Heips! Lauantaina koin yllätyksiä…, mutta ensin muita juttuja. Huomasin, että jokin punkki oli iskenyt kasvarissa munakoisoihin. Joutuivat pihalle suihkun kautta. Vaihdoin mullat ja isomman ruukun niin monelle, kuin multaa riitti....
Hei! Katselin vuosi sitten otettuja kuvia ja meno oli ihan toinen. Kukkaa pukkasi. Nyt pukkaa nuppuja ja viidakkoa. Luulen, ettei puutarhamme ole ikinä ennen ollut niin rehevä kuin nyt. Sitä...
Heips! Tänään oli kaikin puolin mahtava päivä. Oli shortsikeli ja puuhailin koko päivän puutarhassa. Ihan ensin aamupäivällä menin Tirilän puutarhaan. Nukuttuani yön keksin erinomaisen hyvin, mitä sieltä lahjakortilla hakisin. Nooh,...
Hei! Ensimmäinen lomapäivä meni erinomaisesti. Kävin taimikaupoilla. Mukaan tarttui limenväristä rönsyalpia, suklaakosmos, huovinkukkaa, samettikukkaa, multaa ja kasvusäkki. Kävi kuitenkin niin, etten ehtinyt istuttaa mitään ostoksistani. Odottavat huomista. Mieheni oli tarmokkaalla...
Hei! Sain houkuteltua tyttäreni ottamaan lähikuvia tulppaaneista ennen kuin kukinta on ohi. Hyvää työtä tyttö taas kerran teki. Kiitos! Tällaista huumaa keskiviikon kunniaksi! Joko sinun tulppaanit kukkivat?
Heips! Tänne kaakkoon on luvattu reilua sadetta pariksi päiväksi. Onneksi ehdin kuvata tulppaanit. Tästä kuvasta yllä tuli mieleen, että meillä on leikattu nurmikko (lue: sammal ja rikkaruohot) jo kahdesti tänä...
Hei! Hiljaiseloa. Meni nimittäin ääni eilen illalla. Tämä päivä on mennyt kökkiessä hiljaa kotosalla. Postinhakureissulla otin muutaman kuvan, jotta voin edes blogijutun tehdä. Aamupäivän jo makasin ja vähän nukuinkin. Meikäläisen...
Hei! Meinasin otsikoida tulppaanitiistai, mutta hups, nythän onkin maanantai! Tulppaanikuvia olisi kuitenkin tarjolla. Lukuvuoden viimeinen viikko meneillään. Lauantaina on kevätjuhla ja osa oppilaista lähtee maailmalle. Kuka minnekin jatko-opiskelemaan. Meikä puolestaan...
Heisulivei! Sunnuntai meni pihalla. Multasin viimeisetkin kukkapenkit ja sitten kastelin. Kyllä nyt pitäisi lähteä kunnon kasvuun. Lopuksi kuvailin tulppaaneja. Mikki-mokoma oli jo mennyt sisälle, joten ei ole kuvissa. Jotain olennaista...
Heips! Eilinen meni ns. harakoille. Ei tässä iässä tottumaton jaksa. Juhlia kyllä jaksoin, mutta seuraavan päivän olin ihan vetämätön. Olin siis perjantaina kollegan eläkebileissä. Jalkakin sanoi päiväksi sopimuksen irti riehakkaasta...
