Hamsterihommia…

Hamsterihommia…

Heips! Viikko on jo lopuillaan. Tämä viikko onkin mennyt paremmin kuin muutama aiempi. En ole ollut niin väsynyt. Varmaan vaikuttaa se, että sain jättää sytostaatin pois reilut pari viikkoa sitten. Alkaa olla taas ihmismoinen olo ja jaksan muutakin kuin nukkua. Kantapää toki kummittelee edelleen. Kävelin tänään kotiin töistä alle puolen kilsan matkan ja kantapää muistutti olostaan joka askeleella. Varoa pitää. Hamsterina olen ollut tällä viikolla. Jotenkin mopo irtosi käsistä tuolla siemenkaupoilla..

Hamstrasin niin hyöty- kuin koristekasvejakin.

Paprikaa, timjamia, korianteria, basilikaa, isoa tsinniaa, jättikurpitsaa, ruusupapua, kääpiösamettikukkaa… Ja alla jo aiemmin tänä keväänä tekemiäni hankintoja..

pioniunikkoa, kesäharsoa, harjaneilikkaa, koristekurpitsaa, kääpiöpapua, kääpiötarhapapua, kesäporkkanaa…

Kiinanasteria, tuntokasvia, hämähäkkikukkaa, keijunmekkoa, hunajakukkaa…

heliotrooppia, revonhäntää…

kellohunjakukkaa, tuoksupielusta, tarhakukonkannusta..

lisää tsinniaa, auringonkukkia ja leijonankitaa. Vieläköhän puuttuisi jotain? Lisäksi on jämiä entisistä ostoista laatikollinen. Mikä tilanne sinulla on siementen ja kylvöjen suhteen? Minä aion enimmäkseen pärjäillä suorakylvöillä tänä vuonna. Aion kyllä vielä jotain kylvää ja varmaan pyöräytän vielä toisen kylvövideonkin YouTubeen. Ehkäpä jo viikonlopulla. Huomenna menen katsomaan vanhojen tanssia. Lukion ykkösellä oleva poikamme paikkaa nuorten naisten huutavaa kavaljeeripulaa ja tanssahtelee frakki yllään. Se on nähtävä se. Tänään olen syönyt, sokerittomaan elämääni poiketen, karkkia. Entiset oppilaat kävivät muistamassa avokätisesti. Herkkua oli. Kiitos!

48 thoughts on “Hamsterihommia…

  1. Voi että on ihana kavalkadi siemeniä, juuri noin – ihanaa väri-iloittelua talven jälkeen! Suorakylvöillä suurin osa, pienen osan taimetan tietenkin…multa kutsuu jo ihmeesti!

  2. Komea rivi siemeniä. Tein tällä viikolla tilauksen Maatiaiseen, perennan siemeniä lähinnä. Saapa nähdä onnistunko minkään kanssa, joukossa oli haastetta kuten pioni.

  3. Aivan käsittämätön siemenien määrä. Kiinnitin huomiota erikoisesti yhteen: hunajakukkaan. Kun muutimme nykyiseeen taloomme, raivasimme hirveän rikkaruohoalueen ja kylvimme sinne hunajakukkaa. Tuntuu, että se ratkaisi ongelmat.

  4. Kesän kukkarunsaus on nualla siämenillä taattu 🙂
    Mulla taitaa olla kymmenen siämenpussia…..kerkiäähän niitä viälä.

  5. Oijoi, oletpas hankkinut paljon niin houkuttelevia siemeniä! Sinulle taitaakin tulla ihana perhoskesä! Minä esikasvattelen melkein kaiken, voi olla että osan kasvimaasta pistän suorakylvö-kukkasille ensi kesänä, semmoista olen vähän kaavaillut.
    Eikös olekin kutkuttavan ihanaa aikaa tämä alkukevät ?
    Tykkään paljon noista sinun videoista, laitahan niitä lisää 🙂 Mukavaa tulevaa viikonloppua sinulle, ja käy kurkkaamassa arvonta blogissani – palkintona on kaikkea tarpeellista..

