Dodii! Mikäs se siellä komeilee? Siihen se valmistuu – hortensiapenkki!
Ja tältä näyttää puutarhurin naama seitsemän tunnin riehumisen jälkeen.
Se tunne, kun olet ollut koko päivän ulkona tekemässä fyysistä työtä. Joka paikkaa väsyttää ja pakottaa. Parhautta!
Hortensiapenkki ei vielä aivan valmistunut, sillä minun pitää haalia lisää reunuskiviä. Kivien rakoihin istutan ainakin ajuruohoa.
Tuo penkki veti sisäänsä mielettömän määrän haketta ja multaa. Tykkään kohopenkeistä. Ne ovat näyttävämpiä ja pitävät kosteuden paremmin kuin tavalliset maan tasalle tehdyt istutusalueet.
Leikkasin myös etupihan kriikuna- ja luumupuista kuivia oksia. Niitä riitti. Pahin urakka oli kuitenkin vielä edessä.
Tuo entinen pensas. Olisikohan se joskus ollut jasmike?
Oikea painajainen! Sen keskellä kasvoi valtava kriikuna, useita pikkuvaahteroita ja juhannusruusua. Ensin vastassa oli pari metriä kuivaa oksaa ja vasta sitten metrin verran oksia, joissa oli lehtiä.
Pensas koki karmean kohtalon – ja niin melkein minäkin!
Varsinainen tilataideteos tällä hetkellä. Pidemmälle en raivaussaksilla päässyt. Teho loppui sekä saksista että leikkaajasta.
On siis lähdettävä ketjusahaostoksille. Sahaan tuon alas ja toivon, että pensas lähtisi sen jälkeen uuteen, entistä parempaan kasvuun.
Tuon pensaan jälkeen oli pakko pitää erätauko. Puutarhuri oli jo vähän huonossa hapessa.
Kintut ovat ponnistelujen jäljiltä karmean näköiset. Pyoderma-arvet eivät oikein tykkää tällaisista hommista, ja koivet ovat täynnä järkyttäviä mustelmia. Alla niistä vain yksi näyte.
Mutta mieli kiittää! Rakastan jokaista hetkeä, jonka saan viettää tuolla pihalla riehuen.
Talo oli ihan paras ostos!