Menee jo kuin elävissä kuvissa!

Menee jo kuin elävissä kuvissa!

Hei! Dodii… Tämä puutarhuriksi opiskelu Harjussa alkaa käynnistyä. Olen saanut jo aika paljon aikaan!

Talvetettavien kasvien varasto / Harju

Tänään sain suoritetttua kasvinsuojelukortin. Jee! Olen palauttanut kaksi sähköistä kotitehtävää: Kasvin rakenne (lehdet ja kukinto) sekä siemenkylvötehtävän, jossa piti kuvailla kylvö, välineet, koulinta ja kasvin istutus ulos. Toivottavasti tuo siementehtävän vastaus kelpaa. Kaivelin sen materiaalit täältä blogistani. Kyllä siinäkin aikaa meni, kun etsin ne materiaalit. Kolmas kotitehtävä on vetämässä. Siinä haastatellaan alan toimijaa asiakaspalveluun liittyen. Haastattelen floristimestari Anna Uttia. Kuinkas muuten? ;O)

Kivitöiden harjoitushalli

Tässä touhussa alkaa olla ihan hyvä pöhinä. Jahka pääsen kotiin, hankin kirjat, joita voi tenttiä sähköisesti. Aion myös opetella kukkakaupan kasviluettelon kesäkuun alkuun mennessä. Se kuuluu valinnaisiin opintoihin, mutta teen sen alta pois, mikäli ehdin. Elokuussa on sitten lisää kasvilistoihin liittyviä tenttejä. Miten toissapäivän murheen alho on voinut kääntyä tähän hypetykseen? Enpä tiedä. Sain ajatukset selkiytettyä ja nyt mennään tavoitteita kohti kympillä. Huomenna pistän ”pellepuvun” päälle ja turvakengät jalkaan. Pääsen ensimmäistä kertaa Harjun puutarhurin oppiin. Jänskättää!

38 thoughts on “Menee jo kuin elävissä kuvissa!

  1. Hieno juttu että asiat selkenivät, ei muuta kuin innolla eteenpäin!

  2. Hei jee, vähänkö oon onnellinen sun puolesta. Ihanaa kun sait tuulta purjeisiin!

  3. Mukava kuulla että kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin!

  4. Hienoa, ettet lannistunut täysin silloin ekana päivänä, kaikki kääntyikin parhain päin!

  5. Kylläpä olet saanut jo monenlaista tehtyä! Ihana kuulla, että opintokuviot selkiintyivät?

  6. Ihania kuulumisia! Hienosti lähti opiskelut menemään. Paljon onnea opiskeluihin!

  7. Voi miten mahtavaa! Olipa mukavaa luettavaa:) Antoisia opiskeluhetkiä ja Ihanaa alkavaa viikonloppua❤

  8. Jee hyvä Satu <3 Tästä se lähtee kuule. <3 Ihanaa viikonloppua <3

  9. Mukava kuulla hyviä uutisia. :))
    Oikein hyvää viikonloppua!

  10. Aikamoinen muutos parissa päivässä! 😀 Hyvä sie, niin se laiva lähti taas kulkemaan, ja vauhti vain kiihtyy. 🙂

    Tarmokasta viikonloppua! <3

  11. No toUDellakin on alkuun päästy, ei vauhti päätä huimaa kun osaa 🙂

  12. Hienoa, että optimismi on päässyt takaisin pintaan 🙂

    Takapakit kuuluvat kuvioon, kun lähtee toteuttamaan unelmiaan. Jos niitä ei tule, on ihan väärillä jäljillä 🙂

    Tsemppiä jatkoon!

  13. Arvasin, että asiat selkeytyvät, hyvä niin ?

  14. Juu, onneksi sain "moodini" käännettyä. Vielä tämä riemuksi muuttuu!

  15. Läheltä piti, etten lyönyt hanskoja tiskiin. Nyt kyllä aion tsempata ja yrittää hoitaa homman kotiin.

  16. Kiitos, Marjo! Piti vähän mietiskellä ja tsempata itseäni.

  17. Kiitos, Jonna. Nyt tuntuu, että voi tästä jotain tullakin.

  18. Kiitos, Anni. Kun kerran jotain teen, teen sitten kympillä.

  19. Kiitos, Päivikki! Pihalle ajattelin mennä toteuttamaan oppeja ja ehkä opiskella jotain kirjallisestikin.

  20. Kiitos, Tiia! Lähteepä hyvinkin! Aurinkoista viikonloppua!

  21. Heh, meikä on sellainen tuuliviire, että vireet vaihtuvat vauhdilla. Nyt on kokka kohti opintoja. Kiitos, Satu. Mukavaa viikonloppua!

  22. Juu, pakkohan sieltä montusta oli kaivautua ylös. Kiitos, Susanna. Mukavaa viikonloppua!

  23. Piti vähän mietiskellä, mitä oikein haluan. No, puutarhuriksi!

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: