Hei! Viikko vaihtui taas. Huomattavasti kylmempää on luvassa ja siltä tuntuikin, kun illalla vähän aikaa puuhailin pihalla. Viimeinenkin kesäkukkaistutus sai lähteä ja tein tilalle syysistutuksen. Tein syysamppelin myös etuovelle. Ja...
Heips! Eilen oli puuhapäivä. Ja ihan kreivin aikaan! Tänään on satanut oikein reippaasti, joten istutukset ovat saaneet hyvän kastelun. Kaivoin ylös kaikki perennat tuosta sisäänkäynnin toiselta puolelta. Tilalle istutin keiju-...
Heips! Tänään alkoi työt. Töitten jälkeen tempaisin pienet päiväunet ja sitten pihalle. Puutarhassa on kuivuuden vuoksi jo aika syksyinen tunnelma. Keltaisia lehtiä siellä ja täällä ja niitä onkin jo haravoitu...
Heips! Takana on rankka viikko, mutta nyt alkoi kahden viikon ihan oikea loma. Ihanaa! Alkuviikon olin työssäoppimassa ja torstaina Harjussa oli kasvintunnistusta ja tieteelliset nimet osattavina tentissä. Tuon päälle oli...
Hei! Tänään Ruusula sai lopullisen muotonsa. Ruusut on istutettu ja polut tehty. Enää pientä viimeistelyä ja sitten odotellaan kasvua. Kiviä aion vielä maisemoida ja istuttaa kiviä peittämään sammalleimua, hopeahärkkiä, ajuruohoa...
Hei! Illalla pistettiin tuulemaan! Kivituhkat ja kivet tulivat tänään suursäkeissä. Poikani oli luvannut tyhjentää säkit. Mieheni ja äitini olivat apuna myös. Ruusula nytkähti taas eteenpäin. Mikillä oli tänään niin paljon...
Heips! Kiitos kaikista ihanista ruusuvinkeistä! Eilen alkoi tapahtua. Menin heti aamusta Tirilän puutarhalle ja ostin parit ruusut. Mukaani lähti puistoruusu Ilo, kanadalainen John Cabot ja pilariruusu John Davis. Noilla pääsin...
Hei! Löysin, kun löysinkin, suviruusun (Rosa poppius) ja halvalla sain! Ja – kuten meikäläisellä yleensä – tuleekin yhden ruusun istutuksesta ehkä hieman laajempi projekti. Olen nääs tänä kesänä innostunut ruusuista....
Hei! Siirsin tänä keväänä mansikantaimet uuteen paikkaan kasvarin länsiseinustalle. Sitten tulivatkin helteet ja kasteluista huolimatta mansikat ovat olleet aika ”huonossa hapessa”. Sain perjantaina postia blogiyhteistyökumppaniltani Scheteligiltä. Paketissa oli paperinen biohajoava...
Hei! Saimmepa äsken sadetta tänne rutikuivaan kaakkoon. Tuli puutarhalle tarpeeseen. Alkoi jo olla surullisen kuivaa ja karua. Rhodot kukkivat ennätysnopsaan. Missasin osan, kun olin kolme päivää siellä Harjussa. Mikillä riitti...
