Austineita ja Mortin läträämistä

Austineita ja Mortin läträämistä

Hei! Lämpöä on riittänyt ja ihan mukavaa vaihteeksi. Austin-ruusut ovat saaneet potkua kukintaan auringosta ja lämmöstä.

Austineiden tuoksu on huumaava.

Kasvimaa on meillä tänä(kin) vuonna enemmänkin kukkamaa. Maa-artisokkaa ja parsaakin kasvatan kukkakimppuja varten. Salaattia ja yrttejä syömme. Loput ovat kukkia.

Pikkukasvarissa kasvaa tomaattia ja kurkkua ja heinähäkeissä kurpitsaa.

Mortti tykkää köllötellä ajuruohomatolla.

Mortista puheen ollen… Piti keskeyttää tämä kirjoitushomma. Oli otettava Mortti sisälle. Eilen otimme jälleen toiveikkaina puutarhan vesialtaan käyttöön. Sain kuningasidean, että laitetaan kasvarin entinen kattokoriste altaan reunukseksi, jotta Mortti ei mene veteen. Arvaa, toimiko?

Eilen vesi oli kirkas ja tänä aamuna Mortin aamu-ulkoilun jälkeen tällainen… ja entäs itse sankari, Plutraajien kunkku!

Ilmeessä ei ole katumuksen häivääkään. Ja mukavan pesutuokion jälkeen on kiva pötköttää vierashuoneen sängyllä. Näyttää naama jääneen vielä vähän mutaiseksi.

Käymme Mortin kanssa joka ilta pitkällä lenkillä. Viimeisen kuukauden ajan olen joka päivä kävellyt ainakin 10 000 askelta. Toistaiseksi jalat ovat kestäneet hyvin.

Lenkin kohokohta on Mortille, jos pääsee uimaan.

Ajelin trimmerillä Mortin turkin lyhyeksi, jotta välttyisimme uudelta Hotspot-ihottumalta. Tällaista kesäelämää täällä. Nyt on kiva viikonloppu, kun poikamme saapui armeijasta vähän pidemmälle viikonloppulomalle. Aurinkoista viikonloppua!

11 thoughts on “Austineita ja Mortin läträämistä

  1. Mortille oma allas, sellainen muovinen lastenallas, jota ei tartte edes puhaltaa! Monet kultaiset tykkäävät vilvoitella sellaisessa 🙂 Lämpimin terkuin, Annica Espoosta!

  2. Hyvä idea, jota pitää harkita. Tosin on kyllä älyttömän ärsyttävää pestä tuollaista rapajaakkoa…Kylvyn jälkeen menee aina jonnekin kierimään.

  3. Voi että miten kauniita nuo Austin-ruusut. Niillä on juuri sellainen muoto josta tykkään.
    Mukavaa viikonloppua ja rapsutuksia Mortille:)

  4. Ihanat Austinit. Ja Mortti on suloinen, vaikka varmaan tekee välillä toisin, mitä ihmiset haluaisivat.

  5. Ihanasti kukkii teidän puutarhassa! Voi tuota Morttia, on hän kyllä aivan ihana touhottaja <3

  6. Austinit ovat ruusujen aatelia. Aivan ihania! Kiitos, Anni. Kivaa viikonloppua!

  7. Juu, aika usein tekee. No, minkäs voit? Antaa toisen touhuta.

  8. Mortilla tuota touhua riittää. Ehkä se toinen nimivaihtoehtomme Touho olisi ollut ihan passeli.

  9. Eläimille ei vain voi olla vihainen, vaikka ne välillä sotkevat ja tekevät luvattomia temppuja.

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: