Vuoden ensimmäinen päivä!

Vuoden ensimmäinen päivä!

Heisulivei! Miten on vuosi lähtenyt käyntiin? Meillä juhlittiin perhepiirissä syntymäpäivääni. 50 vuotta on nyt mittarissa. Aika hurjaa!

Äitini leipoi meille herkkuja pöytään ja nyt on masu killillään kakkua.

Yksi kaunis kortti tuosta puuttuu. Kuva otettiin ennen sen saamista.

Yllä olevan kimpun sidoin viime yönä. Sain kukat tädiltäni lahjaksi. Tulevalle vuodelle minulla on aika räväköitä suunnitelmia liittyen tietenkin kukkiin. Jos toteutuvat, postailen niistä. Miten sinun vuotesi on alkanut? Onnellista alkanutta vuotta!

57 thoughts on “Vuoden ensimmäinen päivä!

  1. Hyvää syntymäpäivää! Rohkeutta uusiin haasteisiin 🙂

  2. Waude,..Paljon Onnea 50.v johdosta !On ollut pöytä koreena ja kauniita kukkia pöydän täysi.Mikille halit.

  3. Paljon onnea merkkipäiväsi johdosta! Meillä on tyttären perheeseen tullut pieni koiranpentu, joten uusi vuosi oli eilen sen ihmettelyä, kun olivat meillä. Niin ihana uusi perheenjäsen. Kauniita kukkia sinulla siellä!!

  4. Synttärionnea! Mahtava kukkapaljous, ja maukkaan näköiset tarjoilut 🙂

  5. Paljon Onnea Syntymäpäivänäsi Satu! <3 Ja ihanaa alkanutta Uutta Vuotta!
    Uusi vuosi meillä lähti käyntiin aamulenkillä Nella-koiran kanssa ja sen jälkeen ihan vain löhöillen sohvalla, rauhallinen päivä 😀

  6. Onnea syntymäpäivän johdosta! Ihania kukkakimppuja olet saanut ja voi mitä herkkuja tarjolla onkaan ollut.
    Mukavaa alkanutta vuotta myös sinne – kesää kohti käydään.

  7. Onnea synttärisankarille!
    Tähän päivään on kuulunut kävelyä, puutarhasuunnittelua ja vieraiden kanssa kahvittelua:)

  8. Happy Birthday Satu – looks as if you have had a wonderful day with lots of delicious food treats.

  9. Huikeat onnittelut! Perässä tullaan. Meille tuli lapset syömään perheineen, isompi lapsenlapsi oli yökylässä, siinähän se päivä meni, sen lisäksi tuli selailtua puutarhakirjoja.

  10. Sydämelliset onnittelut sinulle, Satu ja kaikkea hyvää ja ihanaa alkaneelle vuodelle, toivotaan, että haaveet ja suunnitelmat toteutuvat!

  11. Oikein paljon onnea ja hyvää uutta vuotta! Ihana kukkameri täydellisen harmonisissa sävyissä. Tuolla määrällä tulee jo kevät kotiin! 🙂

  12. Synttärionnittelut! OI, ihana kukkameri. Olkoot vuatesi ikimuistoone 🙂

  13. Myöhästyneet synttärionnittelut! Olet kyllä harvinaisen nuorekas viisikymppiseksi. 🙂

  14. Paljon onnea vaan! ? Ihania kukkasia olet saanut ja kimppuja sitonut! Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi!

  15. Paljon onnea! Oi miten paljon kauniita kukkia ja ihania herkkuja kuvissa.

  16. Onneksi olkoon. Elämäsi parhaat vuodet ovat edessä ainakin minun kokemukseni mukaan.

  17. Oikein paljon onnea ja upeaa uutta vuotta!

  18. Synttäri onnittelut taisin jo aiemmin onnitella mutta kerta kiellon päälle. Hienon kimpun sidoit jälleen. Hyvää alkavaa vuotta.

  19. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!!
    Ihania kukkakimppuja 🙂
    niin ja vielä hyvää uutta vuottakin

  20. Kiitos, Aikku. Koiranpennut ovat ehkä suloisinta maailmassa!

  21. Kiitos, Tuitiina. Kiva kuulla sinusta! Kukkaisaa alkanutta vuotta!

  22. Kiitos, Anu. Hyvää alkanutta vuotta! Kesä on jo nurkan takana.

  23. Thank you, Rosemary. Yes, I had. My mum baked all those delicious cakes and pies. Happy New Year!

  24. Kiitos, Katja. Kuulostaa hyvältä. Lasten ja nuorten kanssa aika menee mukavasti. Puutarhakirjat ovat nyt ajankohtaisia.

  25. Kiitos, Sirkku. Parhaani teen haaveitten toteutumisen eteen. Nyt tai ei koskaan!

  26. Kiitos, Linda. Kukkaisaa alkanutta vuotta! Juu, meillä on kevät sisällä.

  27. Kiitos, Navettapiika. Jos kaikki menee suunnitellusti, on tulossa huikea vuosi.

  28. Kiitos, Susanne! Juu, kukat tuoksuvat ja masu on killillään.

  29. Paljon onnea merkkipäivän johdosta ja myötätuulta kukkasuunnitelmiisi!

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: