Moikkelis! Täytyy todeta, että ompelu on haastavaa puuhaa näin amatöörille. Vielä haasteellisemmaksi sen tekee se, ettei toisella silmällä näe juuri lainkaan ja toisen näkö huononee kaiken aikaa. No, valmista kuitenkin...
Hei! Projekti mallinukke on tullut päätökseensä. Nukke pääsi Kukkaiselämää-kauppani ikkunaan esittelemään vaatteita. Mietinnän alla on, pitäisikö tehdä vielä toinenkin. Kenties. Päällystimme nuken ohuella kankaalla decoupagetekniikalla. Jalustana on kukka-amppeli, joka on...
Moi! Nyt tämä alkaa jo riittää! Missä on kevät? Onko tänne kaakkoon tullut ikuinen talvi? Juuri, kun eilen löysin metrisen kinoksen takaa kukkimasta talventähtiä ja krookuksia, on tänä aamuna pelkkää...
Moi! Ei paista päivä tähän risukasaan. Olen ihan lyöty henkisesti. Siis ihan lyöty! Kaipa tämä oli odotettavissakin. Olen yrittänyt pysyä positiivisena ja iloisena, mutta vaikeaa se on. Tämä postaus ei...
Moi! Eipä ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. Maailman tilanne on saanut aikaan melkoisen ahdistuksen ja turhautumisen. Tuli vähän fiilis, ettei missään ole mitään järkeä – saatikka meikäläisen löpinöissä. Yöllä herätessä...
Hellou! Blogijutuissa on ollut nyt pikkuinen tauko. Silmät ovat sanoneet aikalailla sopimuksen irti, joten olen vain pakolliset tietokoneella. Oikean silmän kaihi on niin pahana, etten näe silmällä juuri mitään. Harmautta...
Hellou! Viimeksi postailin keväisiä puutarhakuvia, joten olisiko nyt keskikesän vuoro? Kuvia viime kesäkuulta. Viime kesä oli todella kuuma ja kuiva. Kuten kuvassa näkyy, oli jo kesäkuussa keltaisia lehtiä. Amerikanjalopähkinämme ei...
Hei! Aurinko paistaa tänään täällä kaakossa. Lunta on enemmän kuin laki sallii, mutta linnut laulavat. Kevättä on siis ilmassa. Keväisen tunnelman kunniaksi poimin tähän kuvia puutarhastamme viime toukokuulta. Yhtään uutta...
Hei! Teenpä kuvakimaran puutarhamme kuvista ja kohdista, joista pidän erityisesti. Vastaisku ”Valtterille”. Aloitan vanhemmilla kuvilla. Tämä kuva edesmenneestä Mikistä puutarhassamme alppiruusujen aikaan on ehdoton suosikkini. Vieläkin koskee sydäntä, kun mietin...
Hei! Lunta tulvillaan on tämä meidän seutu ja niin taitaa olla koko Suomi. Lumijumppaa on siis tiedossa. Eilen mieheni maalaama Kukkaiselämää-kyltti pääsi paikoilleen kaupan seinään. Pikkuinen on kyltti, mutta niin...
