Kukkahaaveita

Kukkahaaveita

Heips! Kerroin paria postausta aiemmin hyötykasvien viljelysuunnitelmistani. Niitähän ei juurikaan ole. Pari viimeisintä kylmää ja sateista kesää ovat vieneet viimeisetkin innot yrittää kasvattaa jotain ”hyödyllistä”. Siispä aion panostaa kukkiin.

Esittelenpä tässä suunnitelmiani kasvattaa kukkia siemenistä. Tilaamani juurakot esittelen joskus, jahka kevät on pidemmällä.

Pioniunikot ovat tähän asti tuottaneet ison pettymksen joka kesä. Silti sitkeästi ostin niiden siemeniä pussillisen. Saa nähdä, miten käy. Kosmoskukat ovat pari viimeistä kesää siementäneet itse itsensä, mutta viime kesän kukinta oli surkeaa kelien vuoksi, joten varmistelen niiden kukintaa suorakylvöllä. Nemesia on minulle uppo-outo. En ole sitä tilannut, mutta sitä tuli lähetyksen mukana.

En tilannut myöskään keltaista käenkaalia, mutta sitäkin tuli pari pussillista. Liekö muhkean tilaukseni tilaajalahjana? Kokeilenpa kasvattaa tuota.

Untuvasulkahirssi olisi kiva saada onnistumaan. Toisi mukavaa lisää kukkakimppuihin.

Tupakkanarsissia ja ikiviuhkoa. Tupakkanarsissia kasvatin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja tykkäsin. Komea kasvi, joka tuoksuu hienosti. Ikiviuhkoa en ole koskaan kasvattanut.

Asterit ovat ihania, mutta eivät ole menestyneet hoivissani mitenkään erityisesti. En ole kyllä panostanutkaan niihin sen ihmeemmin. Olen vain tyhjentänyt pussin kukkapenkkiin. Annetaan nyt mahdollisuus.

Hämähäkkikukkaa kasvatin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Tykkäsin. Aika näyttävä.

Kirjolupiini on uusi tuttavuus. Toivottavasti ei leviä hillittömästi.

Aprikoosin väristä sormustinkukkaa. Hmm, kuulostaa hyvältä!

Maitosuklaan väristä sormustinkukkaa. Uutta meikäläiselle..

Kehäkukka kuuluu perussettiin. Hunajakukkaa kasvatin viime kesänä, mutta se oli erilaista. Tämä on kellohunajakukkaa.

Kokeilenpa uutena silkkiunikkoa. Kuvissa näyttää kivalta, mutta odotukset eivät ole suuria.

Tuoksuhernettä tottakai! Niistä tulee lapsuus mieleen..

Rusoikikukka on uusi kasvatti minulle. Kokeilenpa huvikseni. Näitä kukkien siemeniä riittää esiteltäviksi vielä toiseenkin postaukseen. Näitä kaikkia kukkasia on tarkoitukseni käyttää oman puutarhan kukkakimppuihin daalioitten ym. näyttävämpien kukkien kanssa. Tulevana lauantaina on taas tiedossa kukkasidontaoppia floristimestari Anna Utilta blogiyhteistyön merkeissä Kukkakauppa Haakanassa. Ihanaa! Onko sinulla jotain luottokesäkukkia, joita kasvatat itse siemenistä? Raaskitko tehdä kukkakimppuja oman puutarhan kukkasista? Aiempina vuosina minä en raaskinut. Nämä sadekesät ovat muuttaneet mieltäni. Mieluummin nautin kukista sadetta pidellessä sisällä, kuin annan sateen hakata ne piloille. Ja kyllä noita nykyisin riittää niin pölyttäjille kuin minullekin. Eivät ihan heti lopu meidän puutarhassa.

Jatkosuunnitelmiini kuuluu keksiä paikat noille kaikille kasvateilleni…Huoks. P.S. Joko olet osallistunut blogini siemenarvontaan? Jollet, pääset osallistumaan TÄÄLLÄ. Mukavaa tiistaita!

29 thoughts on “Kukkahaaveita

  1. Tokihan sinulla täytyy olla runsain mitoin leikkokukkia! Nyt kun olet innostunut ja menet noille kursseillekin.
    Sitä mahtumista minäkin aina mietin, ensinnäkin esikasvatettavien mahtumista ja sitten ne taimet. Mulla tilaa on kyllä, mutta lisätaimet tarkoittavat mittavia raivausprojekteja ensin. Mielessäni siintää kukakpenkkien paikkoja, mutta maa ja kivet eivät niin vain vikkelään siirrykään…
    Tuo maitosuklaa-sormustinkukka alkoi kiinnostaa ihan kamalasti! Täytyy pitää silmät auki kaupoilla, jos sitä löytyisi. Toivon, että toissa kesänä kylvämäni ruostesormustinkukat olisivat jo kesällä kukintakokoisia.

