Moi! Voiko elämä olla ihanampaa kuin, että saat touhuta pihalla kevätauringossa. No, ei voi! Tänään heti aamusta, verikokeiden jälkeen, suuntasin Hankkijalle ruukkuostoksille. Halusin kaksi jalallista saviruukkua. Sitten kävin K-Raudasta narsisseja,...
Moi! Arvaatko, missä olen ollut? Iiik! Puutarhatöissä! Siis niin ihanaa! Nyt on ihan taivaallinen olo. Huomisesta en tosin tiedä…, enkä seuraavistakaan päivistä. Kiva naapurini antoi minun tehdä heidän pihallaan kevättyöt....
Moi! Kyllä voikin ihminen tulla onnelliseksi saadessaan upottaa kätensä multaan! Vaikka vain ihan pikkuisen. Ja keittiössä. Ja istutukseen nähden vähän vääränlaiseen multaan, kun muuta ei ollut. Istutuskin on maltillisen pieni....
Moi! Jouduin eilen portfoliota varten tutkailemaan, mitä kaikkea olen tehnyt käsilläni vuosien saatossa. Täytyy myöntää, että yllätyin. Ihan älyttömästi on tullut tehtyä kaikenlaista. Alla on muutamia esimerkkejä. Kukkaiselämää-puutarha ja -blogi...
Moi! Se olisi sitten muutto edessä tulevalla viikolla. Puutarhaelämä on sitten finito, loppu, slut, the end, das Ende. Yllä kymmenistä tuhansista puutarhakuvistani oma henkilökohtainen suosikkikuvani. Mikki istuu polulla alppiruusujen aikaan....
Hei! Mitä todennäköisimmin vuoden vaihtuessa ”Uusi vuosi, uudet kujeet” -sanonta toteutuu. On siis aika valmistautua suureen muutokseen. Facebookin Marketplace on tulvillaan puutarhavälineitä ja huonekaluja ym., joita myyn suhteellisen edullisesti. Kaikki...
Morjens! Onpa vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta. Aika on mennyt rampatessa lääkäristä toiseen ja kauppaa pyörittäessä. Niin, ja haravoidessa! Meillä haravoimatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Tontillamme on kaksi valtavaa puuta, amerikanjalopähkinä...
Moi! Täällä on blogi ollut hiljaisena, kun ei ole ollut mielen päällä mitään erikoista. Tai no ehkä on ollut, mutta vastoin luontoani olen pitänyt mölyt mahassani. Puutarhassa on kuitenkin tapahtunut...
Moi! Olin eilen HiusHuone 27:ssa kampaajalla, joka on Kinnusen Talossa, kuten Kukkaiselämää-kauppanikin. Annoin kampaajalleni täyden vapauden tehdä hiuksilleni mitä vain. Kannatti luottaa ammattilaiseen, sillä tykkään tosi paljon lopputuloksesta. Totisesti vaihtelu...
Moi! Siinä se on. Parin vuosikymmenen ähellys puutarhassa ja rakas koti ovat myynnissä. Harras toive olisi, että tuleva asukas arvostaisi puutarhaa. Jollei, minkäs teen. https://www.saastopankki.fi/fi-fi/sp-koti/kohdehaku/21669331?fbclid=IwAR3w3PfQRcXYVgFL1X7vCMfinJDrFbtsZYZQ6N8d5_sirQvLG5U27mEmm6s Olen siivonnut. Kymmenen kassillista puutarhalehtiä...
