Kooste viime kesältä

Kooste viime kesältä

Heips! Ajattelin tehdä viime puutarhakesästä muutaman postauksen kokoisen koosteen. Touko- ja kesäkuussa ilahduttivat sadat tulppaanit kukinnallaan. Jos hyvin käy, tulevana keväänä kukkaloiston määrä on tuplaantunut. Elän myös toivossa, että hedelmäpuut kukkivat lepovuoden jälkeen.

Mikki esitteli Verijauheen saloja.

Sammalleimut kukkivat ihanasti polkujen reunoilla tulppaanien lisäksi.

Rauniomuuri valmistui kesäkuun alussa.

Lillevilla nousi pihan perälle.

Istutimme 20 marjakuusta. Ajatteles, kohta tuo ihana aika on taas täällä! Iloa ja valoa torstaipäivääsi!

30 thoughts on “Kooste viime kesältä

  1. Ootsä maharoton 🙂 Toiset ostaa yhyre mariakuusen, nii sä pärähytät het 20. Huh! Ja voi jestas tuata tulppuloistua! Aiva silimihin ottaa!! Ja ku muistaa sun syksyn sipuliostokset, nii loisto senku paranoo.

  2. Kiva ja kukkaisa kooste.
    Täällä painitaan flunssan kourissa. Pienten flunssat näyttävät olevan todella tarttuvia.

  3. Teillä on tosi kaunis piha ja ihanat istutukset siellä!
    Mikki on suloinen <3

  4. Mihin ihmeeseen sulla mahtuu vielä uusia kasveja? Aivan ihana tuo piha!

  5. Kolmanneksi viimeisen kuvan rautahäkkyrä on ihana ?ja oi mikä ihana taivas sen yläpuolella olevassa kuvassa ?Tuntuu kivalta katsella kuvia kukkivasta puutarhasta keskellä talvea.

  6. Ihana tuo ensimmäinen kuva!!

    stoori.fi/rakkaudella-henna/

  7. Miltähän sinun tulppaanimeresi tänä vuonna näyttää, kun jo viime vuonna oli noin upea.

  8. Näitä kuvia katsellessa ei voi muuta kuin hokea, että kevättä kohti mennään <3

  9. Tasaisen kaunista 🙂
    Ja kaikkea mukavaa on tulossa tällekin vuodelle.
    Hyvää tätä alkanutta vuotta.

  10. Juuri tällaisiakuvia tarvitaan tammikuussa, valamaan uskoa että kesä on tulossa. Kiitos Satu.

  11. Oih..että siellä on kaunista♥ Kovasti jo odotetaan kevättä/kesää jotta näin kuvien välityksellä päästään taas ihastelemaan sitä kukkaloistoa ja kauneutta:) Mukavaa viikon jatkoa sinne♥

  12. No, en ehkä olisi ostanut kahtakymmentä. Kuuset toimitettiin Hollannista Plantinavialta blogiyhteistyön merkeissä. Olivat varmaan huomanneet, että haaveilin ikivihreistä puutarhaan. Tulevana keväänä pitäisi olla ennätysmäinen tulppuloisto. Sen verran niitä syksyllä hamstrasin.

  13. Voi ei. Pienten flunssat ovat todella sitkeitä. Sain joskus hoitolapselta sellaisen, ja ei meinannut parantua millään. Paranemista ja tsemppiä!

  14. Sitähän minäkin ihmettelen. Pakko mahtua, sillä iso lasti on tilattuna! Kiitos, Virpi.

  15. Kiitos, Rita. Juu, ihana taivas on. Vähän muuta kuin nyt.

  16. Kiitos, Ellen. Vielä olisi tavoitteita ja suunnitelmia. Puutarhahan ei ole koskaan valmis, mutta alkaa olla jo aika kivalla mallilla.

  17. Kiitos! Juu on. Mahtavia juttuja! Onnellista alkanutta vuotta!

  18. Kiitos! Juu, kevättä ja tulevaa kesää suunnittelen jo täyttä häkää.

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: