Bloggarikokkarit ;O)

Bloggarikokkarit ;O)

Aurinko paistaa vihdoinkin täällä Helsingissä. Jeijee! Miniloma täällä on sujunut paremmin kuin hyvin. Sateesta huolimatta eilen oli mukava päivä. Minulla oli ilo ja kunnia osallistua Kotipuutarha-lehden bloggaajailtaan Mosa Interiorsin tiloissa. Tapasimme todella mukavia Kotipuutarhan toimittajia ja valokuvaajia. Puutarhaan erikoistunut lehtikuvaaja Hanna Marttinen antoi hyviä vinkkejä puutarhan ja kasvien kuvaamiseen. Vinkkejä kuunnellessa korvani punoittivat ;O), sillä varmaan ottamani kuvat ovat ammattikuvaajan silmissä aika kamalia. No, se lohdutti, että bloggaajien luoma huolimaton kuvaustyyli on nyt kuulemma kovin trendikästä! Muodin huipulla siis ollaan, hih. Tunnelma puutarhaillassa oli todella rento ja vapautunut. Tuntui, kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Juttu sujui. Täytyy sanoa, että puutarhaihimiset ovat mukavaa porukkaa! Alussa ihmettelin, kun katselin ihmisiä ennen esittäytymistä, mistä tunnen noin monta tuttua kasvoa ennestään. Noh, ne tutut kasvot olivat Kotipuutarha-lehden toimittajien ;O). Olenhan minä heidän juttujaan lukenut ja kasvojaan lehdessä katsellut useita vuosia, joten ilmankos näyttivät tutuilta. Onneksi olen tärvännyt kaikki rahani puutarhaan – kasveihin ja multaan – sillä muuten olisin tullut MOSAinteriorsin myymälästä kamelikuorman kanssa pois. Siis siellä oli kaikkea niin ihanaa! En tiedä, mikä hetkellinen kainous minuun iski, sillä en ottanut tilaisuudesta yhtään valokuvaa! Hölmö minä! Ympäristö tilaisuudessa oli mitä ihanin. Taatusti käyn tuolla Mosassa joskus vielä uudelleen.

Aiemmin eilen päivällä kävin tutustumassa Helsingin rautatieasemalla Ihmepuutarhaan. Paikalla oli Lore juontamassa ja puutarhaohjelma Edenin Minna Toivanen istuttamassa kasveja näytösluonteisesti. Kaatosade varmaan verotti tapahtuman yleisöä, sillä ihmisiä oli melko vähän paikalla ainakin silloin, kun minä kävin.

Ja tänään meno jatkuu toisenlaisten kokkareiden merkeissä.. ;O)

44 thoughts on “Bloggarikokkarit ;O)

  1. Minäkin näin ilmoituksen tuosta tapahtumasta, valitettavasti en päässyt, oli mulle liian kaukana. Mutta mieleni teki. Voisitkohan kirjoitella täällä blogissasi joitain mieleesi jääneitä vinkkejä 😉 Itsellekin on tullut omat vinkit ihan kokemuksella, olis kiva tietää onko mitään yhteistä. Kiva, kun postasit tästä 🙂

  2. Kuule, jos sinun kuvasi muka ovat noloja, minun kännykkäotokseni ne saavat kuitenkin kalpenemaan täysin… Kuviasi on kuitenkin ilo katsella!

  3. Kivoissa tapahtumissa olet ollut mukana ja Mosa on IHANA!
    Mielenkiinnolla minäkin odotan vinkkiä, jostain, mitä aikaisemmin ei olisi tullut vastaan 🙂

  4. Olipas kiva tavata taas mukavissa merkeissä! Minusta sinun kuvasi ovat upeita ja kuvaat hienosti puutarhaasi. Mukavia juhlia tänään, sadekin taukosi sopivasti.

