Hei! Viimein olen löytänyt itsestäni ominaisuuden, jossa olen mestari vailla vertaa! On se minussa ollut aina, mutta nyt sen oikein oivalsin. Olen aina ajatellut, etten ole kovin hyvä juuri missään....
Moi! Olipa jälleen ihana polttariporukka puutarhassamme tekemässä kukkaseppeleitä. Tuulahdus nuoruutta, kauneutta ja innostunutta tekemistä taidokkain lopputuloksin. Niistä oli eilinen iltapäivä tehty. Tänä aamuna tein kukkakimpun 92-vuotiaalle tädilleni. Huomenna puutarhaamme tulee...
Moi! Jos ruusutarhamme sijaitsisi vähän eri kohdassa tonttia, se olisi ehdottomasti lempipaikkani puutarhassamme. No, hyvä se on noinkin. Tuhat kertaa parempi kuin aiemmat marjapuskat. Multaiselta näyttää vielä, mutta jahka ruusut...
Hei! Kevät on puutarhan ihaninta aikaa. Kaikki kauneus on edessä ja samoin kaikki toivo upeasta puutarhakaudesta. Rakastan kevään, hempeää vihreää. Niinpä otin illalla kuvakimaran keväisestä puutarhastamme. Kuvat puhukoot puolestaan. Kuvia...
#yhteistyössä Puutarhasi elämään -sivuston kanssa (Schetelig Oy) Hei! Olen suuri eläinten ystävä, mutta pakko tunnustaa minulla olevan joitakin rajoitteita. Kotilot saavat puutarhastamme armottoman lähdön. Kotiloitten häätöön sain avukseni Solabiolin Etanarakeita...
Hei! Kylläpä vietin ihanan puutarhapäivän sunnuntaina. Keli oli kohdillaan, iso lasti uutta multaa ja lannoitteita sekä muutama istutettava. Noilla ”eväillä” lisäten hyvän seuran saa täydellisen puutarhapäivän aikaiseksi. Kuvasin puutarhaamme tänä...
#yhteistyössä Puutarhasi elämään -sivuston kanssa (Schetelig Oy) Moi! Nyt päästään tärkeään asiaan. Puutarhamme luottotuotteista parhain ja tehokkain on ehdottomasti… Solabiolin Luujauho. Ja, jos Mortilta kysyy asiaa, on Mortti täysin samaa...
#yhteistyössä Puutarhasi elämään -sivuston kanssa (Schetelig Oy) Hei! Meillä on puutarhassa paljon ruusuja. Ruusujen määrä vieläpä lisääntyi huomattavasti, kun viime kesänä rakensimme uuden ruusutarhan. Rakastan ruusuja ja pyrin tarjoamaan niille...
Hei! Sää suosi lauantaina, kun pidin ensimmäisen kukkakurssini puutarhassamme. Tähän asti kurssit ovat olleet muualla, lähinnä Lappeenrannan Upseerikerholla. Kurssilaisina oli aivan ihana polttariporukka. He tekivät kauniit kukkaseppeleet päivän jatkorientoihin. Kurssitilana...
Hellurei! Olipa huisin kiva ilta eilen Ravintola Lappeenrannan Upseerikerholla bohoasetelma-kurssin merkeissä. Sairastapausten vuoksi meitä oli pieni porukka, mutta se ei menoa haitannut – päinvastoin! Oli todella lämminhenkinen ilta. Kaikilla oli...