  2. Tulin kurkistamaan blogiisi ja oih ja voih aivan ihanan näköinen puutarha ja kultsi♡
    Puutarhaihmiset ovatkin jo kovasti idätys ja kasvatuspuuhissa, sekä tilailleet siemeniä ensi kesää silmällä pitäen, toivottavasti pitkä ja lämmin kesä on nyt kyllä toiveissa.

  3. Tulin kurkistamaan blogiisi ja oih ja voih aivan ihanan näköinen puutarha ja kultsi♡
    Puutarhaihmiset ovatkin jo kovasti idätys ja kasvatuspuuhissa, sekä tilailleet siemeniä ensi kesää silmällä pitäen, toivottavasti pitkä ja lämmin kesä on nyt kyllä toiveissa.

  4. Hauska saada lisäksi kukkia, joita ei ole edes tilannut. Sormustinkukkaa kasvaa meidän takapihalla, ihania valkoisen ja vaaleanpunaisen yhdistelmiä. Eikös se olekin myrkyllinen kukka?

  5. Samettikukat on ainuat kukkaset mitä olen itse idättänyt ja ne laitan aina kukkimaan kasvilavoihimme ötököitä karkottamaan. 😀 Tänä vuonna teen poikkeuksen ja haluan enemmän kukkia pihaamme! Ja haluan juurikin leikkokukkia, joista voin tehdä sisälle kimppuja. 😀 Puutarhuri puolisoni saa sitten toimia kukkien sitojana 😛
    Ihanan kuuloisia kukkia sinulle tulossa taas kasvamaan! <3

  6. Untuvasulkahirssi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Kyllä noita erilaisia kukkia tulet tarvitsemaan kimppuusi. Itse olen kerännyt pihalta koko kesän erilaisia kimppuja. Kaikki eivät ole kukkia. Sekaan laitan myös pensaiden oksia. Kun on paljon kukkia niin niitä raatsii kerätä. Tuoksuherne hullaantuu vaan kukkimaan lisää, kun sitä saksii.
    Pitääkö sinun perustaa uusi kukkapenkki noille vai yritätkö saada mahtumaan olemassaoleviin penkkeihin?

  7. Voi mikä määrä ihania suunnitelmia. Teidän piha on kyllä kaunein piha mitä olen koskaan nähnyt:) Viime vuonna vasta oikeastaan pääsin ensimmäisen kerran mitään isistuttamaan, kun ensimmäinen kesä täällä uudessa kodissa meni istutusten parissa..meillä kun ei ollut mitään muuta kun nurmi pihalla:) Ruiskaunokkeja aion laittaa tänäkin vuonna niistä pidän kovasti! Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

  8. Kyllä sulla kukkaloistua riittää, muutenki ja nuaren pussien tyhyjentämisien jäläkihi iha takuu varmasti. Varmasti keksit jonku luavan tilaratkaasun.
    Kelloköynnös on mun kestosuasikki ja viimme kesän perustehella jättiverbeena on toine.

  9. Tilasin untuvasulkahirssiä muutama vuosi sitten, mutta on jäänyt kokonaan kylvämättä!!! Nyt muistin sen. Täytyykin yrittää josko siemenet vielä itäisivät. Kelloköynnökset ovat nyt kokeilussa ?

  10. Vielä en ole ostanut mitään, mutta syksyllä talteen ottamani pioniunikon siemenkodat ovat tallessa mökillä. Pioniunikko olikin minulle viime kesänä uusi tuttavuus ja ihana sellainen, samoin yksinkertaisempi "tavallinen" unikko. Se kukki ja kukki ja kukki.
    Saat varmaan nuo siemenet johonkin väliin mahtumaan vaikka sinulla jo ennestäänkin lajeja on vaikka millä mitalla.
    Mukavia kylvöhetkiä ja kevään odotusta!

  11. Minä olen suunnitellut joka vuosi kasvattavani kesäkukkia. Jospa tänä vuonna jotain . Mistä olet omasi tilannut . Hieno setti sinulla kasassa .

  12. Me asutaan nykyään kerrostalossa eikä ole omaa puutarhaa, mutta ihailen täällä kuvissasi sinun puutarhaasi ja kaikkia noita ihania kukkiasi. Niin kaunista!<3

  13. OOOhhhh, mikä kukkainen kesä on sinulla tulossa ☺ ja ihmettelen mihikä saat kaiken sopimaan, kun puutarhasi on niin runsaskukintainen jo nyt ☺
    Minä olen saanut pari hortensiaa pysymään talven hengissä ja nyt on toinen jo puskenut uutta heiveröistä vartta. voiko ne vielä leikata ja juurtuuko ne heiveröt jos laittaa juurtumaan, kyselee tumpelo viherpeukalo ?
    Mukavaa keskiviikkoa Satu ♥

  14. Minä rakastuin viime kesänä ruiskaunokkiin sen helppouden takia. Ei tarvii kuin iskeä siemenet maahan ja odottaa kasvua. Ja onhan ne kauniitakin. Astereista pidän myös, sekä kukkapenkissä että -kimpussa. Olet tehnyt kivoja siemenostoja. Sormustinkukat olisi ihania, mutta myrkyllisyyden takia en viitsi itse kasvattaa niitä ennen kuin lapset vähän kasvavat. Ihania nuo unikotkin, toivottavasti menestyvät! 🙂

  15. Kehäkukka on varmin kesäkukka, joten sitä on joka kesä samoin samettikukkaa. Niihin ei ole vielä pystynyt mikään ötökkä. Rakastan krassia, mutta melkein joka kesä menetän sen ötököille. Istutan silti sitä ja toivon parasta. Olen luomukasvattaja, joten en käytä myrkkyjä ötököille. Auringonkukkia kasvatan joka kesä ja Hunajakukkaa olen kasvattanut ja niissä on aina hienoja perhosia. Taidan ostaa tuota torvihunajakukkaa, jos sitä löytyy jostakin. Se on paljon nätimmän näköinen.

  16. Tottahan toki! Juu, materiaalia pitää olla runsain mitoin, jotta voin toteuttaa mielikuvistani. Joo, esikasvatettavienkin mahtuminen on jo juttu sinällänsä… Korpikankaalta tilasin tuon sormustinkukan. Hei, tehdään vaihtarit, jos onnistuu. Jos saan joskus maitosuklaat kukkimaan, lähetän sulle siemeniä. Lähetä sinä minulle vaihtarina tuota ruostetta!

  17. Kiitos, Carola! Sitä lämpöä totisesti toivotaan ja odotetaan parin umpisurkean kesän jälkeen..

  18. Juu, mysteerikukkia. Sormustinkukat ovat ihania ja myrkyllisiä.

  19. Ai niin, kääpiösamettikukan siemenet ovat vielä kaupoissa! Kääk! No, suorakylvän ne. Oi, sinulla on luxusta, kun on puutarhuri omasta takaa!

  20. Materiaalia pitää olla, sillä menekkiä on tiedossa! Heh, kaipa joudun maata kaivamaan. Lisänä on vielä kaikki kymmenet juurakot ja sipulit, joita olen tilaillut. Mm. reilut 30 erilaista daaliaa…

  21. Kiitos! Kyllä minäkin alan jo lämmetä meidän pihalle… pikkuhiljaa. Alkaa olla tarpeeksi kukkia! Nurmikko kaikkein työläin ja vaikein hoidettava. Kukat ovat paljon helpompia. Mukavaa viikkoa!

  22. Pakko on kai jotain keksiä, sillä leikkokukkia tulee olemaan ja paljon. Jahka vielä kaikkia daaliat tulevat jne. Kelloköynnöksen ja keijunmekon siemenet vein äidilleni kasvatukseen.

  23. Mitä ihmettä? Miten ihmiselle voi käydä noin? Hih…

  24. Minun pioniunikoissa ei ole ollut mitään talteen ottamista. Vähänkös potuttaa? Makoilevat pitkin pituuttaan surkeina ja lopulta aina revin ne pois raivon vallassa, kun en kestä katsella niitä. Eivät ole meillä ollenkaan sellaisia kuin muiden kuvissa. No, meillä kun tuota sadetta aina riittää.. Kivaa keskiviikkoa!

  25. Korpikankaalta taas tilasin. En voi vastustaa heidän luetteloaan ja karkaa aina mopo..

  26. Kiitos, Susanne. Minulle tuo puutarha on henki ja elämä ja luulen, että möyrin siellä niin kauan, kuin henki pihisee..

  27. Pitäisi olla tulossa ennätyskukkakesä! Sitä minäkin ihmettelen! Nyt en osaa noitten hortensioitten kanssa auttaa. Ovat talvehtineet minulla maassa ulkona jo kolme talvea. Sieltä ne aina ponnistaa. Joskus ehtivät kukkia, joskus eivät. Ehkä ottaisin osan juurtumaan, mutta kannattaa varoa, ettei lähde kukkalatvat… Kivaa keskiviikkoa!

  28. Joo, sormustinkukat eivät oikein sovellu pikkulasten kanssa. Kannattaa valita turvallisia kasveja. Ruiskaunokit ovat kauniita.

  29. Meillä on joskus samettikukat joutuneet etanoitten ruuaksi. Krassi ei meillä menesty. Mikä lie vikana? Minäkään en tykkää käyttää myrkkyjä. Hunajakukka on ihana.

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: