#arvonta järjestetty yhteistyössä Kukkaiselämää-kaupan kanssa Hellurei! Vuosi on alkanut terveysrintamalla hyvin. Iloitsen, kun näen! No, toisella silmällä en kovinkaan kummoisesti, mutta toisella niin hyvin, että olen voinut toteuttaa itseäni. Olen...
Hei! Totisesti olen nyt onnellinen, etten ole kouluun menossa opettajan hommiin. Ymmärrän, että lapsilla on oikeus hyvään lapsuuteen ja nuoruuteen ja täten lähikouluun, mutta riskiryhmäläisenä tässä koronatilanteessa olisin koulussa aivan...
Hei! Kävin tällä viikolla silmäpolilla ja totisesti, toivoa paremmasta on. Näen vasemmalla silmällä (se, jota piikitettiin kortisonilla) jälleen hyvin ja tulehdusta on enää ihan vähän. Oikean silmän tulehdus on parantunut...
Hei! Se on kevät – ainakin meikäläisellä. Kevääni alkoi 22.12. talvipäivän seisauksella, vai mikä se nyt virallisesti nimeltään onkaan. Valoa kohti mennään. Kukkaiselämää-kauppa sai ylleen kukkakuosin jo tapaninpäivänä ja joulu...
Moikkelis! Haipakkaa on pitänyt. Kuluneella viikolla oli kolme kukkakurssia ja neljä poliklinikkakäyntiä ja pari työterveysreissua päälle. Viikon ohjelma oli siis kukkia ja huolenpitoa. Sain torstaina TNF-salpaajaa suoraan suoneen. Josko alkaisi...
#yhteistyössä Kukkaiselämää-kaupan kanssa Hellurei! Olen kyllä tosi iloinen ja kiitollinen Lappeenrannan ja Imatran alueen ihanille kukkaihmisille! Kukkakurssini ovat saaneet kerrassaan mahtavan vastaanoton. Ensi viikolla pidän kolme kurssia ja tällä viikolla...
Hei! Pidin eilen Lappeenrannan Upseerikerholla jälleen kukkakurssin. Teimme valkoisia adventtiasetelmia. Olipa taas mukava ja taitava ryhmä. Sen olen huomannut, että tällaisen luovan hommankin ohjaamisessa on haasteensa. Erilaiset haasteet kuin kielen...
Moi! Olen tässä viime päivinä miettinyt syntyjä syviä. Tämän piti olla hyvä viikko. Toteutan unelmaani omasta pienestä kaupasta. Se on ihanaa. Minula on nyt pieni pop up -kauppa Lappeenrannassa, Kinnusen...
Moikkelis! Meikä on pistänyt tuulemaan. Yritän saada elämääni muutosta ja toivon parasta. Perustin Lappeenrannan keskustaan Kinnusen taloon popup-kaupan, Valtakatu 27. Tunnustelen, miten kauppa sujuisi keskustassa. Toivottavasti hyvin. Popup-kauppani on pystyssä...
Hellou! Onneksi tässä maailmassa on kukkia. Kukkaterapia on taas tarpeen. On myös vanha sanonta, että ”Yrittänyttä ei laiteta”. No, meikä yrittää. Laadin 13 kukkakurssia tuonne Kukkaiselämää-nettikaupan puolelle. Kurssit pidetään pääosin...