  6. Siinäpä siemen poikineen 🙂 Tuttu tunne tuo hurahdus, joka kauppareissulla on pakko vähän vilkaista mitä sieltä siemenpussi hyllyltä löytyy. Hitaasti olen aloitellut, mutta tiedän että "mopo karkaa" jossakin vaiheessa vaikka kuinka lupaan ja vannon ;D Suorakylvöjä olen minäkin suunnitellut, jos pääsis vähän helpommalla sisätiloissa.

  7. Ihana hamsteri <3
    Itse en ole vielä kylvöjä aloittanut, mutta miettinyt ja käsissä siemenpusseja pyöritellyt….ehkä viikonoppuna, ehkä..
    Mukavaa viikonloppua <3

  8. Ohos..onpas kirjava joukko siemeniä. Itse olen tällä kertaa ostellut villiyrttejä enemmän joten niitä löytyy jokunen pussi. Mutta kun tulevat taimet kauppaan..taidan olla siellä minäkin :)Mukavaa viikonloppua sinulle !

  9. Kattava valikoima kaikkea mielenkiintoista! Siemenpussitelineiden äärellä tulee olo kuin lapsella karkkikaupassa. Niin paljon houkutuksia! Pitäisi kiertää kaukaa telineet, koska joka kerta tarttuu jotain mukaan. Näin niitä pikkuhiljaa kertyy taas ihan liikaa, ainakin itselleni! Ilman karkkia kyllä pärjää, mutta ei ilman siemeniä.

  10. Sinulla onkin tiedossa paljon kaunista ja hyödyllistä istutettavaa.

  11. Hienoja hamstrailuja olet tehnyt. Minäkin olen ostellut jos jonkinlaista simenepussia. Minun kylvöni on lähteneet hyvin käyntiin, helmikuun alussa kylvin chilejä ja ensimmäisiä kesäkukkia.

  12. Ihana, että olet voinut paremmin! <3
    Ja aivan ihania ovat myös hamstrauksesi! Eikö olekin mahtavaa, kuinka jo siemenpussien rapistelu ja ostelu saa haaveet lentämään. Puutarhasi näyttää varmasti ihanastuttavalta tulevana kesänä!
    Aika hauskaa, että poikasi saa jo harjoitella ensi vuotta varten. Yläasteella oleva tyttäreni, kertoi samasta ongelmasta heidän koulunsa lukiolaisten vanhoilla.

  13. Ihania siemenpussukoita! Ihan mahdoton sellaisen siemenpussitelineen ohi on mitään ostamatta kävellä. Aikansa kun niitä värikkäitä pusseja katselee, sujahtaa koriin yleensä vähän aiottua enemmän. Mutta eivät nuo heti pilaannu, vaikka osa jäisi seuraavaankin vuoteen.
    Mukava kuulla, että tunnet olosi paremmaksi. Kannattaa varmaan rapisuttaa siemenpusseja. Jospa niistäkin olisi apua.

  14. Eikös tuo ole ihan perussettiä meille puutarhahörhöille?:) Just eilen hypistelin pionivuokon ja tuntokasvin siemenpussukoita kaupassa, mutta jätin sitten ostamatta. Mun täytyy vähän miettiä mitä olisi järkevää(?) laittaa… en kyllä ymmärrä mistä tuo järki nyt yhtäkkiä hyppäsi…ei oo aiemmin paljon näkyny!

  15. Siemenkaupassa puutarhuri on kuin makeanhimoinen karkkikaupassa, ei millään malta lopettaa.

  16. Ihania ostoksia. Minä olen vieläkin malttanut mieleni, mutta kohta on pakko päästä ostoksille. Keijunmekko on minusta aivan ihana, mutta mikähän lienee, kun se ei aina onnistu. Joskus olen saanut nauttia siitä myöhäiseen syksyyn asti.

  17. En ole ikinä aiemmin hunajakukkaa kasvattanut. Toivottavasti onnistuu.

  18. Hyvin vielä ehtii. Suurin osa minullakin on suoraan maahan kylvettäviä, kun ei ole tilaa kasvatella.

  19. Perhoskasveja haalin aina ihan tietoisesti. Osa noista kukista on tarkoitus kylvää kasvimaalle. Kiitos. Kiva, että tykkäät videoista! Pitääpä tulla kurkkimaan..

  20. Joo, aina se karkaa. Minun ei pitänyt kylvää yhtikäs mitään.

  21. Näin vain pääsi taas käymään… Mukavaa viikonloppua!

  22. Joo, taimikaupoille menen vielä minäkin, jahka aika on. Kivaa viikonloppua!

  23. Juu, siemenkaupat, taimikaupat ja kangaskaupat. Kaikki yhtä pahoja paikkoja..

  24. Chilit jätän tänä vuonna väliin kokonaan, sillä entisetkin on syömättä.

  25. Niin, miten tuollaisilla pikkupussukoilla voikin olla niin paljon vaikutusta ihmisen sielunelämään? Pojasta varmaan tulee parkettien partaveitsi, kun vetää tanssit tuplana.

  26. Kyllä olo on kohentunut paljon, kun sain jättää tuon vahvan lääkkeen pois. Olin kuin huumattu. Siemenet ja taimet auttavat aina.

  27. No, on. Mutta kun kerrankin olin ajatellut olla ostamatta yhtikäs mitään…

  28. Joo, ei vaan voi lopettaa. Sitten kassalla ihmetyttää, mistä nuo kaikki tuli.

  29. Keijunmekkoa olen kasvatellut vaihtelevalla menestyksellä. Helpommalla pääsee, jos ostaa valmiin taimen. Yritänpä nyt kuitenkin.

  30. Oi mikä valikoima ihania siemeniä, noille kun paikan löydät olet ihan paratiisissa! Minullakin monet siemenet vielä kylvämättä,yleensä olen vähän myöhässä, mutta jospa jo nyt viikonloppuna saisi esikasvatettavat multaa. Vanhojentanssit on ihania, nimim. kolmesti kokenut!

  31. Kun nuo kaikki kukkii pihallasi, ei väriä puutu elämästä! Samoja kiinanastereita on minullakin ja tuo kukonkannus näyttää kivalle. Miksikähän en ole sitä koskaan hommannut, onko se yksvuotinen?
    Keijunmekot nyt äkkiä kasvamaan, että ehtivät! Minulla pukkaa jo toista lehtiparia;)

  32. Oletpa todellakin hamstrannut kaikkea kaunista ja hyödyllistä. Minä en ole ostanut vielä yhtään siemeniä. Vielä ei ole minulla se aika. Mukavaa viikonloppua.

  33. Vau, mikä määrä uusia ihania sieminiä!!!! Minä olen tänä vuonna yrittänyt hillitä himojani siemenosastoilla. Yhtään kukansiementä en ole ostanut, vain muutamia hyötykasvinsiemeniä. Aion silti kylvää paljon ja kaikkea ihanaa, olenhan hamstrannut siemeniä jo syksyllä alesta 🙂

  34. Kyllä noille paikka löytyy, jos vain kasvavat. Vanhojentanssipäivä oli upeaa katseltavaa.

  35. Kukonkannus on yksivuotinen. Tavallaan kesäkukkaversio ritarinkannuksesta. Ensimmäistä kertaa minäkin sitä kokeilen. Alunperin en aikonut yrittää noita keijunmekkoja, mutta äitini innosti hommaan. Saa nähdä, miten käy.

  36. Minun ei pitänyt ostaa ollenkaan siemeniä. Ja kuinkas kävikään?

Vastaa käyttäjälle MaatuskaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: