Strömsöillään 2 ja ARVONTA

Strömsöillään 2 ja ARVONTA

Heisulivei! Meillä on taas herätty jo aamukuudelta ja touhuttu kaikenlaista. Puutarhaan kylttejä ja kasvihuoneeseen harjakoriste. Mieheni osti mustaa, jäykkää muovia ja kuviosahan. Hän suunnitteli tietokoneella kuviosabluunan. Piirsi kuvion levylle ja eiku sahaamaan! Vielä on edessä koristeen kasvarin katolle asennus. Kaikkine tarvikkeineen, jollei työtä lasketa, koristeelle tuli hintaa noin 70 euroa. Valmiit harjakoristeet maksavat maltaita. Muistaakseni meidän kasvariin sellainen olisi maksanut noin 700 euroa.

Neljä metriä tulppaanikuviota. Täytyy sanoa, että minulla on kyllä melkoisen taitava mies!

Mustaa peltiä jäi yli pihatienviitasta, joten mieheni maalasi polkuviitan. Puutarhavieraat eivät yleensä meinaa huomata puutarhamme itäpuolen polkua, joka on pensaitten takana. Teimme myös liitutaulumaalilla taulun, johon voi liidulla kirjoittaa vaikka kesäisen menun. Nuo kukat ovat ylijäämää kasvarin kernikankaasta. Kiinnitin ne decoupage-lakalla noihin kyltteihin. Tällaista täällä on tänään touhuttu.

Ja sitten siihen arvontaan. Alan Titchmarsh on brittiläinen puutarhaguru, jonka ohjelmia rakastan. Löysin kauppareissulla hänen kirjansa Nurmikoista patioihin. Siinäpä arpajaispalkinto. Arvonnan säännöt: * Kommentoimalla tähän postaukseen saat yhden arvan. * Olemalla blogini lukija (voit myös liittyä nyt) saat toisen arvan. * Linkittämällä blogiisi ylläolevan arvontakuvan, saat lisäarvan. Kerro kommentissasi, monellako arvalla osallistut. Muista jättää yhteystietosi, jotta voin ilmoittaa voitostasi ja lähettää palkinnon sinulle, mikäli onni suosii sinua. Suoritan arvonnan 6.4.2015. Onnea arvontaan!

125 thoughts on “Strömsöillään 2 ja ARVONTA

  1. Kädentaitoa on kyllä mukava katsella! Todella kivoja juttuja taas 🙂 Kahdella arvalla mukana!

  2. On hienoa katsella taitavien käsien jälkiä. Kahdella mukana.
    karhuoja[at]gmail.com

  3. No on osaava ja ahkera mies <3 ja upeaa jälkeä tulee. Koskahan näemme tulppaanit paikallaan? Osallistun tietysti kahdella arvalla. terkuin Liisa Palola

  4. Mahtavia kevät puuhia ja inspiraatiota teiltä molemmilta!
    Hyvältä näyttää!
    Odotan vain miten kivoilta näyttävät kesällä puutarhassa!

  5. Ootte kyllä taitavia!
    Tuo tulppaanikoriste on hieno ja pitä varmasti linnutkin pois katolta.
    Taas arvontaan mukaan kahdella arvalla. 🙂

  6. Kiva on yhdessä yhteistä pihaa ja puutarhaa laittaa! Hieno koriste tulossa! Kahdella arvalla mukana! Mukavaa alkavaa viikkoa!

  7. Strömsöily tuottaa teillä kyllä hienoja juttuja puutarhaan, olette hyvä tiimi 😀
    Kolmella arvalla mukaan!

  8. Onni on osallistuva taitava mies, terkkuja hänelle! Kahdella arvalla mukana Suska koivuladesignesta.

  9. Hienoja juttuja olette saaneet aikaiseksi!
    Kahdella mukana 😉

  10. Kahdella arvalla mukana! Aika touhukkaita olette te, ja vielä sunnuntaiaamuna 🙂

  11. Kylläpäs siellä on ahkeroitu! Ihan parasta, että miehesi jakaa innostuksesi puutarhaan. Meillä on sama juttu. Minä ideoin ja mies toteuttaa ja välillä päinvastoin 🙂
    Mukana arvonnassa kahdella arvalla. Olen ihan heikkona tuohon Alaniin;)

  12. 1 arpa ja voi kun ihana kirja, olen aina ollut näiden Miss Marple-tyylisten brittipuutarhojen fani.

  13. Ihania tuotoksia siellä syntyy, wau! ja kahdella arvalla mukaan. Mukavaa alkanutta viikkoa

  14. Kahdella arvalla mukana lukijana. Pidän itsekin kyseisen puutarhurin ohjelmista. On aina rautalankaohjeet 🙂
    Erityisen ajankohtainen kirja olisikin, kesällä alkaisi ison mökkipihan ihmettely, että mitä sille tekisi?