  5. Voi nyt harmittaa, sillä sain kutsun tapahtumaan mutta en päässyt tulemaan. Viikko takaperin olin kyllä Helsingissä mutta työt eivät antaneet nyt myöten että olisin voinut näin nopsaa uudestaan piipahtaa. Kerro toki lisää korvien punoituksesta ja tapahtumasta, tai jos joku bloggaaja kirjoittaa illasta niin vinkkaa. 🙂

    Sä kyl ooot niin muodin huipulla, aina! Jatka samaan malliin!!! 😀 <3

  6. Olinkin tunnistavanani sinut Kotipuutarhalehden fb-sivujen kuvasta. Paikka näyttää todella kauniilta.
    Minna Toivaselta olenkin kysellyt monesta asiasta GC.n fb-sivuilla. Siellä on kätevä kyselytunti kerran viikossa. Saa vastauksen ammattilaiselta samantien. Hauskaa päivää sinne Helesinkiin 😉

  7. Kiva oli tavata, itseäkin harmittaa etten tajunnut ottaa yhtään kuvaa. Oli niin kiire kysellä paremmin tietäviltä neuvoja ja vinkkejä 🙂

  8. ♥ Oli tosi kivaa nähdä ja tapahtuma oli niin mukava! Sulla on ihana blogi, kaikilla meillähän on oman näköisemme ja just se on kivaa ja mielenkiintoista!

  9. Vai huolimaton kuvaustyyli, olispa kiva nähä sellainen kuva 🙂 ei ne arvaa miten monta sataa kuvaa me otetaan jokaisesta kukasta 😀
    Mukava lukea tuostakin tapaamisesta.

  10. Olipa kiva tavata eilen! Ihastuttava puutarha ja eipä kuvissakaan oli vikaa. 🙂 Olen suorastaan vihreä kateudesta tuosta kasvihuoneesta. Se on niin hieno!

  11. Mukava niissä on käydä tutustumassa aina saa uusia vinkkejä.

  12. apu, minneköhän tekstini katosi?? No eni vei siis puutarhaa on niin ihana laittaa ja rahaahan sinne saa uppoamaan niin paljon kuin vain lompakko antaa myöden 🙂

  13. Jokainen kuvaa omalla tyylillään ja erillaisilla kameroillakin. Minusta kaikki kuvat blogeissa ovat kivoja ja kauniita!

  14. Voi miten ihanaa! Minua harmitti kun en päässyt paikalle, koska jouduin hammasleikkaukseen. Ehkäpä joskus toiste sitten. Kuvausvinkit olisivat tulleet tarpeeseen. 😉

  15. Kiitos Satu kun kävit. On jännää nähdä millaisia ihmisiä blogien taakse kätkeytyy. Kaikki olivat niin mukavia!

  16. Oli tosiaan kiva kilistellä laseja tiistaina! Ja heti perään keskiviikkona;) Kivoja juhlia molemmat, tätähän se on, pelkkää kuohuvaa ja korkokenkiä, puutarhurin elämä:D 😀

  17. Sellainen vinkki jäi mieleeni, että pesäkuusi korvaa hienosti nuo ulkomaiset havukasvit. Kasvaa leveäksi palloksi ja on talvenkestävä.

  18. No, kuvausvinkkinä oli, että isompia yleiskuvia ottaessa vallankin kannattaisi käyttää jalustaa. Kuvatessa olisi hyvä myös olla varjostin jalustan lisäki. Kuvia ei pitäisi ottaa ns. kovan valon aikaan, eli keskellä päivää auringonpaisteessa.

  19. Suvikummun Marja, Autuaan Olon Cheri, Oravankesäpesä, Päivänpesän elämää, Romulyyli, Kanelia ja Kardemummaa ovat kirjoittaneet tai kirjoittavat varmasti tapahtumasta.

  20. Niin saa. Mun lompsassa on enää vain vetoketju ;O)

  21. Niin minustakin. Se on erilaisuutta ja siksi rikkaus.

  22. Oli tosi kivaa. Hammasleikkaus kuulostaa kivuliaalta! Kuvausvinkkejä oli hyvä saada.

  23. Kiitos kutsusta, Kati. Oli todella mukava tapaaminen!

  24. Hitsi, kävin rautatieasemalla äskettäin, ja ihmettelin, kun siellä oli ihan erinäköistä kuin ennen. Asemalle oli laitettu niin kivoja kasvejakin! En tiennyt tuosta Ihmepuutarhasta mitään, enkä olisi tiennyt vieläkään, ellen olisi nyt täällä sivistynyt. 🙂

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: