Hei! Mikki on viime aikoina sairastellut. Käytimme sitä eläinlääkärillä pari viikkoa sitten ja lääkärin mielestä Mikki oli vilustunut. Lääkäri kuunteli sydämen ja keuhkot ja otettiin verikoe. Tulehdusarvo ei ollut koholla....
Hei! Meillä kaakossa vietetään nyt koulujen syyslomaa. Olen puuhaillut kaikenlaista pientä päivieni ratoksi. Eilen tein onnittelukukka-asetelman kerholle. Tein ylimääräisistä kukista vielä asetelman. Tuli aika boheemi. Olen myös askarrellut ”prototyyppejä” koululuokkani...
Hei! Tänään oli kaunis ja lämmin syyspäivä, vaikka aamulla oli märkää ja harmaata. Pihalle minulla ei kuitenkaan ollut asiaa kuvakierrosta enempää. Aamuni alkoi reumapolikäynnillä. Vuosikatsastus. Ei tainnut mennä läpi. Tulehdusarvot...
Moi! Tänään meni viisi tuntia tulppaanitalkoissa. Minä kaivoin kuoppia ja äitini tökki niihin sipuleita. Lopuksi haravoin kuopat umpeen levitettyäni ensin Luujauhoa. Natria Luujauhoa sain Scheteligiltä blogiyhteistyön merkeissä. Luujauho saa sipulikukat...
Heips! No, kukas se sankari onkaan tänään? Kysymykseen on kristallinkirkas vastaus: Mikki! Mikki täyttää tänään kuusi vuotta. Mamin ikioma, ihana mussukka! Mikki on kotoisin Hämeestä. Mikin kennelnimi on ”This is...
Hei! Viikko vaihtui taas. Huomattavasti kylmempää on luvassa ja siltä tuntuikin, kun illalla vähän aikaa puuhailin pihalla. Viimeinenkin kesäkukkaistutus sai lähteä ja tein tilalle syysistutuksen. Tein syysamppelin myös etuovelle. Ja...
Heips! Mottoni kasvien kanssa on: ”Kun halvalla sain!”. Olin eilen yksin taimikaupoilla. Se on vaarallista. Yleensä mukanani on äiti, joka toppuuttelee. Nyt ei ollut ja kärrystä sen huomaa! Kaikki pensaat...
Hei! Eilen töitten jälkeen tuntui hyvin terapeuttiselta heilua lapion varressa puutarhassa. Niinpä kaaospenkki sai kyytiä. Perennat saivat uusia paikkoja. Kasvarin polun molemmin puolin on nyt hortensioita. Oikealla on Strong Annabelle...
Heips! Eilinen ja tämä päivä on töitten jälkeen mennyt sujuvasti pihalla. Kasvit ovat vaihtaneet paikkaansa ja lapio on viuhunut. Tänään saattoi valmistua saarnin alapuolella oleva istutusalue. Sieltä lähtivät syysasteri ja...
Hei! Vartalo on kuin jyrän alle jäänyt, mutta tulipa eilenkin tehtyä. Äitini kanssa kunnostimme etupihan sisäänkäynnin toista puolta. Päivänliljat ja siperiankurjenmiekat lähtivät muille mannuille. Rönsyansikkaa karsittiin reippaalla kädellä ja ukonkellot...
