Hei! Tänään paistoi ihanasti aurinko. Niinpä suuntasin patiohommiin. Eilen Posti toi osan tilaamistani patiomööpeleistä. Tuunattiin kynttelikköä kristallein, mutta vielä ostan kuusi lisää. En huomannut, että kerroksia on noin monta tässä...
Hei! Eilen paistoi aurinko ja se sai meikäläisen ulos ruukutushommiin. Ruukutus taasen vaati ruukkuostoksia. Löysin Prisman asiakasomistajapäiviltä -15 % kaksi isoa vihertävää, keraamista ruukkua. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Ja...
Moi! Tänä aamuna tehtiin istutushommia. Löysin lähi-Lidlistä viimeisen pussin Oxalisia. Otin Kukkaiselämää-kaupastani nätin saviruukun omaan käyttööni ja pari päivää lionneet Oxalisit pääsivät multiin. Tein salaojan kävyistä ruukun pohjalle. Istutimme myös...
Moi! Käytiin miehen kanssa piipahtamassa Helsingissä. Minulla oli Meilahdessa aika reumapolille. Yövyttiin tyttären luona Töölössä. Käytiin syömässä Mannerheimintien Maharadjassa todella hyvää ruokaa. Sen jälkeen teimme iltakävelyn Töölön lähimaisemissa. Tällä kertaa...
Moi! Meikä on toiminnan nainen, joten kun sain päähäni tehdä etusisäänkäynnille pation, alkoi tapahtua. Mikäli uskoisin suurempiin voimiin, voisin sanoa, että jalkani johdatettiin eilen Rustassa tietyn hyllyn eteen. Hyllyltä löytyi...
Moi! Nyt on niin kotoisa fiilis monen vuoden jälkeen. Olen ihan onneni kukkuloilla. Aivan kuin herännyt kuolleista. Päätin tehdä sisäänkäynnillemme espanjalaistyylisen pation. Siinä onkin hommaa! Alla tekoälyn tekemä inspiraatiokuva. Tässä...
Moi! Aurinko paistaa ja ulkona on tosi lämmin. Niinpä porhalsin taimikaupoille ja uusin hieman ruukkuistutuksia etupihalla. Anopin tekemä patsas muutti mukanamme puutarhasta. Teinpä vähän mullankaivuuta. Nostin muutaman kiven ylös ja...
Moi! Ruukkupuutarhan perusteita on jo luotu. Ostin kaksi daalian juurakkoa, liotin ja pistin multaan. Samoin tein ruostekukalle, joka on suuri rakkauteni. Entisessä puutarhassamme ruostekukka viihtyi niin hyvin, että sitä olisi...
Moi! Voiko elämä olla ihanampaa kuin, että saat touhuta pihalla kevätauringossa. No, ei voi! Tänään heti aamusta, verikokeiden jälkeen, suuntasin Hankkijalle ruukkuostoksille. Halusin kaksi jalallista saviruukkua. Sitten kävin K-Raudasta narsisseja,...
Moi! Arvaatko, missä olen ollut? Iiik! Puutarhatöissä! Siis niin ihanaa! Nyt on ihan taivaallinen olo. Huomisesta en tosin tiedä…, enkä seuraavistakaan päivistä. Kiva naapurini antoi minun tehdä heidän pihallaan kevättyöt....
