Joskus kaipaan puutarhaa niin paljon, että melkein tunnen mullantuoksun ilmassa.
Puutarha ei ollut minulle koskaan vain harrastus tai paikka, jossa kasvatetaan kukkia. Se oli elämäntapa. Vuosien ajan olin tarkka pihan siisteydestä, kitketyistä käytävistä ja siitä, että jokainen kukkapenkki näytti kauniilta myös sateen jälkeen. Rakastin sitä tunnetta, kun piha oli illalla kasteltu, rikkaruohot nyhdetty ja kaikki näytti rauhalliselta.
Ehkä juuri puutarhassa mielikin hiljeni.
Moni tuntee minut Kukkaiselämää-blogista ja puutarhasta. Ne vuodet olivat iso osa elämääni. Vaikka elämä on kulkenut enemmän muodin, Kukkaiselämää-verkkokaupan ja boheemin pukeutumisen maailmaan, kaipuu puutarhaan ei ole koskaan kadonnut.
Haaveeni on vanha vaaleanpunainen mummonmökki
Huomaan usein haaveilevani pienestä mansardikattoisesta mummonmökistä. Sellaisesta hieman vanhasta talosta, jonka maalipinta olisi jo vähän ajan pehmentämä vaaleanpunainen.
Pihassa kasvaisi vanhoja syreenejä.
Sellaisia suuria pensaita, jotka tuoksuvat alkukesästä niin voimakkaasti, että tuoksu tuntuu melkein sydämessä asti.
Pihan reunalla kukkisivat pionit ja köynnösruusut kiipeäisivät vanhaa seinää vasten. Ehkä olisi pieni sora-alue, vanha valkoinen puutarhapöytä ja hieman kulunut kastelukannu oven vieressä.
Ei mitään täydellistä.
Mutta paljon tunnelmaa ja kauneutta.
Rakastan puutarhoissa vanhaa aikaa
Nykyään minua puhuttelevat puutarhat, joissa näkyy eletty elämä. Vanhat omenapuut, sammaloituneet ruukut ja hieman villiintyneet perennat tuntuvat kauniimmilta kuin liian viimeistellyt pihat. Hallittu kaaos.
Silti olen itse aina ollut melko tarkka puutarhan hoidosta. Rakastin siistejä käytäviä, huoliteltuja istutuksia ja sitä tunnetta, että kaikki oli omalla paikallaan.
Ehkä juuri siksi unelmapuutarhani yhdistää kaksi asiaa:
- huolitellun kauneuden
- ja boheemin, hieman romanttisen tunnelman
Saman asian huomaan myös pukeutumisessa. Rakastan vaatteita, joissa on pehmeyttä, kukkia, pellavaa ja vanhan ajan tunnelmaa, mutta silti jokin harkittu yksityiskohta.
Puutarha opetti näkemään kauneutta
Puutarhavuodet opettivat minulle paljon elämästä. Kärsivällisyyttä ainakin. Ja sitä, ettei kaikkea voi hallita, vaikka kuinka yrittäisi.
Silti joka kevät ensimmäiset pioninversot tuntuivat yhtä ihmeellisiltä.
Ehkä juuri siksi kaipaan puutarhaa edelleen niin paljon. Se oli paikka, jossa sai hengittää. Paikka, jossa maailma tuntui vähän pehmeämmältä.
Ja ehkä siksi Kukkaiselämäässä näkyy edelleen sama tunnelma — kukkia, pehmeitä sävyjä, boheemia kauneutta ja vanhan ajan romantiikkaa.
Ehkä ihminen kantaa aina sydämessään sitä puutarhaa, jossa on ollut kaikkein onnellisin. 🌸