  15. Olettepa saaneet paljon kaunista aikaiseksi. Kolmella arvalla mukana arvonnassa!

  16. Hienolta näyttää! Alanin ohjelmat ovat munkin suosikkeja, sais taas tulla telkusta.

    Kahdella arvalla mukana arvonnassa!

  17. Kivat tulppaanit 🙂 Juu, Alanin ohjelmia tuli katseltua, ja kahdella arvalla mukaan!

  18. Alan on myös yksi minun suosikeistani! Kahdella arvalla mukaan, bloggerin kautta seuraan 🙂
    ansamaria33(at)gmail.com

  19. Ihanaa kun saa puolison mukaan tähän harrastukseen:) Kaunista jälkeä. Alan on myös omia suosikkejani, joten osallistun ilman muuta arvontaa kolmella arvalla. Kiitos.

  20. Kyllä olette molemmat niin luovia taitureita! Kirkkaat pinkit kernikukat sopivat täydellisesti mustiin viittoihin. Kahdella arvalla mukana. <3

    60luvunnahkahousut.com

  21. Olettepas taas ahkeroineet ja ideoineet! Kahdella mukana minäkin 🙂

  22. Jaa-a. En tiedä tarkkaan tuosta miehen kiinnityssysteemistä. Puhui jotain alumiinikiskosta ja kiilaamisesta…

  23. Joo, pitää jotenkin puuhailla tässä puutarhakuumeen kourissa ennen tositoimia.

  24. Hienot on 🙂 minullakin on paljon suunnitelmia ja ideoita pihalle, mutta toteutus tuppaa jäämään lapsiperhetaloudessa liian usein haaveilun asteelle. Kahdella mukaan arvontaan !

  25. Uujee, mukana! Kirja, jota voi tutkiskella yhdessä miehen kanssa 🙂
    Kahdella mukana.
    postin.tuomaa[at]gmail.com

  26. No nyt on hienot koristeet! 🙂
    Tätä kirjaa myös tutkailisin mielelläni, yhdellä mukana.
    mmyheartishere[at]gmail.com

  27. Minun lempparini tuo Alan ja kätevä isäntä teillä, huima säästö tuli kun itse teki.Kahdella mukana 🙂

  28. Ihana harjakoriste 😀
    Kolmella arvalla mukana, linkitin blogissani!

  29. Aivan huikea koriste. 1 arvalla mukana. mervi.lahdentausta[at]gmail.com

  30. Vautsi, kyllä olette molemmat taitavia! Kahdella mukana tottakai :).

  31. Voisitko arpoa mielummin tuota tulppaaninauhaa, se on ihanaa! 😀

  32. Onpa upea tulppaanikoriste! Tuota voisi käyttää missä kohtaa puutarhaa vaan! Ja mielenkiintoisen näköinen kirja! Meidän pihamaan nurmikko- ja kiveysalueelle pitäisi luoda polkuja, joten kirja olisi täydellinen kevätpalkinto! Eli kahdella arvalla mukana!

  33. Oi kun kiva koriste. Ja äkkiä mukaan arvontaan. Kaikilla kolmella osallistun. Linkitän kohta 😉

  34. 2 arpaa. Nyt on kyllä arvontapalkinto mun makuuni.

    Olen aina ihan suu auki kun joku väsää itse jotain tuollaista omalle pihalleen. Se on jotenkin niin mahtavan suomalaista, kun asenne on se, että mitä vain voi tehdä itse 😀

  35. Alan on munkin suosikki! Ainakin yhdellä arvalla otan nyt osaa;jään vielä katselemaan mitä muuta kivaa sulla on täällä:)

  36. Onpa miehesi taitava! Kahdella mukaan kirjaa tavoittelemaan.. 🙂 hippohiiri[at]gmail.com

  37. Ihana kasvihuone,onnellisia päiviä sen parissa.yhdellä arvalla mukana��

  38. Ihana kasvihuone,onnellisia päiviä sen parissa.yhdellä arvata mukana?

  39. Miehesi on varsinainen monitaituri ja vielä innokas toteuttamaan suunnitelmia, oikea aarre!
    Vielä ehdin osallistua kahella arvalla. Olen ihastunut Alaniin 🙂

  40. Kiva seurata miltä tua teirän takapiha kesällä näyttää. Kaharella mukana.

  41. Onpas ollut kivaa puuhailua ja hieno lopputulos
    Arvalla mukana
    meretekos[at]gmail.com

Vastaa käyttäjälle UnknownPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: