisi onnelliseksi. Tuumin tässä, että ehkäpä istutan kivikkokasveja etupihan sisäänkäyntimme viereen. Tuijan edessä on kivikkoalue. Jospa neliön alueelle töpöttelisin kivien rakoihin sammalleimua ja ajuruohoa. Paikka on paahteinen. Sen alan saisin varmaan hoidettua. Selkäni ei kestä yhtään kumartelua, mutta jos istuisin jakkaralla istuttaessa ja kitkiessä.
Kovin ovat pieniksi muuttuneet haaveet aiemmista puutarhasuunnitelmista. On tämä suorastaan surkuhupaisaa.
Tässä onnenhetkiä seitsemän vuotta sitten. Onneksi on edes muistot jäljellä. Mikkikin oli vielä tuolloin olemassa.
Kivaa sunnuntaita.
Ihana kevätkukkaruukku!
Kiitos😍