Yritystä on…

Yritystä on…

Heips! Törmäsin tamminkuun vegaani -haasteeseen. Inspiraation sain Elämää ja elämyksiä -blogissa.  Kiitos, Pirkko, vinkistä! Minä yritän. En tiukkapipoisesti, mutta siten, että pyrin ostamaan ei-eläinperäisiä tuotteita entisten normijuttujen tilalle.

Mikki ei vegaaniksi ryhdy…

Aloitin kokeilun eilen. Aloitus alkoi sopivasti, sillä kävin eilen kaupassa ja saatoin valita sopivia ruoka-aineita. Ostin mm. thaimarinoitua tofua, yrttilevitettä yms. 

Kaupassa olisi helpompi löytää noita vegaanituotteita, jos olisi erikseen jokin vegehyllly. Nyt meni melkoisesti energiaa ruuhkaisessa kaupassa etsiä sopivia tuotteita. Vegaanihaasteeseen osallistuja saa tammikuun ajan kirjeen tutorilta ja ravintovinkkejä resepteineen. Hankaluutta minulle tuo se, että en voi kaikki kasviksia syödä mahakatarrini vuoksi. Pinaatti ja kaalit eikä porkkana sovellu. Se taas helpottaa osallistumistani, että olen lopettanut lihan syönnin jo lähes kaksi vuotta sitten. Kalaa olen syönyt. Enimmäkseen olen pyrkinyt myös syömään vähägluteenista ravintoa reumani vuoksi. Välillä se on sujunut paremmin, välillä heikommin. Aiemmin olen tehnyt nuo ruokarempat terveydellisistä ja eettisistä syistä. Jälkimmäisistä syistä olen monesti miettinyt vegaanista ruokavaliota ja tämän haasteen myötä sen kokeilu on helppoa, joten miksen kokeilisi. Liityin Facessa haasteen tsemppaavaan vegaanikeskusteluryhmään. Vegaanihaasteeseen ehtii vielä hyvin mukaan, https://vegaanihaaste.fi Miltä kuulostaa? Otatko haasteen vastaan? Minä yritän, mutta mitään en lupaa..

21 thoughts on “Yritystä on…

  1. Tsemppiä sinulle.. minulta tuo ei taitaisi onnistua. Leppoisaa loppiaista sinulle♥

  2. Tsemppiä täältäkin, multa ei tuo taitaisi onnistua.
    Mutta karkkilakossa ollaan 🙂

    Leppoisaa lauantaita!

  3. Kiitos, Tuula. Yritän. Jos samalla lähtisi nuo joulupöhöt pois. Mukavaa loppiaista!

  4. Kiitos, Sari. Kokeilenpa nyt. Saa nähdä, miten käy. Mukavaa loppiaista!

  5. Onnea Vegaanihaasteeseen. Itse olen jälleen kerran sokerittomalla tammikuulla. Jouluherkkuja olisi vielä pakastimessa, mutta tiukkana pitää olla. Itse en innostu vegehaasteesta, kun muut saman katon alla asuvat vaatisivat kuitenkin maito-ja lihatuotteita, enkä jaksa tehdä monia eri pöperöitä. Kasvissyönti kyllä kiinnostaa, mutta sekään ei tässä talossa ihan niin helppo ole aloittaa. Kokeiltu on.
    Mukavaa vuoden jatkoa ja kevään odotusta sinulle.

  6. Liian suurena lihan ystävänä en tartu tähän haasteeseen, mutta lupaan lisätä silti kasviksia enemmän lautaselle.

  7. Tsemppiä kokeiluun! Itse en ihan vegaanihaasteeseen lähde, mutta pyrin vähentämään entisestään lihan syömistä ja suosia täysin kasviperäisiä tuotteita. Nuo Plantin kaurakermat ovat muuten kyllä mainioita ruoanlaitossa 🙂

  8. Oi voi, taitaa jäädä haaste vastaanottamatta. Pyrkimys on parempaan, mutta mihin ja miten on aina vähän hämärän peitossa 🙂

  9. Hyvä idea. Nuoruudessani oli kesä, kun vietin ihan kasvissyöjänä. Pitäisikin tehdä siitä postaus. Olen iän myötä oppinut, että kroppa kertoo mitä tahtoo. Jossain vaihessa liha ei vain tunnu enää niin hyvältä idealta.

  10. Tsemppiä! Meillä syödään pääosin kasviksia, mutta myös kalaa.

  11. Kiitos, Leena. Meillä syö kaksi lihaa ja ihan kaikkea muutakin ja yksi kalaa sekä maitotuotteita. Olen siis haasteineni yksin. Ei haittaa. Kuukauden seison vaikka päälläni. Syön salaattia, puuroa, kauraleipää, hedelmiä, marjoja ja välillä paistelen pannulla jotain tofua. Suunnilleen noilla mennään. Mukavaa alkanutta vuotta!

  12. Minäkin olin ennen lihan ystävä ja nyt pelkkä ajatus puistattaa. Niin sitä ihminen muuttuu..

  13. Kiitos, Piia. Yllättävän helposti on pian kolme päivää mennyt. Luulin olevan vaikeampaa.

  14. Totta. Se on sanottava, että lihan jätettyäni ei ole ollut kertaakaan sellaista kamalaa ähkyä.

  15. Niin meilläkin tähän asti. Nyt meikä jätti ainakin kuukaudeksi nuo maitotuotteetkin. Juustoa olen tähän asti rakastanut, mutta nyt on ainakin kuukauden paussi siitä.

  16. Minä tartuin myös vegaanihaasteeseen ja kivalta tuntuu! Olen jo aiemmin jättänyt suurimman osan maitotuotteista pois ja tehotuotetun lihan. Syön silloin tällöin miehen metsästämää riistaa ja kalaa ja varmaan jatkossakin haasteen jälkeen. Lähdin haasteeseen ajatuksella, että oppisin uusia reseptejä ja että jättäisin myös kovat juustot pois, jotka vielä maitotuotteista ovat listallani olleet. Saa nähdä. Yllättävän hyvää oli Violifen vege-cheddar. Sen sijaan jokin parmesaania imitoiva juusto maistui kaamealle :).

    Meillä ei enää perhe huomaa, että kermavaahdot vatkataan soya-vaahdosta ja maitoa ei enää kukaan muukaan juo. Ihme kyllä muukin perhe on tykännyt vegaanihaasteen aikana tekemistäni ruuista kovin. Se kannustaa!

    Tsemppiä sinulle haasteeseen – toivottavasti siitä jää jotain uutta tavoiksi asti. Kaupassa käyntikin varmasti helpottuu, kun oppii tietämään, missä oman tutun kaupan vegaanituotteet ovat.

  17. Juu, hyvä fiilis! Joulun jälkeinen ähky on hävinnyt. Nuo juustot ovat minulle tässä se kovin paikka, mutta kaipa kaikkeen tottuu. Kiitti vinkistä ostin tuota cheddaria. Kiitos tsempistä. Yritän jatkossakin vähentää juustoja ja noita muitakin maitotuotteita. Syön myös lähes sokeritonta ja vähägluteenista ruokaa. Tsemppiä sinullekin!

  18. Ihan koko vegaani ei, mutta osaksi eli lihat ja makkarat voisi hyllyttää … pikkuhiljaa. Härkistä ja muuta tilalle:)

Vastaa käyttäjälle Vaahteran lehden LeenaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: