Kukat, puutarha ja …

Kukat, puutarha ja …

Hei! Kiitos tsemppiviesteistä edelliseen postaukseen. Se oli sitten yhden päivän kuume ja sen jälkeen elämä jatkui kuten ennenkin. Hyvä niin. Vähällä päästiin.

Heitin viikonloppuna kesäkukat pois. Kreivin aikaan, sillä kylmyys alkoi maanantaina.

Tuo neidon yllä oleva keijunmekko porskuttaa yhä pakkasista piittaamatta.

Nämä kuvat on otettu tänään, keskiviikkona. Tänään Mikki (kultainennoutaja) olisi täyttänyt seitsemän vuotta, mikäli vielä eläisi. Ikävä on.

Syksyn valo on kaunis. Jännä, miten erilainen valo eri vuodenaikoina on.

Takapihalla syysvuokko ja konnanyrtti kukkivat pakkasista piittaamatta.

Syysmyrkkyliljoja kukkii parissa kohdassa.

Olenko koskaan tullut maininneeksi, että puutarhan ja kukkien lisäksi olen heikkona vaatteisiin? Olen vaatefriikki. Hih, ja niin paha on tilanne, että vaatekomeroni tanko petti.

Tilasin Ranskasta Les Oursin haalarin ja ai, että tykkään siitä. Kiva päällä. Tietty haalariostos johti ketjureaktioon.. Pusero, takki..

Ja Mortti tykkää leluista.

Tämmöistä arkea tänne kuuluu. Oletko sinä tehnyt hankintoja puutarhaan tai vaatteisiin liittyen näin syksyn tullen? Aurinkoista loppuviikkoa!

26 thoughts on “Kukat, puutarha ja …

  1. Syysvuokot kukkivat sinulla tosi runsaina ja ihanat nuo myrkkyliljat.
    Kauniit vaatetilaukset.
    Puutarhapuolen hankinnat ovat tällä hetkellä hyvin vähäiset. Pari hortensiaa ja keijunkukkaa sekä muutama sipulipussi.

  2. Ihanalta näyttää syyskuinen puutarhasi. Ostin vähän paremman syystakin. Mustan sijaan se on nyt tummansininen 🙂 Aivan ihana tuo sinun haalari, sopii hyvin sinulle <3 Haleja Mortille!

  3. Puutarhasi on todella kaunis syysväreissä. Mien paljon siellä yhä on kukkivia kasveja! Noita hortensioita taidan jopa vähän kadehtia:) Mukavaa syksyä!

  4. Rehevältä näyttää ja kukkiakin vielä mukavasti! Syysvuokko on kyllä komean kokoinen! Vaateostokset jäävät minulla kirkkaasti taimiostosten taakse:)Mukavaa loppuviikkoa!

  5. Kylläpä syksyinen aurinko paistaakin kauniisti puutarhaasi! Matala valo syventää varjoja kauniisti ja tuo ihan erilaista syvyysvaikutelmaa. Väritkin ovat niin kauniita. Kyllä syksyssäkin on puolensa 🙂 Kivat haalarit olet löytänyt! Mukavaa loppuviikkoa, Satu!

  6. Ihanan aurinkoinen syyspuutarha!
    Noita syysmyrkkyliljoja ihailen joka syksy aina blogeissa, mutta en ymmärrä, miksi en vieläkään ole istuttanut yhtään meille. Ne ovat niin kauniita.
    Sulla on hauskoja ja persoonallisia vaatteita. Ja ne sun omat ompeluksetkin sopivat sun tyyliin täydellisesti.
    Itse en ole kauhea vaateintoilija, kun en oikein tykkää käydä vaatekaupoilla. Mutta sitten kun löydän lempivaatteen tai ihanan vaatekaupan saatan hurahtaa kunnolla. On tärkeää, että vaatteet tuntuvat ja näyttävät omilta.

  7. Kiitos, Kruunuvuokko. Minulla ei ole vielä yhtään sipuliostosta, eikä taida tullakaan.

  8. Kiitos, Outi. Rakastan vihreää -yllätys. Mortti kiittää! Kivaa loppuviikkoa!

  9. Kiitos. Ihmeen paljon kukkii vielä. Mukavaa syksyn jatkoa.

  10. Kiitos, Sirkku. Syysvuokko viihtyy meillä. Minulla on vaateostokset johdossa. Kivaa viikkoa!

  11. Kiitos, Riina. Minä sain noita tuttavalta ja nyt myrkkyliljoja kasvaa parissa eri paikassa. Heh, ompelukset taisivat mennä kiertoon, kun en lämmennyt oman työni laadulle. Minä olen vaatefriikki. Ollut aina.

  12. Kaunis ja lempeä syksyn valo välittyy kuvista. Minäkin olen iloinen, että keijunmekkoni ei paleltunut ekoissa pakkasissa. Aion viedä sen vielä talvetukseen kellariin, joten säätietojen tarkkailu jatkuu….

  13. Kaunis asu sinulla. Vihreä on ehdottomasti sinun värisi!
    Ihanaa syyskuun jatkoa ❤️

  14. Kauniita syyskuvia.
    Hyvin vielä kesäkukat jaksavat pikku pakkasesta huolimatta.
    Että ihan tanko notkahti?

  15. Iiihana asu, haalarit ja tuo paita sopii täydellisesti. Tyttärelle ostettiin ihan samanlainen takki juuri. Kivaa viikkistä teille. <3

  16. Myrkkylijat ovat todella kauniita, mutta jostakin syystä eivät viihdy meidän pihalla.

  17. Minun keijunmekkoni kasvaa maassa. Enpä taida viitsiä sitä talvettaa. Joskus yritin huonolla menestyksellä.

  18. Kiitos, Tiia. Tuo takki on tosi lämmin ja mukava. Mukavaa sunnuntaita!

  19. Mikähän siinä on? Meillä on kuiva hiekkamaa ja en juuri noita hoida mitenkään.

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: