Hei! Ajattelin tehdä kuvakoosteen kuluneesta vuodesta. Paljon tapahtui. Aloitin vuoden täyttämällä pyöreitä. Kuvassa Mikki poseeraa saamieni kukkien kera. 1.1.2018 Helmikuussa kaksoset tanssivat vanhojen tanssit. 16.2.2018 Maaliskuussa osallistuin Sampossa floristimestari Anna...
Hei! Tulevan hauvavauvamme kasvattaja lähetti minulle eilen muutaman kuvan Mortista. Juu-u, Mortti on nimi ja Ankkalinna-linja jatkuu. Pentuja on kymmenen. Seitsemän poikaa ja kolme tyttöä. Näyttävät viihtyvän hyvin yhdessä. Vielä...
Hei! Jouluaatto meni mukavasti perheen parissa. Äitini ja tätini tulivat meille ja söimme yhdessä jouluaterian. Suurimman osan jouluruuistamme loihti Lappeenrannan Upseerikerhon keittiömestari Ulla Liukkonen. Kyllä oli hyvää. Poika sanoi, että...
Hei! Joululoma alkoi eilen. Kaksi viikkoa aikaa tehdä vaikka puutarhuriopintojen etäopintotehtäviä, joita on rästissä enemmän, kuin laki sallii. Viimeiset viikot ovat menneet joulumyyjäisissä valvontaluokkani kanssa ja Mikistä toipuessa. Tuntuu, että...
Hei! Viikonloppu meni nopeasti. Olin luokkani ja kollegani kanssa sekä lauantaina että sunnuntaina pop up -joulutorilla myymässä taidepainotteisen luokkani tekemiä tuotteita. Kauppa kävi oikein mukavasti ja matkakassa karttui taas mukavasti....
Hei! Otin eilisen päivän virkavapaata tärkeän asian vuoksi. Matkasimme koko perheen voimin Lappeenrannasta Tammiaisiin katsomaan kultaisennoutajan pentuja. Varasimme kolme viikkoa vanhan kultsupojan. Ei tuo söpöläinen Mikkiä tuo takaisin, eikä vähennä...
Hei! Tein kuvapostauksen Mikin muistoksi ihanista yhteisistä hetkistämme. Suru ja ikävä ovat kovat, mutta elämän on jatkuttava. Kaikki tapahtui kovin äkkiä. Viime keskiviikkoaamuna tosiaan vielä luulin, että meillä on perusterve...
Hei! Tämä on ollut suuren surun viikko. Tänään Mikki lähti viimeiselle matkalleen klo 10.20. Olimme koko perhe rakasta ystävää saattamassa viimeiseen hengenvetoon asti. Kaveria ei jätetty! Vielä eilen illalla Mikki...
Hei! Mikki on viime aikoina sairastellut. Käytimme sitä eläinlääkärillä pari viikkoa sitten ja lääkärin mielestä Mikki oli vilustunut. Lääkäri kuunteli sydämen ja keuhkot ja otettiin verikoe. Tulehdusarvo ei ollut koholla....
Hei! Minulla on ollut ilo tehdä kukkaisia joulukoristeluja Lappeenrannan Upseerikerholle. Valitsin väriteemaksi valkoisen ripauksella blingiä. Salin ikkunoissa roikkuu valkoisia amarylliksia, joiden lisukkeina on harsokukkaa, hirssiä, eucalyptusta ja pihdanoksia. Rakuuna- ja...
